Ennen niin rauhallisissa muslimimaissa on puhjennut laajoja mielenosoituksia ja kansa on huutanut demokratiaa. Kukaan ei ole vaivautunut kysymään mielenosoittajilta, mitä heidän huutamansa demokratia tarkoittaa. Olisi mielenkiintoista kuulla mielenosittajien vastauksia. Tarkoittaako se samaa kuin Kreikassa?
Lisää rahaa. Siinä tapauksessa tuloksena on valtava pettymys.
Suhtaudun hyvin epäluuloisesti demokratiavaatimuksiin. Joa demokratia kutistuu vain epäsuositun diktaattorin kaatamiseen, sillä tuskin saavutetaan muuta kuin uuden diktaattorin ilmestyminen. Demokratia edellyttää kansan sivistystason nostamista ja demokratian kustannusten maksamista. Nämä vaatimukset täyttyvät tällä hetkellä vain Turkissa. Muissa muslimimaissa arvot edelleen perustuvat Allahin kaikkivaltiuteen. Allahin taivaassa ei ole demokratiaa. Jahvenkaan taivaassa ei ole demokratiaa. Sellaista ei ole Vatikaanivaltiossakaan.
Muslimimaiden suurin uhka on tällä hetkellä holtiton väestökasvu. Muslimikeskustelijat kuittaavat tämän huolen sillä, että Allah pitää huolen kaikista muslimeista ja estää nälänhädän. Historiasta tiedämme, ettei minkään uskonnon jumala ole ratkaissut väestökasvun ongelmaa muulla kuin nälänhädällä, taudeilla ja sodilla. Vasta uskonnon hiipumisen myötä tämä ongelma on ainakin ositttain ratkaistu kuten Kiinassa, vaikka siellä ei ole vallitsevana demokratia, kristinusko eikä islam.
Suuntaus käy kahteen suuntaan muslimimaissa. Vanhat diktaattorit pois vallasta ja tilalle muka demokratia. Toisaalta demokratia pois ja uusi uskonnollinen diktatuuri tilalle kuten Afganistanissa ja Pakistanissa ja jo aikaisemmin Iranissa. Suomen muslimit eivät havaintojeni mukaan osallistu tähän keskusteluun. Mihin ovat piiloutuneet nimimerkit ”islam voittaa” ja ”tanukka-vanukka”?
Muslimimaiden kuohunta
12
147
Vastaukset
- ”islam voittaa” ja ”
me ollaan kesälomalla ... sortsiit :D
- tiirismaa
Joku sentään heräsi. Ehkäpä hän joskus vastaa asiaankin. Kuohuvissa muslimimaissa mielenosoitukset ja sodat jatkuvat ilman kesälomia. Minulla ei ole kesälomaa, koska olen eläkkeellä. Olen päätttänyt keskittää voimani kirjoittamisen sijasta logiikan tutkimiseen. Se on minusta hyödyllisempää kuin uskonnon tutkiminen ja kuvitellun jumalan ajatusten arvaaminen. Tosin rahallisesti olisi hyödyllisempää uuden menestyvän uskonnon perustaminen ja sen profeettana toimiminen.
- ei hyvältä näytä
Niin se demokratia ei välttämättä tarkoita käännettä parempaan. Monessa maassa sitä "demokratiaa" vaativat juuri ne fanaattisimmat muslimit.
Mahmud Ahmadinejadiakin ollaan Iranissa syrjäyttämässä kun hän on lian lepsu.
Tämä väkivaltaan kiihottava fundamentalisti islamisti siis..
- Asdertson
"Demokratia edellyttää kansan sivistystason nostamista ja demokratian kustannusten maksamista."
Tuo on ehdottomasti totta.
On silti itsepetosta sulkea silmät myös siltä positiiviselta kehitykseltä, jota mm. arabimaissa on viime parina vuosikymmenenä tapahtunut.
-avioliittoikä on noussut
-perheiden lapsimäärä on vähentynyt
-lukutaitoprosentti ja yleinen koulutustaso on noussut
-naisten koulutustaso on noussut
-internetin kautta tietämys ulkomaailmasta on kasvanut
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että entisenkaltaisiin diktatorisiin hallintomalleihin ei enää itsestään selvästi tyydytä. Nyt tiedetään vaihtoehdoista.
Sitten kyllä ne ongelmakohdat:
-suuri väestökasvu mm. Egyptissä syö kasvaneitakin resursseja
-nuorisotyöttömys pikemmin kasvaa kuin vähenee
Vaikka vallankeikaus, jossa diktaattori syrjäytetään, ei välttämättä tuokaan parempaa maailmaa heti seuraavana päivänä, on minun silti tervehdittävä ilolla edes yritystä oikeaan suuntaan.
Nyt esim. Egyptissä ollaan vaarallisessa välivaiheessa. Kapina lähti liikkeelle ilman tiukan linjan islamistien myötävaikutusta, mutta ei ole sanottua, etteivätkö nämä vielä voisi ottaa isoakin roolia kuvioissa muiden mallien epäonnistuttua.
Muuten olen sitä mieltä, että demokratia ei ole paikka kartalla vaan tapa toimia. Sen määrä voidaan mitata uudelleen joka päivä, myös Suomessa. Demokratiassa.- ..........
Pew Research Centerin mielipidetutkimuksessa tutkittiin egyptiläisten asenteita. Tulokset eivät ole erityisen rohkaisevia. 95 prosenttia egyptiläisistä pitää hyvänä asiana, että islam näyttelee merkittävää osaa politiikassa. 59 prosenttia kannattaa fundamentalisteja modernisoijien asemesta. 54 prosenttia kannattaa sukupuolten erottamista toisistaan työelämässä.
Kaikkein järkyttävin tulos tulee, kun kysytään kannatusta islamilaisen lain ankarimmille rangaistuksille. 82 prosenttia kannattaa aviorikokseen syyllistyneiden kivittämistä. 77 prosenttia egyptiläisistä on sitä mieltä, että varkaiden ja ryöstäjien kädet pitäisi katkaista. 84 prosentin mielestä uskontonsa hylkäävät muslimit pitäisi tuomita kuolemaan.
Voi vain kuvitella, millainen olisi yllä mainitun kaltaisilla asenteilla varustetun kansan harjoittama demokratia... - tiirismaa
.......... kirjoitti:
Pew Research Centerin mielipidetutkimuksessa tutkittiin egyptiläisten asenteita. Tulokset eivät ole erityisen rohkaisevia. 95 prosenttia egyptiläisistä pitää hyvänä asiana, että islam näyttelee merkittävää osaa politiikassa. 59 prosenttia kannattaa fundamentalisteja modernisoijien asemesta. 54 prosenttia kannattaa sukupuolten erottamista toisistaan työelämässä.
Kaikkein järkyttävin tulos tulee, kun kysytään kannatusta islamilaisen lain ankarimmille rangaistuksille. 82 prosenttia kannattaa aviorikokseen syyllistyneiden kivittämistä. 77 prosenttia egyptiläisistä on sitä mieltä, että varkaiden ja ryöstäjien kädet pitäisi katkaista. 84 prosentin mielestä uskontonsa hylkäävät muslimit pitäisi tuomita kuolemaan.
Voi vain kuvitella, millainen olisi yllä mainitun kaltaisilla asenteilla varustetun kansan harjoittama demokratia...Tämä tutkimus vahvistaa pahimpia pelkojani. Pakistanin nykyinen demokratia on tältä mielipidepohjalta rakennettu. Pakistanissa sunnimuslimien pääsuunnan ulkopuolella olevat henkilöt ovat jatkuvan vainon kohteena. Pakistanin joukkomurhat ylittävät täälläkin usein uutiskynnyksen. Tekisi mieleni toivoa, ettei Egyptissä käy näin. Vasta kun vaalit on pidetty, voin sanoa jotakin varmempaa.
- mfth
resurssit, resurssien hankkiminen. Yhteiskunnan ja median välisen kuilu ( no- paralel )
http://www.worldblu.com/orgdemo/ten.php - mfth
bai the vey en katso suomen tv; se on oksentava!
- tiirismaa
mfth:
Kirjoitat niin huonoa suomea, etten edes arvaa, mitä tarkoitat. Ehkä tarkoitat, että yhteiskunnan ja median välillä on niin suuri kuilu, ettei toisesta voi päätellä mitään toisen perusteella. Jos tätä tarkoitat, olet mielestäni pahasti erehtynyt. Kuvien lomastakin voi nähdä yhtä ja toista. Väität. että Suomen tv on oksentava. Ehkäpä tarkoitat, että Suomen tv on oksettava. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä maan tv ei ole oksettava. Minunkin mielestäni Suomen tv:n eräät rikossarjat ovat oksettavia, mutta eivät edes kaikki rikosohjelmat.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827