Kamalaa kulttuurin köyhyyttä, kun tuossa Viron nuorten laulu&tanssi juhlassa ei näy yhtään somalia tai muslimia. Jos suomessa järjestettäisiin tuommoinen juhla, niin pääteemana ei olisi mikään "Suomi ja perinteet" vaan monikulttuurisuus ja sen rikkaus.
Suomessa sentään marssitaan tärkeiden asioiden kuten homojen puolesta ja perussuomalaisia vastaan. Ja tuolla vaan ylistetään noita omia vanhoja perinteitä, pitäisikö Viron tulla jo 2010- luvulle ja jättää nuo eloveena kekkerit historiaan?
T: Vihreä nainen
mamut puuttuu laulujuhlasta
10
108
Vastaukset
- erwuywrtrt
päinvastoin. Meidän pitäisi palata juurillemme.
Siin on ETV otselink http://otse.err.ee/etv/
Eloveenakekkerit on in.
Suomalainen maalais nainen on parasta maailmassa ja luonto. ´Miksi me matkimme kaiken teeveestä. Emme me ole mikään hollywood - Täs syy
Virohan on monessa suhteessa kuin intiaanireservaatti, elääkin täysin toisen maan eli Suomen tuella. Ei kai voi olettaa, että sellaiseen reservaattiin voisi tulla mitään rikkautta, kun omatkin asukkaat muuttavat Suomeen toimeentulon perässä.
- siinä rikkaus
Siis se on juuri sitä kehuttua suomalaista kateutta parhaimmillaan: -- Jos suomessa järjestettäisiin tuommoinen juhla, niin pääteemana ei olisi
JOS, sillä Finlandia ei osa eikä pysty järjestämään mitään vastaavaa, missä tullaan juhlaan ei-omahyväisesti. Kyllä suomalaiset kuorot mielellään osallistuvat kyseisiin juhliin Virossa, ja ovatkin aina olleet tervetulleita vieraita. Unohtuiko tässä, että sukulaskansana me olemme hyvin samannäköisiä ja tekoisia, eli siksi ei suomalaiset erottuneet siitä juhlien massasta mitenkään, kun S=V.
Kyllä kannattaa palata sinne juurille, onko Suomi unohtanut että oli elämää ennen marimekko raitoja?
Eloveena kekkerit on ehdottomasti in! - Estofiili
Kyseiset laulu- ja tanssijuhlat ovat kai ensisijaisesti nimenomaan virolaisten kuorojen ja tanssiryhmien kokoontuminen. Ainakin ennen vuotta 1940 suomalaisia ryhmiäkin osallistui kinkereihin.
Toinen asia, joka viestiketjun aloituksesta tuli mieleeni, ei liity niinkään itse juhliin, vaan Viron ulkomaalaisiin yleisesti ottaen. Kuten tunnettua, Virossa asuu n. 300.000 ulkomaalaista. Heistä melkein kaikki ovat Viron sosialistiseen neuvostotasavaltaan (Eesti NSV) muualta Neuvostoliitosta muuttaneita tai heidän jälkeläisiään. Tämän ihmisryhmän osalta sekä etnisten virolaisten että tähän ryhmään kuuluvien käsitykset siitä, kuka on ulkomaalainen ja kuka ei, vaihtelevat. Kysymys on ollut ongelmien lähde jo vuosikymmeniä.
Mutta olennainen kysymys on 20 vuotta sitten uudelleen itsenäistyneen ja vuonna 2003 NATO:on sekä vuonna 2004 Euroopan Unioniin liittyneen Viron "uusien ulkomaalaisten" vähäinen määrä.
Virolaisissa on ikävä kyllä paljon samantyyppistä aidosti rasistista asennetta kuin venäläisissä. Länsimaiset, eli eurooppalaiset ja amerikkalaiset kaukasidisen rodun (pahoittelen vanhaa ja rasistista termiä) ulkomaalaiset sopivat kyllä virolaisten joukkoon, mutta ihonväri on ilmeinen ongelma. Virossa paljon viimeisen 20 vuoden aikana liikkuneena olen hämmästellyt sitä, että "erivärisiä" ei ole tullut koskaan vastaan, ehkä muutamaa satunnaista poikkeusta lukuun ottamatta.
Surullisen kuuluisa esimerkki julkisuudesta on joidenkin vuosien takainen Hollannin Tallinnan-suurlähettilään (mies) tapaus. Hollannin lähettiläs, joka itse oli valkoihoinen etninen hollantilainen (mitä ikinä se tarkoittaakin), muutti Tallinnaan tummaihoisen miehensä kanssa. Lähettiläs totesi runsaan vuoden jälkeen, että hänen perheensä muuttaa pois Virosta, koska paikallinen suhtautumistapa erityisesti hänen puolisoonsa oli niin vihamielistä, ettei elämä Tallinnassa ollut mielekästä. Eli ainakin tummaihoisuus yhdistettynä homoseksuaalisuuteen oli aivan liikaa virolaisille.
Edellinen on tietysti ikävä ja paljon julkisuutta saanut esimerkki, mutta se saattaa kertoa kuitenkin laajemminkin virolaisesta yhteiskunnasta. Neuvostoliiton suljettu yhteiskunta ei ainakaan lisäänyt ymmärrystä tai suvaitsevaisuutta vieraita kulttureja kohtaan. Maassa oleskelleet afrikkalaiset, kuubalaiset ja kaakkois-aasialaiset opiskelivat ja työskentelivät lähinnä Moskovassa tai Leningradissa.
Viro on tietysti yhä niin köyhä maa, ettei se houkuttele elintasollaan muualta tulevia. Tämä lienee tärkein syy, mutta kantaväestön nuiva suhtautuminen varsinkin erivärisiin muualta tulleisiin ihmisiin on ehkä merkittävä syy sekin. - estofiili 1
"Virolaisissa on ikävä kyllä paljon samantyyppistä aidosti rasistista asennetta kuin venäläisissä."
Olemme nyt ihan rehellisiä ja sanotaan niin kuin asiat ovat: Virolaisissa on ikävä kyllä paljon samantyyppistä aidosti rasistista asennetta kuin suomalaisissa.
"Surullisen kuuluisa esimerkki julkisuudesta on joidenkin vuosien takainen Hollannin Tallinnan-suurlähettilään (mies) tapaus. Hollannin lähettiläs, joka itse oli valkoihoinen etninen hollantilainen (mitä ikinä se tarkoittaakin), muutti Tallinnaan tummaihoisen miehensä kanssa. Lähettiläs totesi runsaan vuoden jälkeen, että hänen perheensä muuttaa pois Virosta, koska paikallinen suhtautumistapa erityisesti hänen puolisoonsa oli niin vihamielistä, ettei elämä Tallinnassa ollut mielekästä. Eli ainakin tummaihoisuus yhdistettynä homoseksuaalisuuteen oli aivan liikaa virolaisille."
Ja vastaavia tapauksia löytyy ikävä kyllä Suomestakin.
Väkilukuun katsottuna on Virossa enemmän muita kansallisuuksia kuin Suomessa.
Ei ole kaikki suomalaiset vielä pilattu järjen rikkaudella. Sitä on kiva toteaa kirjoitusten perusteella eestin foorumissa.- Estofiili
Hyvä "estofiili 1",
Kommentoin seuraavassa esittämiäsi mielipiteitä.
"Olemme nyt ihan rehellisiä ja sanotaan niin kuin asiat ovat: Virolaisissa on ikävä kyllä paljon samantyyppistä aidosti rasistista asennetta kuin suomalaisissa."
Sopii hyvin, että olemme rehellisiä. Suomalaisissa on todella aivan samoja asenteita kuin virolaisissa ja venäläisissä. Tämän keskustelun aiheena on käsittääkseni Viro ja virolaiset, joten kommentoin viestiketjun aloittajan innoittamana uudelleen itsenäistyneen Viron ulkomaalaiskysymystä.
Suomen ulkomaalaisväestö on lisääntynyt Viron uuden itsenäisyyden aikana melkein kahdeksankertaiseksi, ollen tällän hetkellä noin 240.000 henkeä. Noin 200.000 ulkomaalaista on siis muuttanut Suomeen huolimatta siitä, että suomalaisilla on tunnustamamme asenne ulkomaalaisia kohtaan.
""Surullisen kuuluisa esimerkki julkisuudesta on joidenkin vuosien takainen Hollannin Tallinnan-suurlähettilään (mies) tapaus. Hollannin lähettiläs, joka itse oli valkoihoinen etninen hollantilainen (mitä ikinä se tarkoittaakin), muutti Tallinnaan tummaihoisen miehensä kanssa. Lähettiläs totesi runsaan vuoden jälkeen, että hänen perheensä muuttaa pois Virosta, koska paikallinen suhtautumistapa erityisesti hänen puolisoonsa oli niin vihamielistä, ettei elämä Tallinnassa ollut mielekästä. Eli ainakin tummaihoisuus yhdistettynä homoseksuaalisuuteen oli aivan liikaa virolaisille.""
"Ja vastaavia tapauksia löytyy ikävä kyllä Suomestakin."
Vastaavia tapauksia saattaa löytyö Suomestakin, mutta ei yhtä suurta julkisuutta saaneita. Vieraan vallan suurlähettilään julkinen ilmoitus siitä, että hän joutuu jättämään asepaikkansa ympäröivän yhteiskunnan rasistisuuden ja suvaitsemattomuuden takia on ilmeisesti vailla vertaistaan. Tapaus on varmasti ollut Viron ulkoministeriölle ja hallitukselle todella kiusallinen ja häpeällinen.
"Väkilukuun katsottuna on Virossa enemmän muita kansallisuuksia kuin Suomessa."
Väite pitää paikkansa, kun verrataan etnisesti ei-virolaisten lukumäärää Viron koko väestöön. Runsaat 300.000 vs. runsaat 1.3 miljoonaa ja n. 240.00 vs. n. 5.3 miljoonaa. Eri kansallisuuksien (tai tarkasti ottaen kansalaisuuksien) määrän osalta en osaa sanoa, kun en viitsi nyt ryhtyä tarkistamaan asiaa Viron tilastokeskuksen sivuilta. Suomen osalta totean vain, että Helsingin kaupungissa asuu yli sataa (100) eri kansallisuutta.
Mutta kuten aikaisemminkin korostin, tarkoitin tässä yhteydessä uudelleen itsenäistyneen Viron uusia ulkomaalaisia. Olen hyvin tietoinen niistä Neuvostoliiton aikana Viroon muuttaneista ja tuoduista pääasiassa slaavilaisia kansoja edustaneista tulokkaista. Heidän määränsä ja etninen kirjonsa näkyy luonnollisesti tänäkin päivänä.
Elokuun 1991 jälkeen Viroon on muuttanut joitakin tuhansia suomalaisia, mutta he ovatkin suurin Viroon muuttanutulkomaalainen siirtolaisryhmä. Toisen maailmansodan yhteydessä Virosta paenneiden tai heidän jälkeläistensä paluumuuton määristä minulla ei ole tietoa.
Lopputulema on siis edelleenkin, ettei Viroon ole juurikaan muuttanut uusia ulkomaalaisia, vaikka Viro on itsenäinen Nato- ja EU-maa. Tämä on äärimmäisen ikävä ja Viron tulevaisuuden kannalta traaginen asia. Pienet kansakunnat, kuten Suomi ja Viro, joiden etnisesti alkuperäinen väestö pienenee tai ainakin uhkaa tulevaisuudessa pienentyä, tarvitsisivat kipeästi uutta verta.
Olennainen asia on myös hyvinvoinnin tuottaminen, joka melko varmasti edellyttää osaamista ja uusia tekijöitä ulkomailta. Ulkomaalaisvihamielinen maa ei voi tässä maailmassa pärjätä. - Totuus esille
Estofiili kirjoitti:

Olennainen asia on myös hyvinvoinnin tuottaminen, joka melko varmasti edellyttää osaamista ja uusia tekijöitä ulkomailta. Ulkomaalaisvihamielinen maa ei voi tässä maailmassa pärjätä.Venäläiset Virossa ovat kyllä kotimaassaan, eivätkä ole ulkomaalaisia.
- estofiili1
Vihamielisyys virolaisia kohtaan näkyy selvästikin estofiilin kirjoituksista. Ei ole terveellistä ajatella niin negatiivisesti pienestä kansakunnasta eikä ylipäätään kenestäkään.
En ole sinulle HYVÄ estofiili 1, olen estoffiili1 vaan.
:)
Vastausta turha kirjoittaa, en lue enemmän tätä foorumia. - jaahahh
Vihreät on yhtä turha puolue suomessa kuin ulkomaalaisten rkp. Sinulle tiedoksi että selvä enemmistö suomalaisista lähettäisi kaikki muslimit takaisin kotiin. Suomi on arka maa ja täällä ei uskalleta avoimesti puhua koska silloin olet rasisti. Tulee vielä ajat kun suomalaisia alkaa muuttamaan viroon juuri sen takia etteä virossa ei ole näitä somaleja ja muita hassuja ihmisä ketkä eivät sovellu sivistyneeseen maailmaan. Jopa venäläinen on somaliin verrattuna suuri ihminen.
- möllikolli
nyt oli 20-vuotis juhlat ja sielläkin laulettiin isänmaallisia lauluja, ja viron lippujakin jaettiin kaikille heiluteltaviksi.
Pari päivää myöhemmin, joku hyysäri-muija suomessa sanoo, että "Maamme laulu pitää kieltää, koska se on liian rasistinen!".
Huomaa kyllä eron =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920