Eilen baarissa raskaana : /

sellanenniiie

Hei! olen viikolla 22 raskaana, maha näkyy jo mutta ei siitä päällepäin arvaa että on raskausmaha. Kävin eilen miehen ja muutaman kaverin kanssa yökerhossa, join tietenkin vettä ja olin kuskina. Istuttiin pitkään tupakkakopin lähistöllä, ajattelin että ei siinä haittaa ku ei savu haissut. Jonkin ajan päästä kävin vessassa ja kun tulin takaisin, huomasin vasta siinä vaiheessa että siinä alueella leijaili koko ajan aivan hirveä savu (joka oli ilmeisesti peräisin jostain savukoneesta koska ei haissut tupakalle). Harmittaa että tuli istuttua siinä, minulla on jopa nyt aamulla ollut tosi tukkoinen olo, ihan kuin kostean baari-illan jälkeen. Kannattaako raskaana ylipäänsä lähteä yökerhoon. Itseä ei kyllä huvita lähtä enää ollenkaan. Tunsin itseni vain tylsäksi, en tanssi enkä muutenkaan pysy muitten perässä, saati sitten viihdy siellä.

10

2132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia

      Oman vointisi mukaan ystävä hyvä asioita tehdään!
      Jos et baareihin halua, niin älä sitten mene!

      mutta mitään esteitä sille ei ole. voihan baareissa olla selvinkinpäin! juuri kuten sanoitkin.
      Kun raskaana olet, et ole pyhimys, et pappi, et sairas etkä vammainen... että ihan oman vointisi mukaan! :)

      itse olen aina tehnyt niinkuin parhaaksi tunnen. jos haluan irti oton arjesta, aikuisessa seurassa ja baarissa käynti tuntuisi mukavimmalta, niin sitten teen niin yhtään sen kummemmin katumatta, ja vielä nautin siitä...
      tuskin lastasi yksi baari reissu sairastuttaa :)

    • *''''''se joka sanoo

      Mee teinipoika jo muualle, kaikki on jo kyllästynyt tähän

    • aloittttajaf

      tuliko viestisi väärään ketjuun?? En tod. ole mikään teinipoika :D

    • *''''kerron totuuden

      Näköjään olet

    • niinjanäinnnain

      sitten osaat varmaan selventää, mikä tekee aloituksesta teinipojan? kun sen kerran niin selkeästi näet. Sinun kaltaisesi teinit voisi vaihtaa palstaa, jotka tulee kirjoittelemaan turhia vastauksia.

    • bsalkvblkas

      No se savukone ei varmasti ole vauvaasi vahingoittanut, joten sitä on turha huolia. Baariin ei kannata lähteä raskaana ollessa tai ei-raskaana ollessa jos sinne ei halua, ja sinne voi mennä raskaana ollessa ja ei-raskaana ollessa jos haluaa. Minua raskaus tai alkoholittomuus ei oman kokemukseni mukaan ole jarruttanut, tanssituttaa entiseen malliin ja valomerkkiin asti en baarissa ole viihtynyt ennenkään.

      Itse olen huomannut, että minun kohdallani alkoholilla ja krapulalla ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään, eli vaikka siis en ole pisaraakaan alkoholijuomia raskausaikana nauttinut, niin aika lailla yhtä "krapulainen" olo on ollut pitkään valvottujen iltojen jälkeen. Se on sitten kunkin oma valinta, haluaako sitä oloa, ja toki noin yleisesti pitää riittävästä levosta huolehtia. Mut olen mie vaput ja juhannukset keikkunut hereillä pikkutunneille (joskaan en baarissa vaan esim. sisarusten luona tai mökillä), ja aamulla on just yhtä tukkoinen olo kuin jos olisin tehnyt samaa siiderin kanssa.

      Niin. Ei kannata tehdä sellaista mikä ei itsestä tunnu mukavalta. Yllättävä vastaus, eikö?

    • savukoneet

      heii minäkin mietin eilen samaa kun olin käymässä mieheni ja hänen ystäviensä kanssa ravintolassa.ja tietenkään en mitään ottanut ja muutenkin teimme oikeastaan vain pika visiitin.ei minua ainakaan pahemmin kiinnostanut siellä olla,paljon mielummin katsoisin jotain hyvää leffaa kultani kanssa tai jtn.Ja minulla myös tulee "krapula" pelkästä siellä olosta. eli tuskin se mitään vahingoittanut on:) onnea raskaudestasi:)

    • Sinivuokko..

      Itse en uskaltaisi, koska olen huomannut ettei monet miehet osaa juoda.
      On lyöty ovella, kaaduttu päälle, alettu haastaa riitaa, heitetty jäitä päälle ja kaadettu juomat päälle, vaikken ole kyseisille herroille mitään tehnyt.

      Mietinpä vaan että mitä minulle sitten käy jos kaksi kertaa isompi mies tulee tönimään kun olen raskaana? En vaan uskaltaisi. :/ Ja muutenkin, on väkivallasta kokemusta niin pelkään liikkua raskaana. Mutta tämä on vain minun mielipide, toivottavasti sellaiset jotka eivät ole väkivaltaa kokeneet osaavat ottaa rennosti.

      • ghkjjvjk

        Ehdottomasti kannattaa tuollaisia vaaratilanteita välttää, raskausaikana ja muutenkin! Mutta toivottavasti moista kohtelua kokeneet halutessaan löytävät myös ne normaalit kuppilat, jossa ei tuollaista ole ongelmaksi asti... en ole itse koskaan ollut uhkatilanteessa baarissa, joten en ole nyt raskausaikanakaan sitä erityisemmin pelätä. Ja tuollaista kohtelua tarjoaviin baareihin en tosiaan menisi muutenkaan.


    • oiuioj

      Itse en oo pitäny raskautta esteenä baariin lähdölle, kerran tainnut käydä odotusaikana, nyt viikkoja kohta 36. Mutta sillonkin lähdin, kun oltiin reissussa enkä viitsiny jäädä yksin hotelliin.. Paljon töllistelijöitä ja osoittelijoita, lisäks just nuo känniörveltäjät, joista ei tiedä tulevatko ryminällä päälle, vai tuleeko väistäessä toisesta suunnasta jotain niskaan..

      Mutta oman jaksamisen ja haluamisen mukaan tietty lähtee :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe