Tänään 2.7.2011 lehdessä somalikuski, pitäisi kirjoittaa somalialainen kuljettaja.
Piilovaikutus on epätoivottava ilmiö.
Yli 60 % kuljettajista ei ole suomessa syntyneitä, siten väkivalta on suhteessa 40 - 60 ollessaan tasapuolisesti kaikkiin kohdistuvaa.
Tämä jäi toimittajilta huomaamatta, siis neljää suomessa syntynyttä kohtaan osoitettu välivalta on suhteutettava 6 muualla syntynyttä.
Toimittajilla tv:ssä ja lehdissä on ollut tahto lietsoa näistä asioista viharikoksia.
Toimittajienkin on syytä tiedostaa vastuunsa ihmisille annettavista käyttäytymismalleista.
Helsingin Sanomat lisää suvaitsemattomuutta
4
79
Vastaukset
- Ala vaihdettu
On sentään hyvä että joku ja jotkut kuten toimittajat uskaltavat kertoa asioita julki niinkuin ne todella ovat eikä hyssytellä ja anneta tapahtua niinkuin valitettavasti ts.valtuutetutkin vain siunaavat epäkohta-asiat yhdessä työnantajan kanssa ja niin koti,-kuin ulkomaalaisetkin työntekijätkin saa virua ja pärjätä miten parhaaksi näkevät ja vahinkojen sattuessa vain käsiä levitellään että tällaista elämä on.
Pari-kolme vuosikymmentä sitten ts.valtuutettu olisi komentanut yhdessä luotsikoiden kanssa kaikki vaunut varikoille muutamaksi vuorokaudeksi niin olisi matkustajat rauhoittuneet. Ja työnantaja. - lopina kuski
Eikö sulla nyt oo muuta tekemistä kun jauhaa tuota samaa paskaa? Helteellä on porukoilla taipumus alkaa ,,,,tietkö että meillä työssä ei oo mitään välii mistä tuut ja muualta tulleetkin haluu olla suomalaisia eli elää maan tavalla.
- se nyt ei ihan
mene noin yksioikoisesti tuo suhteuttaminen. Suurin osa kuljettajiin kohdistuvista väkivaltaisuuksista, kohdistuu kantasuomalaisiin kuljettajiin. (eikä ihme) Toisekseen myös tuo somalikuljettaja lienee suomalainen, vaikka on syntynyt somaliassa. Sama koskee monia muita ulkomaalaistaustaisia kuskeja.
- kerttu ja martta
NEEKERI ON PARAS KULJETTAJA. SAA NOPEAA AINA KAASU POHJASSA JA MATKA JOUTUU.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958