Elämään kyllästynyt

ahdistunut

Voisin sanoa vihaavani elämääni ja tapaa jolla elän.
Päivästä toiseen toistuu samat asiat, koska olen alkanut eristäytymään vatsavaivojen vuoksi(ärtynyt suoli). Ei huvita enää lähteä mihinkään, hädintuskin kauppaankaan, ja olo on yksinäinen ja tulevaisuus tuntuu toivottomalta.

Eli siis tilanne on se, että en voi miettiä mitään muuta kuin vatsaani kokoajan. Se on todella kuluttavaa ja alan jo masentua.
Haluaisin oman kullan ja tavata normaalisti ystäviä, mutten pysty.
En ole koskaan seurustellut, enkä usko että vaivoiltani kykenen seurustelemaankaan, koska en voi olla hetkeäkään rennosti ja oma itseni edes tuttujen seurassa. Miesten seurassa varsinkin olo on todella ahdistava ja epämiellyttävä, kun en osaa keskustella luonnollisesti ja jälleen mietin vatsani toimintaa.

Inhoan myös ulkonäköäni, ja itseluottamukseni on senkin takia huono, olen alipainoinen, luut törröttävät ja rinnat ovat olemattomat, eikä naamassakaan kehumista.

elämä tuntuu valuvan ohitseni vaikka olen vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut nuori nainen.
Mietin useasti että kunpa olisin joku muu ja kaikki olisi kohdallaan, terveys, ulkonäkö, suosittu miesten keskuudessa...

Vatsavaivoihin olen yrittänyt löytää avun jo yli puolen vuoden ajan, ja kaikkea kokeiltu, eli olen varmaan tuomittu yksinäisyyteen koko loppuelämäksi.

En tiedä miksi kirjoitin tänne, ehkä täältä löytyisi samankaltaisten ongelmien kanssa painivia, joilla olisi edes jotain neuvoja..

15

793

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DS.

      "Ummetusta voi ehkäistä ja hoitaa kiinnittämällä huomiota ruokailutottumuksiin, liikkumiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Ummetuksen hoitaminen elämäntapoja muuttamalla vaatii pitkäjänteisyyttä, sillä muutosten vaikutus ei tunnu välittömästi. Elämäntapoihin vaikuttamisen lisäksi ummetusta kannattaa hoitaa apteekin itsehoitolääkkeillä"

      http://www.vapautavatsasi.fi/p30004-ummetuksen_hoito.html

    • yksin aina

      Minä olen tuomittu yksinäisyyteen kans koko elämäksi. Eipä ole ketään joka minusta tykkäis. Mulla ei olen edes naisystäviä yhtään. Terveys mulla on ihan hyvä .Urheilen ja liikun tarpeeksi mut se onkin ainoa ilo mun elämässä vaikka en olekkaan onnellinen. Naama onmitä on. Sille en voi mitään. Joten huonot kortit olen saanut.

    • Ärjölä

      Toivottavasti löydät avun vatsavaivoihin ne voivat olla todella inhottavia ja viedä mieltä alaspäin.Mutta älä anna niitten lannistaa! Syö terveellisesti ja liiku tarpeeksi niin mahakin tykkää. Minulla ainakin auttoi.
      Minäkin olen ujo ja olen välillä elänyt kovinkin yksinäisiä aikoja.Ehkä täältä yleisönosastoilla tai chattipalstoilta löytyisi juttukaveria ja omat huolet siinä hälvenisi kun miettisi välillä muutakin.Et kertonut oletko töissä?
      Kaikki ihmiset täällä ollaan omannäköisiämme,toiset kauniinpia toiset rumempia.Kuitenkaan se ulkonäkö ei ole se maailman tärkein asia.
      Joskus voi olla niinkin että ne toisetkin ihmiset jännittää ihan yhtä paljon niitä sosiaalisia tilanteita kuin sinä ja kun sen huomaat ehkä pystyt sinäkin vapautumaan.Parempaa kesänjatkoa sinulle ja toivottavasti löydät ystävän!

    • ahdistunut

      Kiitos paljon viesteistä :)
      Edelliselle: Olen opiskelija, enkä saanut kesätöitäkään, mutta tuskin olisin sinne voinut mennäkkään, kun olo on vaan pahenemaan päin.
      Ja kyllä minulla ystäviä on, muttei huvita ihmisten ilmoille lähteä.:(

    • merihuisku

      Haluan kertoa omat kokemukseni ,olen jo nyt vanhempi. silloin olin konsulentti ,kun minulla oli vuoden samanlaista,Menin yksityiselle lääkärille siellä samat kokeet,kuin kunnallisessakin,mutta vika löytyi. JOENSUUNsairaalassa tähystettiin molemmista päistä, sanottii vähän vatsa katarria.Yksityisellä tähystäessä ,heti monitoorista näki ,täydellinen keliakia nukka peitteistä palanut,painoin enää 38kg normaali 54kg .Lääkäri sanoi ,ennen ovat kuolleet näivetys tautiin ,kun vikaa eivät ole löytäneet. b12 vitamiini oli mennyt heikoksi jo,kun ruoka ei imeytynyt... Mene erkois vatsa lääkärille ,kannattaa apua löytyy, kallista mutta tarkenpaa.terveisin heta

    • Turbl

      Eiköhän nainen seuraa löydä... Sitä ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Olet vielä niin nuori kaiken lisäksi.

    • dsokosd

      Toivottavasti nää viestit täällä auttaa sua. Vielä kerron itsestäni jonkin verran, jos satut lueskelemaan! Eli siis, mulla alkoi pari vuotta vatsavaivat. Sellaista ääntelyä piti eikä voinut mitään oikein tehdä. Kouluun oli mentävä, vaikka ääniä kuuluikin joskus hirveän kovastikin. Koeviikkojen aikana sai aina ns. "hävetä" kun vatsasta kuuluu ääntä ja siinä kokeet meni sitten huonosti. Aloin jännittämään ko. tilanteita.

      Nyt näin parin vuoden jälkeen, olen alkanut todella kammoa hiljaisia paikkoja, koulua, mitä vain. En pysty ajattelemaan muuta kuin vatsaani ja se alkaa koseka. Olen tullut vain pahempaan suuntaan. Sittenpä kävin psykiatrin vastaanotolla. Kädet tärisivät, ääni värisi ja olin peloissani, kun kuulin että vastaanottoaikahan on yleensä 45 - minuuttia, miten selviäisi sen kun jo 5 minuuttia hiljaisessa paikassa on tuskaa!

      Psykiatri diagnisoi minulle ahdistuneisuushäiriön ja sain lääkkeet tuohon, joiden sanotaan auttavan. Vasta aloitellut olen, joten saa nähdä miten ne auttaa. Kouluunkin kun pitäisi syksyllä palailla!

      Mutta suosittelisin sinun menevän lääkäriin ja puhumaan asiasta, saat apua! Ei kannata kärsiä turhaan! Sulla on vielä pitkä elämä ja aikaa seurustellakin!! Nyt kun käyt siellä, niin johan olo kohenee! Oli se sitten minkälaista vatsavaivaa, niin ihmeessä tutkittavaksi!

      Tsemppiä sulle!:)

    • ahdistunut

      Kiitos paljon sinullekin, helpottavaa kuulla etten ole ainut, vaikkei näitä vaivoja toivoisi kellekkään.
      Psykiatrille tuskin itse pystyn menemään rahatilanteen vuoksi en halua avautua vieraille kasvotusten, täällähän se on helpompaa :D
      Mutta tsemppiä sinnekin ja tulehan sitten kertomaan miten itse edistyt ja toimivatko lääkket:)

    • :P

      Kuulemma yön yli veteen liotetut pellavansiemenet on monilla auttaneet vatsavaivoihin. Kannattaa kokeilla, halpaa ainakin on!

      http://www.tts.fi/Eliaksenyrttitarha/kasvit/pellava.htm

      Myös chia-siemenet ovat auttaneet ihmisillä vatsavaivoihin:

      http://www.ruohonjuuri.fi/ekotietoa/ruohonjuuri-blogi/wwwruohonjuurifichia/?emlr=p-139029-7027227-81449-6&utm_source=emaileri&utm_medium=Email&utm_campaign=Ruohonjuuren uutiskirje/ heinäkuu&utm_term=Miten käytän chia-siemeniä?&utm_content=p-139029-7027227-81449-6

      Toivottavasti saat itsesi kuntoon!

    • pietu26

      Voisit käydä keliakia testissä! Sen saa helposti terveyskeskuksesta!

    • 15

      Noista vatsavaivoista,etenkin juuri aikuisuuteen kehittyvillä nuorilla, aika paljon on mielestä johtuvaa.
      Ei hulluutta mutta normaalia aikuistuvan mielen kuohuntaa.

      Pahan oravanpyörän niistä vain onnistuu itselleen kehittämään, samoin kuin muistakin neurooseista, vatsa vaivaa sitä enemmän mitä enemmän mielesi vatsavaivojen ympärillä askartelee.
      Ratkaisun avain on tuosta oravanpyörästä ulos hyppääminen, tavallisesti se hoituu ajan kanssa kun kyllästyy jatkuvaan itsensä tarkkailuun, tällöin oireetkin hiljalleen häviävät.

      Vähän sama kuin joillain tinnittää korvat ilman mitään todennettua fyysistä korvavikaa, mitä enemmän ääntä kuuntelee ja pelkää sitä kovemmaksi mökä käy, kunnes ajan myötä kiinnostus ja pelko ääntä kohtaa häviää hiljenee häiritsevä tinnikin normaaliksi taustakohinaksi.

      Tämä juttu täytyy vain sisäistää itse itselleen, tuoda sitä ei voi.

    • Tietäjä123123

      Oletko jo käynyt lääkärissä? Suoli ärtyy helposti keliaakikoilla, eli ihmisillä joilla on ongelma vehnän ja muiden viljojen gluteenin sulattamisen(?) kanssa.

      Tässä lisää tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keliakia

    • ap

      keliakia on testattu, laktoosi-intorelanssi myöskin.
      vatsavaivat ovat helpottaneet loman aikana vähän ja olen pystynyt jonkin verran kesästäkin "nauttimaan", mutta edelleen painin saman ongelman kanssa ja vinkkejä kaipailen lisää :)
      Itsellä myös käynyt mielessä että se vaiva on suuremmaksi osaksi varmasti päässä.. mutta kotonakaan vatsa ei ole täysin oireeton.
      huh.. muuta en toivoisi kun että tulisi tämä vatsa kuntoon, niin saisi ehkä elämän järjestykseen... nykyään käytän näitä vaivoja "kainalosauvana" ; en voi mennä sinne koska vatsa, en voi tehdä sitä koska vatsa.. pitäisi vaan lakata välittämästä, ja jos vatsani toiminta on joillekin ongelma niin pysykööt sitten muualla... helpommin sanottu kuin tehty.

    • jhjkhkljil

      Syötkö tarpeeksi kuituja? Itsellä oli aika, jolloin en syönyt tarpeeksi kuituja niin vatsa oli ihan kuralla ja paskana koko ajan. Kouluterkan neuvo kuiduista ja näkkileivän syönti sai vatsan tosi nopeasti kuntoon. Kuituja peliin!

    • ap

      Varmaan pitäisi saada enemmän kuituja, mutta ne lisäävät ilmavaivoja..:/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe