Hölmöläisten talon valo

Verkkosukka >

Uutisten summat kasvavat uutinen uutiselta. "Poraamalla kivet pois oliiveista" - Kreikan teollista tuotantoa - EI tällä vuosituhannellakaan maa kykene maksamaan velkojaa.

Meidän hallintomme kansakoulunopettaja verkkosukka valtiovarainministerimme suurella viisaudella, tulee pyytämään lisä valtuuksia Kreikan tukemiseen!

Kreikka on kuin hölmöläisten talo, johon valoa kannettiin sisään säkeillä. Eikös se romahtanut kun keksittiin, että valo tulee ikkunoista. (vertaa muut kansat)
Tehtiin niin suuret ikkunat, että seinät kaatuivat. Kreikan valtio tulee myös kaatumaan omaan mahdottomuuteensa, kunhan pankit ovat ensin kuorineet kerman päältä.
Kermaa tuottaa myös Suomi/Kataisen sekava poppoo!

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aimo Kepulainen

      No mutta! Vastahan edellisen hallituksen aikana Kreikan lainoittamista

      pidettiin erinomaisena sijoituksena, näin siis Vanhasen suulla. Onpas

      se kepun takki nyt taas pyörähtänyt. Eikö _vastuunkantaminen_ Euroopan

      kriisimaista enää kiinnostakaan?

      • Aikasa kuttain

        Koska kreikkalaiset näyttävät itse vähät välittävän - maassa on paljon punikkeja jotka pitävät laina-apua kapitalismimaiden juonena orjuuttaa Kreikka ikeensä alle, lainananto kannattaa keskeyttää tai antaa lainaa pelkästään vakuuksia vastaan. Oppikoot kreikkalaiset sitten kantapään kautta kansainvälisen taloudenpidon lakien rankkaa todellisuutta.

        Kaikilla on vapaus tulla toimeen omillaan, mutta jos ei tule, on noudatettava sääntöjä - muuten ei apua ulkopuolelta heru ja on PAKKO tulla toimeen omillaan.

        Keskusta on aivan oikein vetänyt johtopäätökset näkemästään kreikkalaisten käytöksestä ja päivittänyt kantansa sen mukaiseksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe