Diktaattori Katainen pitää yllä korruptiota, hallitustunnusteluksi nimitetty asia on selkeästis se että, sinne etsitään henkilöt jotka tekee mitä käsketään. Vasemmistosta löytyi 2 jotka osoittivat asian todeksi. Kun ei ole samaa mieltä puheenjohtajan ja muiden kanssa, niin leimataan ja heitetään ulos hallituksesta.
Tässä nähtiin se millainen on suomen päätäntävallan tilanne ja missä se makaa, kansa äänestää vaalilupauksien humussa missä luvataan korotuksia perusturvaan ja ei vieläkään ymmärretä että se lause jäi kesken. Kun toisella kädellä annetaan niin toinen koplaa jo vähäosaisen taskuja, eli muualta otetaan. Lisäksi se otetaan moninkertaisesti takaisin, leikataan muualta jakorotetaan vielä veroja.
Näin Suomi lepää ja kansa äänestää, joko vajaaälyset nyt ymmärtää miksi Timo Soini ei lähtenyt hallistukseen?
Suomen hallitus korruption kynsissä
1
<50
Vastaukset
- Katsoin uutiset
Tässä nähdään se, että on ryhmäkuri, johon on pakko soveltua ja tehdä niinkuin määrätään tai heivataan pihalle. Näin pakolla runnotaan läpi asioita hallituksessa. Kansan nylkeminen onnistuu näin kun ei ole mahdollisuutta äänestyksessä eikä mielipiteissäkään vaikuttaa ja monen henkilön lupaukset jäävät heiltä toteutumatta kansan hyväksi. Monta kertaa on joku henkilö sanonut, että lupasi, mutta missä ne lupaukset nyt on? Hallitus eliminoi pakkosyötöllään kaikki asiat ja sanelevat pakolla politiikan miten mennään ja änkyrät lähtee pihalle, koska eivät ole soveliaita siinä kohdassa olemaan hallituksessa. Tätä voidaan nimittää diktatuuriksi, jossa Katainen on päälepäsmäri ja mafiankin tuntomerkkejä tässä touhussa on. Persut entistä vahvemmaksi vaan, niin murtuu tämä touhu, joka on paikallaan. Katsoin uutiset klo 10 torstaina, jossa tämä tuli selväksi kun vasemmistoliitosta lensi pihalle kaksi henkilöä kun katsottiin, että ovat änkyröitä kun eivät myntyneet hallituksen touhuihin pakolla ja pitivät rehellisen mielipiteensä. Eihän noissa rikolliskoplissakaan rehellinen pärjää, vaan lähtö tulee kun ei sovellu tekemään rikoksia ja tällä en tarkiottanut hallitustamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756