Lankia

Kokoomusta. Viime viikolla Vanhanen esitti melko kipinöivän puheenvuoron lippodemareiden väitteistä ELDRR:n marginaaliasemasta EU-parlamentissa.

Lankia:

- Kokoomus käy eurovaalikampanjaa tyylittömästi, haukkumalla kilpakumppaneita.

Lankian mukaan läpi maan levitettävät väitteet Keskustan eurooppalaisen viiteryhmän ELDR:n luonteesta ja tavoitteista ovat vääristeleviä ja pitkälle totuudenvastaisia.

Hän kehottaa kokoomuslaisia katsomaan peiliin ja kysymään, millaisista aineksista heidän viiteryhmänsä EPP koostuu, ja mitä he ovat ryhmänsä avulla saaneet aikaan.

Lankian mielestä Eurooppa-politiikassa onnistuminen on ensi sijassa kiinni kotimaan hallituksesta.

- Matti Vanhasen hallitus on paneutunut käytännön asioiden hoitamiseen suurten julistusten sijaan.

- Tämän työn tuloksia on muun muassa kemikaaliviraston sijoittuminen Suomeen - asia, joka sinipunalta jäi tekemättä, Lankia huomautti.

Lankia muistutti, että vuosia rummutetun elintarvikeviraston nappasi kokoomuslaisten puoluetoveri Silvio Berlusconi Italiaan.

- Miksi Ville Itälä ei hoitanut puolueyhteyksiensä avulla hommaa kotiin hallitusvallassa ollessaan, hän kysyi.

Lankian mukaan Keskusta on johtavana hallituspuolueena sitoutunut kansallisesti merkittävänä tavoitteena pidettyyn uuden komission puheenjohtajan tavoitteluun Suomelle.

- Tämän tavoitteen uskottavuutta ja toteutumista häiritsee kuitenkin kotirintamalta - niin Sdp:n kuin kokoomuksen suunnalta - kuuluva jatkuva ELDR-puolueen vähättely ja asiaton parjaaminen, Lankia varoitti.

Lankian mielestä on mahdollista, että strategisessa asemassa olevia Euroopan keskustalaisia ja liberaaleja tarvitaan vielä suomalaisten tavoitteiden saavuttamiseen.

- Eivät sen enempää Euroopan konservatiivit kuin sosialistitkaan yksin tule enemmistöä Euroopan parlamenttiin saamaan, hän totesi.

http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=9767
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katsotaan nyt kunhan ensin laineet rauhoittuvat Kokoomuksen puheenjohtajavaalien ympärillä.

Luulisin, että Kokoomuksen uusikin puheenjohtaja haluaa jatkaa linjalla, joka tähtää porvarihallituksen syntymiseen.

Suomen tulevaisuus ei missään tapauksessa ole tasapäistämisessä, vaan yritteliäisyyden korostamisessa.

Se, että Euroopan Unionissa Keskustan, Kokoomuksen ja muiden samanmielisten puolueiden edustajat sitä hoitavat tahoiltaan lienee hyvä asia Euroopan Unionille ja myöskin Suomelle.

Antaa laineiden pyyhkiä pölyt rantakallioilta ja tasoittaa vanhat jäljet hiekkarannoilta.
Myrskyn jälkeen on paljon fiksuja ihmisiä, jotka voivat vetää uusia suuntaviivoja mm. sen suhteen, miten luodaan hyvinvointia Suomeen.

Jakajia kyllä riittää, mutta jaettavasta alkaa olla pulaa kohtapuoliin..

Keskustan ja Kokoomuksen lähentyminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan kyllä seurustelusuhde saa vielä kokea monenmoista, ennenkuin yhteinen sävel löytyy..

Sitä odotellessä, antaa suhteesta muodostua kumppanien näköinen ja kokoinen...sillä on silloin jopa tulevaisuutta...

Äänestä

Lankia kommentoi minkä naimiseltaan ehtii.Olen kuvitellut, että pienellä on joutuisa naida, mutta ehkä olen ollut väärässä.
Pysyisi lestissään sekin pikku suutari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvostelee kirjoitti:

Kokoomusta. Viime viikolla Vanhanen esitti melko kipinöivän puheenvuoron lippodemareiden väitteistä ELDRR:n marginaaliasemasta EU-parlamentissa.

Lankia:

- Kokoomus käy eurovaalikampanjaa tyylittömästi, haukkumalla kilpakumppaneita.

Lankian mukaan läpi maan levitettävät väitteet Keskustan eurooppalaisen viiteryhmän ELDR:n luonteesta ja tavoitteista ovat vääristeleviä ja pitkälle totuudenvastaisia.

Hän kehottaa kokoomuslaisia katsomaan peiliin ja kysymään, millaisista aineksista heidän viiteryhmänsä EPP koostuu, ja mitä he ovat ryhmänsä avulla saaneet aikaan.

Lankian mielestä Eurooppa-politiikassa onnistuminen on ensi sijassa kiinni kotimaan hallituksesta.

- Matti Vanhasen hallitus on paneutunut käytännön asioiden hoitamiseen suurten julistusten sijaan.

- Tämän työn tuloksia on muun muassa kemikaaliviraston sijoittuminen Suomeen - asia, joka sinipunalta jäi tekemättä, Lankia huomautti.

Lankia muistutti, että vuosia rummutetun elintarvikeviraston nappasi kokoomuslaisten puoluetoveri Silvio Berlusconi Italiaan.

- Miksi Ville Itälä ei hoitanut puolueyhteyksiensä avulla hommaa kotiin hallitusvallassa ollessaan, hän kysyi.

Lankian mukaan Keskusta on johtavana hallituspuolueena sitoutunut kansallisesti merkittävänä tavoitteena pidettyyn uuden komission puheenjohtajan tavoitteluun Suomelle.

- Tämän tavoitteen uskottavuutta ja toteutumista häiritsee kuitenkin kotirintamalta - niin Sdp:n kuin kokoomuksen suunnalta - kuuluva jatkuva ELDR-puolueen vähättely ja asiaton parjaaminen, Lankia varoitti.

Lankian mielestä on mahdollista, että strategisessa asemassa olevia Euroopan keskustalaisia ja liberaaleja tarvitaan vielä suomalaisten tavoitteiden saavuttamiseen.

- Eivät sen enempää Euroopan konservatiivit kuin sosialistitkaan yksin tule enemmistöä Euroopan parlamenttiin saamaan, hän totesi.

http://www.keskusta.fi/apila/uutiset/?article_id=9767

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu