Jutta pidä pintasi, oikeassa olet

hyi hyi keput

Jutta Urpilainen on sitkeästi vaatinut vakuuksia Kreikalle myönnettävien lainojen takuuksi, mutta tämä kepulainen ketku Olli Rehn koko ajan valittaa, että takuuksien saanti on vaikeaa. Tavallisen ihmisen lainojen vakuuksille takuut ovat luonnollinen asia, mutta Kreikkaan korruption kyllästämille sijoittajille eivät. Miten kovaa vastarintaa on Kreikassa kohdannut valtion omaisuuden myntikin? Eihän yleensä persaukisilla ole omaisuutta, mutta Kreikan korrpution kyllästämillä pitää olla? Kreikan kansa syyttää poliitiikkoja tästä koko sopasta ja oikeassa ovat - poliitiikot ovat perseestä Suomen kepulaisten tapaan. Nähty ja koettu on pitkät ja uuvuttamat kahdeksan vuotta ja tämä on paljon vuosia ihmiselämästä. Kaikki hyvä hyvinvointi on tuhottu ja köyhät kärsii. Kepulaiset eivät ole kiinnostuneet Suomen köyhien aseman parantamisesta, vaan maajussien asiat ovat heidän ykkösiään. Miten tämä entinen pääministeri Matti Vanhanenkin kesäisin maatalousmessuilla esitteli joka kesä uutta morsiantaan edestä ja takaa ja vallankin pyörän satulan päältä takaapäin?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepu pettää taas

      On tämä kummallista, kun oppositiossa yhtäkkiä näistä kepulaisista tulee oikeita tietäjiä oikeita tulevaisuuden tietäjiä. Hallituksessa ollessaan nämä kepulaiset eivät tienneet edes seuraavan päivän tapahtumista, kaikki tuli pyytämättä ja yllätyksenä. Kepulaisten mielestä Suomeen ei pitänyt tulla edes lamaa, mutta tulipahan ja paha sellainen - työttömiä tehtiin Suomeen yli kolmesataa tuhatta ja yrityksiä veronmaksajien investointi- ja kehittämisrahoilla tehtailtiin rajojemme ulkopuolelle. yksi toisensa jälkeen.

      Mari Kiviniemi kehtaa sylkeä silmille kaikenlaista tulevaisuuden fobiaa, hyvää asiaa ei hänellä ole sanottavana. Mari Kiviniemen ryöpytyksestä saa myös uusi hallitus. Kiviniemen mielestä Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallituksesta näkee, ettei se usko itsekään hallitusohjelmaan kirjattujen toimien riittävän valtion tulojen ja menojen tasapainottamiseen. Pahimpana Kiviniemi pitää sitä, ettei uudella hallituksella hänen mielestään juuri ole talouskasvua vauhdittavia työkaluja.

      Vähän outoja ovat nämä Mari Kiviviemen puheet, kun hän ehti olla vajaan vuoden Suomen pääministerinä ja pätkänä sellaisena, kun Matti Vanhanen lähti luikkimaan pakon sanelemana, kun hän ei nauttinut Suomen kansan enemmistä luottamusta toilailuinsa takia. Matti Vanhanenkin on esiintynyt mediassa ja tietysti kaikki tietävänä. Mistä nämä kepulaiset olisivat yhtäkkiä viistuneet, kun hallitusvastuussa ollessaan tätä viisautta ei esiintynyt?

    • Jutta Rappio

      "Emme hyväksy Portugalin tukipakettia ilman sijottajavastuita."

    • persut ei petä

      Timo Soini on kauhusta kankeana, kun euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin Kreikka-puheista, joiden muiden EU-valtioiden pitäisi tavallaan taloudellisesti miehittää Kreikka ja yksityistää sen omaisuus.

      Timo Soinin mielestä se on aika karmeata, koska tämä Juncker sanoo suoraan, että itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta pitää rajoittaa.

      Päätöksenteko Kreikan uudesta apupaketista saattaa venyä jopa loppukesään, ja tämä kertoo Soinin mukaan "hirvittävästä eripurasta" isojen ja vähän pienempienkin maiden kesken. Hänen mielestä nyt pelataan aikaa, että selvittäisiin jotenkin sinne pysyvään vakausmekanismiin asti ja saataisiin se läpi.

      Tyytyväinen Soini on Jutta Urpilaisen linjasta vaatia vakuuksia, joita Suomen porvaripuolueet ovat vastuneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe