Raskausmyrkytys?

tuutupappa

En tiedä, olenko alkanut nyt hätäilemään turhia. Mutta tilanne on tämä:

Kamala turvotus jaloissa rv 27-28 lähtien. Nilkat samaa pölkkyä pohkeiden kanssa. Yön aikana turvotus on helpottanut hieman, mutta sängystä noustessa nesteet laskevat taas jalkoihin ja aamusta iltaan samaa turvotusta.

Kaksi viikkoa sitten proteiinit pissassa hieman koholla. Ensin alkoi hieman epämääräisesti eli oli siinä 0 ja 1 välissä, mutta nyt maanantaina neuvolassa on ollut aivan selvä 1. Tänä aamuna vein aamupissan terkkarille ja terkkari vahvisti, että ei ole valkovuodosta kyse vaan selvästi valkuaisesta.

Juhannuksesta lähtien on ollut päivittäistä, vasemmalla ohimolla olevaa, pientä päänsärkyä. Kerran olen yhden panadolin joutunut ottamaan, kun ei ohi mennyt itsestään ja tuo panadoli siihen auttoi. Muuten tuo päänsärky on ollut sellaista, että on kestänyt minuutista pariin tuntiin, mutta ei ole ollut sietämätöntä.

Päivittäistä etovaa oloa. Välillä pahempaa, välillä ei ollenkaan ja olo on OK.

Päivittäin juhannuksesta lähtien olen nähnyt pieniä valopisteitä, jotka ilmestyvät tyhjästä, kestävät 10-20 sekuntia ja lähtevät taas pois. Näin käy vähintään kerran päivässä, korkeintaan kaksi tai kolme.

Tänään aamulla naamaan tullut turvotusta. Esimerkiksi heräsin vasemmalta kyljeltä ja peiliin katsoessa vasen puoli naamasta oli täysin turvoksissa. Turvotus tasaantui koko naamaan, kun olin hetken ylhäällä. Mutta päikkäreillä heräsin oikealta kyljeltä ja taas nesteet naamassa heilahtaneet oikealle puolelle naamaa. Tasaantui koko naamaan, kun olin hetken ylhäällä. Taas kokeilin maata kyljellä ja tunnen, kuinka toinen puoli naamasta turpoaa pikkuhiljaa. Ihan pienestä nesteestä naamassa ei siis ole kyse.

Verenpaineet:
Raskauden alusta verenpaineeni on ollut luokkaa 112/79, 114/68....
Kun turvotus alkoi rv 27-28, verenpaine alkoi olemaan luokkaa 131/84.
Kaksi viikkoa sitten neuvolassa verenpaine oli hieman koholla (en muista lukemaa) ja terkkari kysyikin, että JUOKSINKO heille. Tietenkään en, ja muutaman peräkkäisen mittauksen jälkeen lukema oli 116/77.
Nyt maanantaina, kun proteiini 1 ilmestyi stiksiin kunnolla, aluksi verenpaine oli 165/94. Taas mitattiin muutama kerta ja se laski 161/84.
Verenpainetta seurattiin tämä viikko ja torstaina verenpaine ensimmäisellä mittauksella oli 135/78 ja tänään 136/81.

Neuvolassa olen kertonut kaikki nämä oireeni terkkarille. Tänään kuitenkin sanoi, että koska verenpaine oli aamulla OK, ei syytä huoleen ole. Uuden ajan sain kahden viikon päähän.

Itse olen kuitenkin huolissani. Oma terkkarini on kesälomalla ja tämä harjoittelija joutuu lukemaan vielä ohjeita jostain ohjekirjasta, että miten toimitaan.
Mitä mieltä te olette? Olo on tällä hetkellä epätoivoinen, koska kaikki raskausmyrkytyksen oireet ovat, paitsi tuo verenpaine. Pelkään kamalasti, että seuraavan tunnin aikana oloni saattaa huonontua todella pahasti ja vauva on vaarassa! Hysterisoinko nyt liikaa vai mitä?

Ja kyllä. Tämä on ensimmäinen raskauteni. Enkä haluaisi turhaan vaatia seurantaa tai soittaa äpolille, koska sitten jos oikeasti tarvitsen apua, ei minua välttämättä oteta tosissaan ajatellen "niin se hysterisoi silloinkin..........."

Nyt on rv 34 3

6

475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuutupappa

      Painonnoususta piti vielä sanoa:
      Tähän mennessä painonnousu per viikkoa on ollut 600-800g. Maanantain neuvolassa painoa oli tullut 1600g/viikko.

    • paineet seurantaan

      Kyllä oireesi voivat viitata lievään/alkavaan raskausmyrkytykseen. Tuo protskut pissassa yhdellä plussalla on aika tavallinen ilmiö ilman raskausmyrkytystäkin, mutta yhdessä muiden oireiden kanssa (alkutasosta välillä selvästikin nouseva vp, aamulla jo turvotuksia, päänsärky). Nyt olisi hyvä jos voisit mitata painetta säännöllisesti useamman kerran päivässä kotona. Siten, että varmasti saat lepopaineen mitattua. Äitiyspolille pitää mennä jos paineet 150/90 tason yli

    • 40+1

      Älä soita minnekään polille vaan mene sinne suoraan.

    • tuutupappa

      Soitin synnärille kuitenkin. Eivät mua pitäneet hysteerisenä. Sanoivat, että voisin juoda 3l vettä tänään ja jos huomen aamulla vielä turvotusta, täytyy mennä sinne verikokeisiin tai tietenkin aikaisemmin, jos olo pahenee.

    • w456j54j

      itselläni tuli lieväraskausmyrkytys rv 39. Mun oireet olivat jopa lievemmät kuin aloittajan, verenpaineen nousu ja proteiinit yhdellä plussalla. Ei ollut päänsärkyä, valopisteitä, ei turvotusta, ei mitään muuta kuin nuo proteiinit ja verenpaine 150/90.
      Tällä perusteella minut ohjattiin äitiyspolille, jouduin jäämään sinne, ja synnytykseni käynnistettiin. Tämä siis Oys:ssa.
      Kuulostaisi että ap:n r-myrkytys voisi olla jopa pahempi kuin omani, joten mene ihmeessä huomenna viimeistään sinne päivystykseen!
      Tosiaan toksemia voi pahentua hyvinkin nopeasti, ja uhkaa sekä lapsen että äidin henkeä.

    • ...

      itselläni myöskin oli samat oireet kuin ap_llä, asiaa ei otettu neuvolassa vakavasti, aloitteleva terkkari oli silloin töissä (kesälomasijaisena), kaikki päätyi lopulta siihen, että jouduin ambulansilla sairaalaan ja poika hätäsektioitiin viikoilla33 6 vakavan myrkytyksen takia, että jep, ota nyt vaan itse vakavasti tämä asia ja vaadi seurantaa ja hoitoa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe