Hyvä että Karjalainen uutisoi asiasta rempseän rotakasti.No sehän on ihan faktaa että saamani teidon mukaan muutamat valtuutetut, joiden pitäisi olla jonninlaisia suunnannäyttäjiä Lieksan kehittämisen suunnasta jne. Uutisen perusteella ainakin yhden valtuutetun toimiin pitäisi jo ylempien tahojen puuttua. Täysin perättömiä on raportoinut Karjalaisen toimitukseen. Perättömillä huhuilla ei pitkälle pötkitä kuntapolitiikan uljaalla uralla. Kahtokkee, asista löytyy tietoo nettikarjalaisesta. Hakuun pankee Lieksa niin tärähtää..
Ketkä huhuja levittävät mamujen sosiaalituista?
22
250
Vastaukset
- Sitä sattuu.
Joka tapauksessa saavat erinäisiä harkinnan varaisia salaisia tukija
Kehuneet itse piireissään . Ei ne pöljiä ole kuten omat köyhät ?- kantapää asiantuntij
Toimeentulotuen myöntäminen on kuulehan erittäin salaista kantaväestönkin kohdalla. Asiakastietojani en halua levitettävän ja mulle on kerrottu että salassapidettäviä ovat asiat myös omilta vanhemmiltani ja muulta suvulta. Siis siltäkin joka mua pääasiassa rahottaa. Saan rahaa käteisenä eikä siistä sosu tiedä. Et silleen. Vai ollaanko sitä mieltä, että pannnaan ilmoitus Lieksan lehteen jokaisesta lieksalaisesta tai mamusta joka jättää asiansa hoitamata. Siitä en tykkää. Miusta salaisuus on hyvä juttu. Multakin lipsuu välillä nuo sähköt ja vuokrat. Pistän rahan muualle huvituksiin. Icellassa maistuu välillä. Sen verran tiedän mamuista, että ne eivät tunnu erottavan Kelalta tulevaa kotoutumistukea eivätkä toimeentulotukea tai asumistukea ainakaan alkuvaiheessa. Kielen kansa on niin ja näin - termit mennee sekasin.Toisaalta miullekin on sama tuleeko avustus Kelan piikistä vai kunnan. Siksi oon kieltäytyny usein työstä.Saman rahan saaan keräilemäälä eri tukia. Saan rahaa sukulaiselta ja sossu maksaa loput. Asumistuki on hyvä myös. Arvelen niin, että on se varmaan sokki mamulle, että Suomen valtio lain mukaan maksaa näitä kantaväestön tukia myös maahanmuuttajille.
- honey ;))
Money makes money ;))) Suolaaa.....
- kohtuullinen ehdotus
Pieni varaton kunta, ei sillä ole varaa olla antelias mamujenkaan suhteen. Ymmärtäisin jos tuet olisivat samansuuruisia kuin omilla varattomilla ja työttömillä, mutta kun näin ei vaan ole. Mamujen hyysääjät, otettakoon teiltä pois puolet palkasta, niin kauaksi aikaa, kun suojattinne alkavat tuottaa Suomelle voittoa. Tämä ehdotus olisi aivan kohtuullinen toimeen pantavaksi.
- roskat pois
Oikein. Hyysääjät (virkamiehet, valtuutetut) vastuuseen! Jos tavallinen duunari mokaa se on potkut välittömästi. Vaikuttaa että laki ei ole sama virkamiehen ollessa kyseessä. Kansan rahoja hassataan vastuuttomasti, omat kurjat on jätetty suorastaan heitteille. Virkamiesten ja valtuutettujen sooloilut aiheuttavat sen että yhteiskuntarauha järkkyy ennenpitkää.
Jatkossa valtuustoon ainoastaan vastuunsa tuntevia ja kansaa kuuntelevia edustajia. - Juristituristi
Yhteiskuntarauha tulee Lieksassa järkkymään. Eihän noin voi jatkua. Enkä usko sitä , että valtiontuet jatkuisivat 4 vuotta. Juurihan uudessa hallitusohjelmaehdotuksessa kuntie avustuksia uhkataan vähentää. Eikä ole kirkossa kuulutettu mitä tapahtuu kun EU keikahtaa pyllylleen.
- höp höpöpheita riitt
Juristituristin on syytä perehtyä kotoutumislakiin. Sieltäpä löytyy pykäät! Turhaan tietämättömänä suutasi pieksät.
- vastuuseen viäristel
höp höpöpheita riitt kirjoitti:
Juristituristin on syytä perehtyä kotoutumislakiin. Sieltäpä löytyy pykäät! Turhaan tietämättömänä suutasi pieksät.
Ydinkysymys on aloittajalla. Kuka levittää väärää tietoa.? Karjalainenkin puuttui asiaan. Varmaan toimituksiella on nimiä tiedossa. Valtuuston pj. voisi pirauttaa toimitukseen.
- tässätässä
http://hommaforum.org/index.php/topic,52485.0.html
- älytöntä roiskintaa
joo, omhahan homma palstoilla syntynyt täpäkkä äläkkä. Joku oli laskenut et 300 euroa somaliyhistykselle on liikaa ku somaleja on niin vähän ja toinen on huolestunut siitä kun heitä on paljon,. Et taso on tätä luokkaa. Jokainen karjalaisen lause on vääristelty.
- en anna arvoa
Nimimerkille tässä tässä : Probagandapalsta, todellisuutta ei voi vahvistaa mitenkään. Nämä on näitä Halla-aholaisia mietelmiä. Kohta kansan silmät avautuvat.
- kastässä
Vahvista sinä se todellisuus kun sen tunnut tietävän,katsellaan sitten miten isoksi ne silmät avautuu.
- faktaa pitää saada e
kastässä kirjoitti:
Vahvista sinä se todellisuus kun sen tunnut tietävän,katsellaan sitten miten isoksi ne silmät avautuu.
Keskustelu muistuttaa jo vainoaikoja, jotka ovat historiasta meille tuttuja. Enää ei puutu kuin et merkitään ruksilla pakolaisten asunnot. Vaarallista kehitystä Lieksassa. Hillitkääpä siis kielenne ja ottakaa asioista selvää. Valtuutettujen pitäisi ottaa enemmän vastuuta kielenkäytöstään ja näyttää käyttäytymisesimerkkiä lieksaantuneille, joista ilmeisesti osa saattaa olla ihan ite tukien väärinkäyttäjiä.
- vieraat ensin..
- kaivamalla löytyy va
Kyllä näitä huijauksia taitaa löytyä vielä enemmän kantavästön keskuudessa. Sinänsä tuet ovat varmaan laskettu okkeinja ovat lakisääteisiä. Näin saa kantaporukkakin tukia. Kaivakaa kaivakaa vaan. Kyllähän tapauksia löytyy puolin ja toisin. Me, te, he - näinhän se menee. Koko systeemi vaatisi korjauksen ja se on poliittisen pättöksenteon asia. Persut politikoivat mutta eivät kykene tekeen yhtään mitään.
- " tahti" puikoissa
SDP vastuu enemmistö, he tekevät päätökset ja keskusta myötäilee! Mutta luulenpa että, vuoden päästä tahti muuttuu.....
- puskapummit
" tahti" puikoissa kirjoitti:
SDP vastuu enemmistö, he tekevät päätökset ja keskusta myötäilee! Mutta luulenpa että, vuoden päästä tahti muuttuu.....
Valtakunnan tasolta kaivataan lääkkeitä. Eipä tuo persujen vaalivoitto missään tunnu, koska pakoilevat vastuuta. Sama homma jatkuu kuntapuolella ja tulevaisuudessa. ei siis kannata äänestää suunsoittajia, jotka vaan ampuvat puskista saamatta mitään järkevää aikaan.
- mitäs luulet
olisiko "kantaväestöönkuuluva" joutunut maksamaan huijatut tuet takaisin;aivan varmasti olisi.Miksi syyllistit suomalaisia tässäkin tapauksessa,tappavatHAN,raiskaavatHAN,jne..suomalaisetkin ,,,.Kyllä te hyysärit osaatte!
- monikultturisuus
On näkyy joutilasta rahaa Lieksassa... 28100 euroa
http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/Lieksa/kokous/20111042-13-6428.PDF - Oraakel.
Tätä infaasioo ei voi enää pysäyttää ne on jo täällä ja heti satatuhatta .
Kaivakaa mania lisää ,Omat lait ja tavat tottuu pitää jos muuta väität oot
Rasisti köyhä Suomen pervo . - pelottaa hui hai
Ei voi pyssäyttää ei. Nyt olisi perussuomalsilla oikia näytön paikka. Mustalaisetkin ajettiin Pankakoskelta aikoinaan.
- histis.
Silloinpa ei ollut Rasismia mikään ei edes kommarien tappaminen .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904