Onko nyt parempi

Onko helpompaa?

Kun et ole nähnyt minua?

79

1040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !

      Ei

    • ei ole.

      ajattelen ja kaipaan sua koko ajan.

    • Ikävä pysyy

      Kyllä ja ei.

    • 4+5 -> 5+9

      Toisaalta on, toisaalta ei. Näkeminen sattuu, mutta se etten näe sattuu vielä enemmän. Mieluusti näkisin sinut ovellani kumminkin. n->m

    • 0-0=0

      Niin, en osaa oikein sanoa. Ei ole helpompaa mutta ajatus siitä että näkisin sinua alkaa ahdistaa. Viime kerran jälkeen meni aivan liian kauan toipuessa ja uskoisin että uusi kohtaaminen olisi liikaa. Mä luultavasti vain vihaisin sinua entistä enemmän ja olen jo tavallaan pääsemässä sun yli hyvää vauhtia. Viha vie voimia. Mä uskon että viha tulee siitä, että tavallaan haluaisin sanio sulle niin paljon, mutta se ei vaan onnistu sen muurin vuoksi. Eikä sillä ehkä olisi mitään merkitystä loppujen lopuksi.

      • ed

        sanio= sanoa. :/

      • ****

        Koska oli viime kerta ja miksi vihaisit?

      • sanio jotakin
        **** kirjoitti:

        Koska oli viime kerta ja miksi vihaisit?

        Siitä on kohta vuosi.

      • paju_
        sanio jotakin kirjoitti:

        Siitä on kohta vuosi.

        Miten niin toipuessa? Oliko hän niin kamala?

      • sj
        paju_ kirjoitti:

        Miten niin toipuessa? Oliko hän niin kamala?

        Mutta miksi hän ylipäätään tuli sinne? Kertomaan _jälleen kerran_ kuinka ihanaa hänellä on ja muistuttamaan muutamista faktoista.

        En vain kestä. Ja kaikkimuusiihenpäällepalstatsunmuut.

      • paju_
        sj kirjoitti:

        Mutta miksi hän ylipäätään tuli sinne? Kertomaan _jälleen kerran_ kuinka ihanaa hänellä on ja muistuttamaan muutamista faktoista.

        En vain kestä. Ja kaikkimuusiihenpäällepalstatsunmuut.

        Olette siis nähnyt irl useamman kerran?
        Muistuttaa sua jostain mennestä?

        Mikä tää muuri on?

      • ....
        paju_ kirjoitti:

        Olette siis nähnyt irl useamman kerran?
        Muistuttaa sua jostain mennestä?

        Mikä tää muuri on?

        tuplat? sorry, ei ollu tarkotus, linjat pätkii

      • sj
        paju_ kirjoitti:

        Olette siis nähnyt irl useamman kerran?
        Muistuttaa sua jostain mennestä?

        Mikä tää muuri on?

        Kiitos mielenkiinnosta. Tiedä vaikka hän näkisi.

        Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.
        Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
        se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

        Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet,
        pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
        se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

        Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa,
        vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
        se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

        Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen,
        niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
        se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

        Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla,
        ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
        se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

        Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla,
        mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.

        Hän näkisi? Kannattaako luottaa sattumaan?
        Jos tahdot hänen tietävän jotain, niin kannattaa sanoa selvällä suomen kielellä irl. Muureista huolimatta. Sillähän ne selviää. Vain sillä saat selvyyden asiaan, puhumalla...eikä vaivaa enää. Pääset jatkamaan matkaa. Vai onko näin parempi?

        Sulla on näköjään silti ikävä

      • paju_
        sj kirjoitti:

        Mutta miksi hän ylipäätään tuli sinne? Kertomaan _jälleen kerran_ kuinka ihanaa hänellä on ja muistuttamaan muutamista faktoista.

        En vain kestä. Ja kaikkimuusiihenpäällepalstatsunmuut.

        Sitä paitsi yleensä "tullaan jälleen kerran" kertomaan mukavia jos välitetään :)

        En tiedä teidän tilannetta...mut ei kai tule jos ei välitä.
        Niistä "faktoista" tiedät vain sinä...oliko ne mukavia muisteltavia joita hän halusi sinunkin muistavan?

        Kiitos sulle vastauksista. Puhut ilmeisesti omista kokemuksistasi tai yrität rohkaista. Tilanne on tuo minkä kerroin eikä se tästä muuksi muutu. Tsemppiä sinulle omaan elämääsi.

      • ed
        paju_ kirjoitti:

        Sitä paitsi yleensä "tullaan jälleen kerran" kertomaan mukavia jos välitetään :)

        En tiedä teidän tilannetta...mut ei kai tule jos ei välitä.
        Niistä "faktoista" tiedät vain sinä...oliko ne mukavia muisteltavia joita hän halusi sinunkin muistavan?

        Kiitos sulle vastauksistasi. Tästä hävis se vastaus jonka laitoin. Mutta puhut varmasti omista kokemuksistasi? Tilanne on se mikä se on ja se ei tästä tule muuttumaan. Vastasin aloitukseen ja lisäsin vähän tuntemuksia,

      • .....
        ed kirjoitti:

        En puhu omastani vaan jutustelin muuten vaan. Tein kysymyksiä ja niihin voi vastata tai jättää vastaamatta.

        En tunne tilannettanne, etkä kertonut siitä mitään...en siis edes analysoi. Vain horinaa tauoilla....eikö?

        Millasia vastauksia sä sitten olisit halunnut? " ei tule mitään, unohda" , tai sitä normi haukuntaa mitä täältä saa? vaikki suut kiinni..älkää vastatko

      • ed
        ..... kirjoitti:

        No en tiedä kun millään ei oo mitään merkitystä mitä täällä lukee. Vain sillä on mitä mä tunnen kun saan kirjoitettua jonkun vahingoniloa pursuavaan aloitukseen jotakin sellaista joka ehkä hetkellisesti helpottaa minua.

        Että ihan älyttömästi kiitos sulle kun viitsit kivasti mulle kirjoitella.

        Ollos hyvä. No hätä, kaikki hyvin ja turvassa
        Täähän on ikävä -palsta

    • m

      no eipä siinä naisessa ole mitään näkemisen arvoista

      • oletpas

        katkeroitunut :D

    • kiusaaminen jatkuu?

      Haluaisin nähdä hänet aina ja joka päivä. Mikä kysymys tuo on olevinansa?

    • !

      Kyllä

    • sateinen syksy

      Kyllä on huomattavasti parempi ja helpompaa, nyt kun ajattelee jälkeenpäin, niin en ymmärrä mitä siinä miehessä oikein näin.

      • mitä näit ?

        sehän oli vain sun ihastus ... neljäs !?

      • sateinen syksy
        mitä näit ? kirjoitti:

        sehän oli vain sun ihastus ... neljäs !?

        oli yksi ja ainoa ihastus ja sen jälkeen ei ole tullut muita kun pääsin tästä eroon.

    • iru25ltjr

      Ainoa asia mikä on helpottanut on se kun poistin sinut fb-kavereista ihan vaan siitä syystä etten joudu näkemään niitä naisten kuvia joita sinne ilmestyy jatkuvasti lisää. Mustasukkaisuus oli niin hirveää etten voinut kestää sitä katsoa.
      Jokainen uusi naisen kuva oli kuin puukon isku sydämeen. Sairastahan tällainen käytös on. Tiedän ettei minulla ole mitään oikeutta olla mustasukkainen kun emme ole suhteessa mutta en voi sille mitään.

      • tommonen mustasukkai

        suus ei oo kyl enää tervettä...

      • -----
        tommonen mustasukkai kirjoitti:

        suus ei oo kyl enää tervettä...

        Mitä v*ttua siellä tekee 100 muuta naista?
        En tajua minäkään.
        Menee varmaan kaikki vapaa-aika niiden naisten keräämiseen ja listan ylläpitoon. Erittäin outoa.

      • /7/7
        ----- kirjoitti:

        Mitä v*ttua siellä tekee 100 muuta naista?
        En tajua minäkään.
        Menee varmaan kaikki vapaa-aika niiden naisten keräämiseen ja listan ylläpitoon. Erittäin outoa.

        Ei sellaisista miehistä ole mihinkään ,kunhan keräilevät ajan kuluksi
        Muutenkin sellaista toisen perseennuolemista koko naamakirja touhu
        Pitää poistua sieltä viellä kun on joku tolkku päässä

    • toivon veit multa

      no ei todellakaan. En voi ymmärtää vieläkään että tuskin näen sua Juha enää :(

    • onko nyt ..

      missä sinä olit..kun en nähnyt sua ?

    • Rehellisesti..

      on ollut helpompaa, tuo ilmapiiri jota eräät kylvää kun arvottaa ihmisiä ulkonäön ynm.mukaan on erittäin painostavaa, helppoa on ollut kun ei ole tarvinnut olla narskujen kanssa tekemisissä, niin reilua kun sitten esitetäänkin..kiva huomata että jossain kelpaa ihan omana itsenä.

      • niin, on ihanaa olla sellaisen ihmisen seurassa joka pitää susta niin kuin olet, niin aurinkoisena kuin sateisena päivänä.

    • uioioöo

      No saat arvata.. kuiskaan oletko oikeassa..:)

    • -päivi-

      Ei ole helpompaa todellakaan.

    • *

      Ei, vaan pahempi.

    • .

      Tavallaan helpompaa hengittää, tavallaan jossain syvällä on vielä joku ajatus.

    • Taustalta..

      No on tosiaankin. Ei se minua enää harmita ettei olla nähty sen kevään -10 jälkeen.
      Ainoa asia mikä pyörii nyt mielessä, on se et tämä on viimeinen kesä.
      Vain muutama kuukausi ja sit kaikki on ohi.
      Juu, kyllä minä muutuin.. Mut niin huonoon suuntaan et ihan hirvittää. En ole ollut koskaan tällainen.
      Vaan ei sekään enää harmita koska kohtahan ei tarvitse enää sitäkään miettiä.

      • en suosittele

        kaikki opiskelusi ja sinnittelysi menee sitten hukkaan, mieti sitä.

      • Taustalta..
        en suosittele kirjoitti:

        kaikki opiskelusi ja sinnittelysi menee sitten hukkaan, mieti sitä.

        No niin menee. Ne on menneet jo. Sitähän niillä toissapäiväisillä kirjoituksilla tarkoitin.
        Jo totuuden haluat tietää niin olen jo luovuttanut. En aio tehdä tuota opinnäytetyötä joka tekijäänsä odottaa.
        Ei minua kiinnosta enää koko touhu koska kaikki meni niin naurettavaksi ja venyi ihan liikaa.
        Tämä kaikki saa nyt luvan loppua.

      • Taustalta..
        Taustalta.. kirjoitti:

        Unohtui..
        Mut lupaan tehdä 'sen' huolella.. Olen päättänyt jo päivänkin. Kun aamu sarastaa, minua ei enää ole.
        Eikä harmita yhtään se mitä en enää sen jälkeen tule kokemaan/näkemään.

        oletko jutellu tosta asiasta ystäviesi kanssa? Mitä he ovat mieltä?

      • Taustalta..
        en suosittele kirjoitti:

        oletko jutellu tosta asiasta ystäviesi kanssa? Mitä he ovat mieltä?

        En enkä aio jutellakaan.

      • Ymmärrän sua
        Taustalta.. kirjoitti:

        En enkä aio jutellakaan.

        Ymmärrän sinua. Minulla on aika ajoin samat ajatukset. Jo ne ajatukset jollain tavalla helpottavat sitä ahdistusta ja pahaa oloa, sitä turhan tuntua. Tähän mennessä on ollut sopivasti hyviä päiviä välissä, tavallaan nollanneet tilanteen ja välillä on ollut jopa parempia jaksoja. Menkööt taas vähan aikaa ihan omalla painollaan. Yritän pysyä aktiivisena.

        Ystäväni päätti päivänsä muutama vuosi sitten. Ensin olin vihainen hänelle, miten hän voi tehdä lapsilleen niiin... Mutta myöhemmin olen oppinut ymmärtämään hänen ratkaisuaan.

        Sulle suosittelisin metsäretkeä, kunhan ilmat vähän viilenevät. Kävele jokin reitti, vaikka 10 km ja ota eväät mukaan. Siellä asiat saavat oikeat mittasuhteet.

      • Taustalta..
        Ymmärrän sua kirjoitti:

        No, minulla tämä on päätös jonka tein viime keväänä. Ja siinä aion pysyä.
        Ainoa mikä muuttui, on päivämäärä. Se vähän aikaistui.
        Ei tätä tarvitse miettiä enää tämän enempää. Kaikki on ihan selvää.

      • Ymmärrän sua
        Taustalta.. kirjoitti:

        No, minulla tämä on päätös jonka tein viime keväänä. Ja siinä aion pysyä.
        Ainoa mikä muuttui, on päivämäärä. Se vähän aikaistui.
        Ei tätä tarvitse miettiä enää tämän enempää. Kaikki on ihan selvää.

        Ok, itsehän me elämästämme ja sen suunnasta päätämme. Jotkut päättävät jopa itse kuolemastaan.

        Muistathan kuitenkin tehdä kaikille lähimmäisillesi selväksi, miksi ratkaisuusi päädyit. He tulevat kokemaan nimittäin suunnatonta syyllisyyttä ratkaisusi johdosta. Juurikin tuo on estänyt minua luovuttamasta. En halua aiheuttaa läheisilleni sitä tuskaa, vaikka en itsestäni välitäkään. Kaikki lähimmäseni voidaan laskea yhden käden sormilla, mutta silti :)

      • Banni voimaan

        Etkö sanonut jo hyvästit näille palstoille?

        Totta kai.. Aion kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja kerron siinä tietyistä ihmisistä (nimillä ja asuinpaikkakunnat mainittuna sekä ehkä paikat missä he työskentelevät) ja tapahtumista.. Että tuskin kenellekään jää epäselväksi mikään. Aika paljon he tietävätkin jo mut eivät oikeastaan kuin kahden henkilön (naispuolisten sellaisten) touhuista.
        Luulen et he kyllä ymmärtävät ratkaisuni.

      • Taustalta..
        Banni voimaan kirjoitti:

        Etkö sanonut jo hyvästit näille palstoille?

        No et sinä voi päättää kuka täällä saa kirjoittaa ja kuka ei. Koska jokaisella on samanlainen oikeus kirjoitella täällä kunhan kirjoittelee sääntöjen mukaan.

      • Enpäs ymmärräkään
        Taustalta.. kirjoitti:

        Totta kai.. Aion kirjoittaa jäähyväiskirjeen ja kerron siinä tietyistä ihmisistä (nimillä ja asuinpaikkakunnat mainittuna sekä ehkä paikat missä he työskentelevät) ja tapahtumista.. Että tuskin kenellekään jää epäselväksi mikään. Aika paljon he tietävätkin jo mut eivät oikeastaan kuin kahden henkilön (naispuolisten sellaisten) touhuista.
        Luulen et he kyllä ymmärtävät ratkaisuni.

        Nääh, sähän olet pelkkä kuspäinen raukka! Yrität vain saada toisille pahaa mieltä, oikein kirjeessä paljastat syntipukit jotka sinut ajoivat ratkaisuusi. Etkö ymmärrä, että sinä itse olet syyllinen omiin asioihisi, ei kukaan muu!

        Toivot, että kyseiset "syylliset" tuntisivat katumista ja joutisivat kärsimään läheistesi syytöksistä.

        Häpeisit, mutta tuskin osaat. Olet vain itsekäs m*ulkku.

      • Taustalta..
        Enpäs ymmärräkään kirjoitti:

        Noup.. Kyllä se niin on et ihmisten pitää saada tietää asioiden oikea laita.
        Olet todella väärässä. Kiusanteko oli todellista. Eikä se muuten ole vieläkään loppunut.
        Jaa a.. Olen muuten nainen et nyt käytät ihan väärää haukkumasanaakin. Mut ei se mitään.. Ei se tunnu missään enää.

      • Enpäs ymmärräkään
        Taustalta.. kirjoitti:

        Noup.. Kyllä se niin on et ihmisten pitää saada tietää asioiden oikea laita.
        Olet todella väärässä. Kiusanteko oli todellista. Eikä se muuten ole vieläkään loppunut.
        Jaa a.. Olen muuten nainen et nyt käytät ihan väärää haukkumasanaakin. Mut ei se mitään.. Ei se tunnu missään enää.

        Ihan sama kumpi olet, m*ulkku olet silti. Jos et saa eläissäsi suutasi auki, turha huudella haudankaan takaa. Jos luovutat, luovuta myös.

        Tuollainen katkeruus on sairasta. Ihan tiedoksi, niitä kiusaajia vaan naurattaa, kun teet noin tyhmän ratkaisun noin tyhmällä syyllä. Ja huvittaa monia muitakin, sääliä et tule saamaan kuin äidiltäsi. Ja pilaat hänen elämänsä.

        Oikea syy itsemurhalle on masennus. Siitä et voi syyttää kuin itseäsi, koska sille voi tehdä jotain. Siihen on olemassa lääkkeet ja terapia. Terapiassa voit opetella elämäntaitoja, joita sinulla ei ole näemmä nimeksikään.

        Sinua kohdellaan juuri niin huonosti, kun annat itseäsi kohdeltavan. Oma syy. Ja sille voi tehdä jotain, nimenomaan siellä terapiassa.

        Nyt jätän sinut nauttimaan itsesäälistäsi ja katkeruudestasi.

        Heh heh.. Ja vielä niin 'ymmärtäväisesti ja kannustavasti' tuossa aiemmin kirjoittelit. No, siinähän itses paljastit.
        No, se on varmasti ihan totta.. Ja epäilemättä tuo ihastukseni (eli Juha) saa tästä kaikesta parhaimmat naurut. Luultavasti pistää juhlat pystyyn..
        Sääliä en kaipaa enkä halua.
        Oikea syy on nimenomaan tuo asia minkä mainitsin tuossa aiemmassa kommentissa ja pari muuta asiaa mitä tapahtui aiemmin.
        Ja minä jätän sinut jauhamaan lisää p*skaa näille palstoille, tekopyhä. Kauas loistaa sisäinen rumuutesi. ;)

      • Että silleen

        Sulla on selkeästi motiivina pelkkä kostontarve. Yrität saada aikaan syyllisyyttä ihmisissä, joita syytät tilanteestasi ja ongelmistasi. Sääli vaan, ettet ole täällä edes näkemässä kokeeko kukaan heistä syyllisyyttä SINUN omasta ratkaisustasi.

      • Että silleen vielä
        Että silleen kirjoitti:

        Sääli vaan sun läheisiäsi kohtaan. Siis niitä, jotka oikeasti susta välittää. Että kostonhalusi on voimakkaampi ja tärkeämmälläå sijalla kuin tuska, jonka teollasi aiheutat heille.

      • Taustalta..
        Että silleen kirjoitti:

        Sulla on selkeästi motiivina pelkkä kostontarve. Yrität saada aikaan syyllisyyttä ihmisissä, joita syytät tilanteestasi ja ongelmistasi. Sääli vaan, ettet ole täällä edes näkemässä kokeeko kukaan heistä syyllisyyttä SINUN omasta ratkaisustasi.

        Onko sulla jotain vikaa päässä? Jotenkin vaikuttaa siltä. Haastat vaan riitaa täällä kirjoittajien kanssa. Ja kun sinulle ei vastaa nin keskustelet sit itses kanssa.. Aika hölmöä.
        Ei millään pahalla..

      • Taustalta..
        Taustalta.. kirjoitti:

        Onko sulla jotain vikaa päässä? Jotenkin vaikuttaa siltä. Haastat vaan riitaa täällä kirjoittajien kanssa. Ja kun sinulle ei vastaa nin keskustelet sit itses kanssa.. Aika hölmöä.
        Ei millään pahalla..

        Unohtui..
        Viimeisin viesti minulta tänne on tuossa ketjussa 'Toivo alkaa olla mennyttä (samalla nimimerkillä, läh. klo 16.32).
        Ja nyt poistun.. Tämä oli vain pikakurkkaus tänne. Ei muita viestejä/kommentteja minulta nyt tänne kuin tuo edellinen ja tämä.

      • Toinen taustalta...
        Taustalta.. kirjoitti:

        Onko sulla jotain vikaa päässä? Jotenkin vaikuttaa siltä. Haastat vaan riitaa täällä kirjoittajien kanssa. Ja kun sinulle ei vastaa nin keskustelet sit itses kanssa.. Aika hölmöä.
        Ei millään pahalla..

        Ja sinullako ei ole vikaa päässä? No ei tietenkään omasta mielestäsi, meidän palstalaisten mielestä kyllä. Saamasi miinukset puhukoot puolestaan. Yrität epätoivon vimmalla niitä plussailla, mutta..

        Itse keskustelet täällä itsesi kanssa enemmän kuin kukaan muu. Lisäyksien lisäykset ja unohdukset ovat juuri sitä. Aika hölmöä, totta.

        Joku tuolla jossain aikaisemmin vastasi, että luoja varjelkoon häntä/heitä, jotka joutuvat kanssasi tekemisiin. Olen aivan samaa mieltä. Juha on hiljaa, emme kukaan täällä enää ihmettele miksi.

    • Ei revi enää

      On ollut helpompaa. Entä sinulla?

      Ikävä on vieläkin välillä kova. Toista sinun veroistasi ei varmasti tule, mutta jos rakkaus puuttuu, turha minun on sellaista odottaa. Ehkä joskus olen vielä jollekin tärkeä, sinulle en ollut.

    • uni joka..

      harmittaa, jos olisin tiennyt aikaisemmin että olet naimisissa en olisi alunperinkään halunnut tavata. Nyt tunnen vaan inhoa kaikesta siitä mitä tapahtui :(

    • yksinpurjein.

      Sinua en tunne, mutta kivahan se on jättää menneisyys taakseen, kun siellä ei ollut ketään, jota olisi voinut rakastaa tai voinut odottaa että saisi rakkautta.

    • ..................

      Typerä kysymys.

    • minä (n)

      Kyllä nyt on ollut helpompaa kun en ole nähnyt sinua kevään aikana kovinkaan useasti, ikäväkin alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Jospa sinun näkeminen ei enää satuttaisi niin paljoa kun palaat kesälomaltasi takaisin töihin, pääsisi oikeasti elämässä eteen päin eikä roikkuisi enää sinussa..

    • Perinteinen Vanilja

      Kyllä, äläkä tule ilmaani enää pilaamaan!

    • ....................

      On täysin absurdi ajatus, että ikävöivän olisi parempi olla näkemättä kaipuunsa kohdetta, on siis ilmiselvää, että tähän vastaavat

      a. ikävöivät ja rakastuneet; ei
      b. palstailkiöt; kyllä
      c. onnettomasti rakastuneet ja pakit saaneet; on
      d. sekakaatoluokka, teinit yms. vastaavat mitä mieleen juolahtaa

      • :)

        Olen a. eli se tarkoittaa "ei" !!

      • ....................
        :) kirjoitti:

        Olen a. eli se tarkoittaa "ei" !!

        ja minä olen sekapääluokkaa ;)

        Väliäkö hällä, aurinko paistaa meille kaikille ainakin hetken :)

      • Erilaiset tilanteet

        Olet kyllä väärässä. Taitaa johtua elämänkokemuksen puutteesta? Aika mustavalkoinen ja rajoittunut ajatusmaailma sulla.

      • :((()())))))))))))))
        Erilaiset tilanteet kirjoitti:

        Olet kyllä väärässä. Taitaa johtua elämänkokemuksen puutteesta? Aika mustavalkoinen ja rajoittunut ajatusmaailma sulla.

        Jaa, ihanko totta?

        Onneksi sulla on avarampaa :(()()(())()))))))))))))))))))))))))))))

    • Absolut.

      Maailmani on parempi silloin, kun "sinä" olet siinä.

    • no ei oo,

      haluun nähä jo... :( pitääkö vielä odottaa pitkään?

      • Luuri kouraan

        Ei tarvii, sovit vaan täääärrrssskyyyttt :)

    • kauhistus sentään

      Onhan se tietysti helponpaa, kun näkee. En kyllä haluaisi olla näkemättä.

    • Voi olla hyväkin

      olla hetki näkemättä. Joskus vaatii aikansa järkeistää ajatuksena. Tunteet jos meinaavat ottaa ylivallan ja tietää tilanteen täysin absurdiksi.

    • T

      En kyllä kestä ikävää, joka syntyy kun ei nähdä ja näkeminenkin helpottaa olotilaa vain hetkeksi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe