Äijien asennevammasta aasialaisiin

joita paljon alalla

Perjantai 1.7.2011 klo 20.13

Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Palvelualojen ammattiliiton Pamin mukaan kerroshoitajien seksuaalinen häirintä on yleistä suomalaisissakin hotelleissa. Huoneita siivoavia kerroshoitajia puristellaan, ja heille tehdään seksiehdotuksia.

Pam-lehden tekemässä kyselyssä viidennes vastaajista kertoi joutuneensa asiakkaan seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Lehti kysyi asiaa hotellien kerroshoitajilta sen jälkeen, kun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja pidätettiin toukokuussa seksuaalisesta väkivallasta epäiltynä.

Vastaajien kertomuksissa toistuivat lehden mukaan puristelut ja muu käsiksi käyminen, seksiehdotukset ja asiakkaan esiintyminen alasti. Muutamassa tapauksessa asiakas oli yrittänyt sulkea kerroshoitajan kanssaan hotellihuoneeseen. Ahdisteleva asiakas oli usein humalassa.

Vaikka ongelmat ovat näinkin yleisiä, kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi, ettei työpaikalla heidän tietääkseen ole ohjeita riskitilanteisiin varautumiseen.

STT
------------------------------------------
Haluatteko te thaihieromalaitosten ******* myyjät ylläpitää mainettanne
edelleen muiden kustannuksella ? Saadaanko Suomeen seksin oston ja myynnin kieltävä laki vai jatkuuko vastaava asenne seuraaviin sukupolviin ?
Ehkä joku aasianhihhuli taas linkittäisi pornosivut ? Kiitos.

21

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omituinen höpöttäjä.

      pysyisit sisällä näin helteillä,ja muista lääkkees.

    • Pam- lehti ????

      Ikinä kuullutkaan koko lehdestä. Ja jälleen kerran, jutussa ei mainittu thaimaasta yhtään mitään.

    • häiritty

      Naisia on häiritty seksuaalisesti kautta aikojen kaikissa maissa ja kaikissa sosiaaliluokissa. Itsekin olen moiseen syyllistynyt suomessa,esimerkiksi flirtillä, ja pikkutuhmuuksilla, myönnän. Mut sama pätee myös miehiin. Itsekin olen myös toisinpäin joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi, suomessa. Mutta toki puristelut yms ovat typeryyttä, jos niihin ei lupaa.
      Tosiasia on että mikä toiselle on flirttiä niin feministeille seksuaalista häirintää.
      Hotelleissa ihmiset käyvät suihkussa, ja peseytyvät, vaihtavat normaalia enemmän vaatteita, joten yllätysvieraat saattavat nähdä alastomia ihmisiä. Mitenhän noi uimahallien siivojat kärsivätkään suihkutiloja siivotessaan alastomista ihmisistä? Minusta SAK on taas ihan eksyksissä, no ehkä ne lakkoilee palvelualankin vaikka aasialaisille, kuten ay-väki on tehnyt merenkululle, paperiteollisuudelle, telakka teollisuudelle, jne.. Perseet penkkiin vaan ettei tarvitse asiakkaita palvella.

      Minusta etenkin pamin ja tehyn väki voisivat käydä opintomatkalla thaimaassa katsomassa mitä ystävällinen ja asiakaslähtöinen palvelu tarkoittaa, kun sitä tehdään täydellä sydänmellä, ja hymyhuulilla. ravintoloissa hotelleissa kampaamoissa, kaupoissa ja jokapaikassa. Mutta menevätkö he??? Eivät mene. Siksi mun pitääkin mennä niin niin usein thaimaahan, saamaan asiallista, hyvää, ja korkeaa palvelua, se on luksusta pikkurahalla.

      • tosi pikkurahalla

        Jo kypällä eurolla saa huoran koko yöks.Mielummin sillä idioottihymyllä.
        Pesee vielä tennissukatkin ja viikkaa vaatteet tuolin karmille.

    • mistä näitä sikiää?

      Aloittajan IP-osoite lienee jostain Nuivaniemen suunnalta ?

      • Aloittaja eli amalia

        on pienipalkkainen palvelualalla työskentelevä tyyppi, todennäköisesti siivoja.Jolla ei ole varaa matkustaa thaimaahan ja asuu pienellä paikkakunnalla todennäköisesti varkaudessa. Täällä ko. tyyppi purkaa ahdistuneisuuttaan ja katkeruuttaan kun ei tullut opiskeltua ja jäi kunnon ammatti saamatta ja sitä kautta rahaa matkustelemiseen esim. thaimaahan.

      • hieno luonneanalyysi
        Aloittaja eli amalia kirjoitti:

        on pienipalkkainen palvelualalla työskentelevä tyyppi, todennäköisesti siivoja.Jolla ei ole varaa matkustaa thaimaahan ja asuu pienellä paikkakunnalla todennäköisesti varkaudessa. Täällä ko. tyyppi purkaa ahdistuneisuuttaan ja katkeruuttaan kun ei tullut opiskeltua ja jäi kunnon ammatti saamatta ja sitä kautta rahaa matkustelemiseen esim. thaimaahan.

        Kerrotko samanlaisen myös baarihuorien käyttäjästä ?

    • baari huorien ....

      Käyttäjät. Ovat suomeen valeavioliiton kautta muuttaneita, yleensä turkkilaisia tai afrikkalaisia jotka suomen kapakoista ja yökerhoista saavat helposti suomalaisen naisen=baarihuora seurakseen, ja näin tartuttavat sukupuolitaudit.

      • kuulostaa tutulta

        Puhutko nyt aasialaisvosuista ?

      • kjghggh
        kuulostaa tutulta kirjoitti:

        Puhutko nyt aasialaisvosuista ?

        Voe voe,on se amalia tyhmä ihminen!!Edellisessä viestissä puhutaan selvästi turkkilaisista,afrikkalaisista ja suomalaisista ei aasialaisista....

        Sun pitäis nyt vaan unohtaa ex siippas,se on ollutta ja mennyttä,hänellä pyyhkii nyt hyvin thai naisensa kanssa.Olisit aikanaan pitänyt itsestäsi vähän parempaa huolta ,etkä olisi vaan maannut sohvan pohjalla sipsipussi kädessä.Nyt sulla on toivoton úrakka saada paino putoamaan alle sadan kilon.

      • mitäs michelin ?
        kjghggh kirjoitti:

        Mikä vastakohtaisuus ! Häh häh häää. Michelinpappa ja taikkuhuora, jolla
        ei laaksoa ei kukkulaa.

      • mutta saa nauraa
        mitäs michelin ? kirjoitti:

        Mikä vastakohtaisuus ! Häh häh häää. Michelinpappa ja taikkuhuora, jolla
        ei laaksoa ei kukkulaa.

        Kun tollainen valtava puuskuttava tankki tulee taikkulankku kainalossaan,
        ei voi olla repeämättä.

      • hgghjk
        mutta saa nauraa kirjoitti:

        Kun tollainen valtava puuskuttava tankki tulee taikkulankku kainalossaan,
        ei voi olla repeämättä.

        http://www.pleasegodno.com/uploads/FatGirl.jpg Jos minä taas katson sinua,minä säälin sinua amalia...Tässä kuvassa olet sinä!!!!

      • yök yök!!
        hgghjk kirjoitti:

        http://www.pleasegodno.com/uploads/FatGirl.jpg Jos minä taas katson sinua,minä säälin sinua amalia...Tässä kuvassa olet sinä!!!!

        No Amaliahan se siinä,lähibaarin vakkari asiakas.Joka ilta vonkaamassa baarin puliukkoja mukaansa,huhu kertoo että kymmenkunta vuotta sitten olisi onnistanut.Ei epäilystäkään,Amalia se on!!

      • mistäs tiedät...
        yök yök!! kirjoitti:

        No Amaliahan se siinä,lähibaarin vakkari asiakas.Joka ilta vonkaamassa baarin puliukkoja mukaansa,huhu kertoo että kymmenkunta vuotta sitten olisi onnistanut.Ei epäilystäkään,Amalia se on!!

        Jollet ole se baarin puliukko !

      • ilari........
        mistäs tiedät... kirjoitti:

        Jollet ole se baarin puliukko !

        Eipä ole ihme jotta munanpuutteessaan amalia tänne kirjoittelee,eihän toi plösö ole saanut miestä ikinä..Äkkiä 120 kiloa painoa pois niin sitten jopa joku turkin lammaspaimen voisi heltyä.Muista pyyhkiä hämähäkin seitit sitten pois ennen panoa..

      • Nostalgiaaa
        kjghggh kirjoitti:

        Voe voe,on se amalia tyhmä ihminen!!Edellisessä viestissä puhutaan selvästi turkkilaisista,afrikkalaisista ja suomalaisista ei aasialaisista....

        Sun pitäis nyt vaan unohtaa ex siippas,se on ollutta ja mennyttä,hänellä pyyhkii nyt hyvin thai naisensa kanssa.Olisit aikanaan pitänyt itsestäsi vähän parempaa huolta ,etkä olisi vaan maannut sohvan pohjalla sipsipussi kädessä.Nyt sulla on toivoton úrakka saada paino putoamaan alle sadan kilon.

        Mitähän mahtaa kuulua Amalialle tänään?

      • Jotainjärkeä
        Nostalgiaaa kirjoitti:

        Mitähän mahtaa kuulua Amalialle tänään?

        Nykyään on pattayan palstalla aviomies numball vitunidiootti tai joku muu vastaava.
        On luonut hahmot joilla voi vittuilla niille jotka jaksavat vastata.
        En kyllä ymmärrä niitä jotka kinastelevat mielisairaan kanssa.

      • Mielisairas
        Jotainjärkeä kirjoitti:

        Nykyään on pattayan palstalla aviomies numball vitunidiootti tai joku muu vastaava.
        On luonut hahmot joilla voi vittuilla niille jotka jaksavat vastata.
        En kyllä ymmärrä niitä jotka kinastelevat mielisairaan kanssa.

        Ymmärrätkö tuon yllä olevan Amaliavittuilun kun piti nostaa sillä tämä keskustelu sinulle ymmärryksesi esittämiseksi.

        Ymmärrätkö hahmon lerpanlaiffia.

      • vastataansitten
        Mielisairas kirjoitti:

        Ymmärrätkö tuon yllä olevan Amaliavittuilun kun piti nostaa sillä tämä keskustelu sinulle ymmärryksesi esittämiseksi.

        Ymmärrätkö hahmon lerpanlaiffia.

        Niin... Niitä on sellaisiakin ihmisiä jotka jaksavat puuttua loputtoman paskanpuhumiseesi ja koettavat ystävällisesti ohjata sinut hoitoon, mutta sinä et tajua vihjettä vaan lisäät tahtia mitä enemmän sinulle vastataan. Olet tyypillinen narsistinen psykopaatti ja nettikiusaaja ja elät 100% fantasiamaailmassa. Jotkut psykopaatit ovat älykkäitä. Sinä et ole.

      • KukaLuuraaPuskasta
        vastataansitten kirjoitti:

        Niin... Niitä on sellaisiakin ihmisiä jotka jaksavat puuttua loputtoman paskanpuhumiseesi ja koettavat ystävällisesti ohjata sinut hoitoon, mutta sinä et tajua vihjettä vaan lisäät tahtia mitä enemmän sinulle vastataan. Olet tyypillinen narsistinen psykopaatti ja nettikiusaaja ja elät 100% fantasiamaailmassa. Jotkut psykopaatit ovat älykkäitä. Sinä et ole.

        Totuustarkkailijako se siellä avautuu 😨

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1100
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      930
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      107
      831
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe