täällä ovat, ajankulua, väritettyä kaipausta, päivän kimallusta tuulisella vettenselällä, arjen hieroglyfejä ilman Rosettan kiveä. Oletko siinä, tässä vai tuolla? Olenko minä tässä, tuolla vai siinä? Onko tämä totta laisinkaan? Päiväunia helteisenä päivänä, hikikarpaloita iholla, tuulettimen pyörähdys selkäsi takana.
Luotan sinuun. Luotan päiviin todellisiin, sanoihin allekirjoitettuihin. Viesteihin muualla lähetettyihin. Vaikka aika ei toisikaan sinua lähemmäksi, ei se kykene minua viemään kauemmaksi. Olet liian kallis kadotettavaksi, vaikka ymmärsinkin sen liian myöhään. Ei sinunlaista ole toista, ei toista värielokuvaa kaikkien mustavalkoisten joukossa.
http://youtu.be/QCQTr8ZYdhg
Luotan sinuun. Luotan päiviin todellisiin, sanoihin allekirjoitettuihin. Viesteihin muualla lähetettyihin. Vaikka aika ei toisikaan sinua lähemmäksi, ei se kykene minua viemään kauemmaksi. Olet liian kallis kadotettavaksi, vaikka ymmärsinkin sen liian myöhään. Ei sinunlaista ole toista, ei toista värielokuvaa kaikkien mustavalkoisten joukossa.
http://youtu.be/QCQTr8ZYdhg
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ajattelen tasan samalla tavalla yhdestä ihanasta miehestä, jonka viestin olen joskus ollut tunnistavani harmaiden sanojen takaakin.
Kauniita ajatuksia, terveitä ja oikeita :)
Leikkiä sanat ovat rakkauden, totuudellisuuskin. Ovat vaan.
Kun "pixelit" kohdallaan olet ain. Suoja päälläkin kuvana sydämessäin.
Kai se leikillisyys kuuluu rakkauteen. Minussa on puolia, joita ei vielä kukaan tunne - en itsekään.
Mutta en halua olla kaksiulotteinen kuva, vaan kolmiulotteinen todellisuus.
allerkirjoitettuja muualla lähetettyjä sanoja en pysty unohtamaan...miten toisen sanat voivat satuttaa niin paljon, aiheuttaa niin pahaa oloa, ei ymmärrä. Ei, et ole missään näkyvissä koska painan pääni piiloon. Ja millaisena päivänä. Hukkaan valuu lämpö ja aurinko. Ja tuskinpa tämä oli minulle.
surullista kun toisen arvon ymmärtää liian myöhään.
Toimi vastedes niin ettet menetä kokonaan ja lopullisesti häntä.
Olen vähän erimieltä tuosta leikistä, niin ei aina välttämättä ole. Joskus voi huomaamattaan ja ymmärtämättömyyttään tuhota jotakin todella hyvää ja kaunista itse leikkimällä. Ja sen suurempaa tuhlausta ei voi olla. Sen kalliinkin kun voi menettää ja taitaa olla niin että sen huomaa vasta kun pahin on jo tapahtunut.
Miksihän se toisen arvo onkin niin vaikeaa ymmärtää ajoissa ?
Ja kenelle menee nämä vuodatukset jotka eivät ole leikkiä?
Niin, ja keneltä?
Vähätteletkö tällä viestilläsi omaa toimintaasi ja sitä mitä olet tehnyt täällä ?
Jotenkin kuulosti sille ?
hän ajattelee samoin !
toisille sanat ovat leikkiä ja toisille ei...
Jos sinulla on täällä ihminen kenen kanssa olet yhteydessä ja kerrotkin kaikille
vaikka kuinka rakastat ja haluat juurikin häntä, tätä tuntematonta, niin oletko koskaan ajatellut miltä se tuntuu ?
Onko se sinusta hauskaa ajankulua ?
Omalta kohdalta voin ainakin sanoa että sitten saa jatkaa leikkimistään kaikessa rauhassa vaikka maailman tappiin.
Pitäisi aina osata asettua sen toisenkin asemaan ja miettiä hänen tunteitaan ja tuntemuksiaan myös.
Voiko täällä olla oikeasti yhteydessä? Ilman tunnisteita?
Ja sen kyllä tein, että kun epäilin jääneeni kiinni, niin kirjoitin, kerroin suoraan ettei hän jäisi epävarmuuteen. Tämä ei ole leikkiä minulle todellisuudessa. Jos saisin niin hänet ottaisin ja jäisin, kirjoittaisin uusiksi tulevaisuuden kahdelle.
Kauniisti kirjoitettu.
Kaunis aloitus - nyt sen vasta huomasin - kiitän - nyt voin levollisesti mennä nukkumaan, kun tuntui niin hyvältä lukea tämä .. . iloa iltaan toivotan.
Nämä palstasanat on aina mielialan ja mielikuvituksen leimaamia. Kuitenkin taustalla on aito tunne, ja olisin voinut rakastaa Häntä oikeassa elämässä intohimoisesti ja uskollisesti JOS asiat olisivat olleet toisin. Hän on elämän suola vaikkakin näillä palstoilla kaivattuna, elämä on ihan jees kuitenkin!
Emme sotke toistemme ympyröitä niin sanotusti :)
Aplle: Miksi on liian myöhäistä?
Ja edelliselle kirjoittajalle: Ympyröitä tulee joskus sotkea ja rakentaa uusia..
Myöhäistä ja myöhäistä - en tiedä saammeko koskaan tilaisuutta. Kaikesta huolimatta minä olen yhä avoin kirja ja kertomaton tarina.
Oletko ollut tuulten vietävänä, ilman päämäärää? Haluatko, että sinut tarinasi tulisi kerrotuksi? Uskon, että on paljon itsestä kiinni tuleeko tilaisuutta. Elämä ei ole pelkkää sattumien sarjaa, monet asiat rakentuvat omista valinnoista ja päätöksistä.
Elämässä on myös paljon tapahtumia, joille et voi mitään. Myrskytuulia ja tyveniä, jotka harhauttavat sinut kurssistasi. Minun tarinani on vielä kertomaton, koska se on kesken ja kun se on päättynyt on sillä liian monta kertojaa, eikä yhtä oikeaa totuutta.
En voi päättää toisten puolesta. Kuljen kauas eteenpäin kunnes toisin toivotaan.
Kuullostaa tutulta. Mutta vaikka et voi päättää toisten puolesta, niin voit vaikuttaa. Yrittänyttä ei laiteta ja ehkä katuisit jos jättäisit yrittämättä.
Oon mä tääl ollu. oikeesti.
terkut Rosettasta.
sattumusten sarja. Kirjoittamaton tarina loppuun saakka. Anna tuulten kuljettaa
ja pidä kiinni todellisuudesta. Unelmille siivet
Totta vai tarua. Kaunista ja kaukaista. Auringonlaikkuja metsässä.
Elämä on kun,
Postilaatikkoon jaettu lehti.
Toiset lukevat kokonaan läpi,
toiset lukevat vaan otsikot ja hyppäävät sisällön yli,
toiset laittavat visusti talteen,
toiset heittävät lehtikeräykseen lukematta sanaakaan.
MIkä minä olen näitä sinulle?
Olet kirjoittanut vuosi sitten kesällä tämän tekstin. Tosi kauniisti kirjoitettu. Nyt tekisi mieleni kysyä, että löysitkö hänet ja kohtasitteko?:) Toivottavasti.
Tämän tarinan loppu ei ollut onnellinen, mutta tuo toinen viesti ylhäältä, tuo "leikittelyä", jäi vaivaamaan minua ja koukutti pitkäksi aikaa tänne.
Allekirjoitan "on aina" palstan, sillä itse leikkimällä voi tuhota sellaista mitä on vaikea korjata. Jotain kultaakin kalliimpaa, timantinkin voi kadottaa liikaa leikkimällä. Siis ollaan varovaisia mitä teemme ja aikamme käytämme, ettei tarvitse katua loppuelämäänsä. Mietitään kaksi kertaa ja laskemalla kymmeneen, ennenkö aloitat voit estää turhan tuskan.
Tuo on totta. Ei näillä palstoilla voi rakentaa, vain tuhota. Mutta kun tunteet ottavat vallan niin viisaskin ihminen kadottaa hetkeksi sen järkensä äänen ja kangastukset johdattavat syvemmälle metsään, saavat eksymään. Mutta kaikki se mitä yritin myös rakentaa oikeasti olivat vain tuulessa sortuvia korttitaloja, ja lopputuloksena on tunne, ettei kelpaa mihinkään, eikä kellekään - ei ole ollut edes sen totuuden arvoinen. Se sattuu.