Suomi normalisoituu ihan luonnollisesti!

savupirtti

Suomesta tulee normaali länsimainen valtio siitä pitää maahanmuutto huolen. Suomessa ei voida pitää lakiin vedoten etuoikeuksia ainoastaan yhdelle pienelle vähemmistölle vaan kyllä nämä vähemmistöoikeudet kuuluvat yhtälailla muillekin vähemmistöille.
Maahanmuuttajien jo uskonnollisista syistäkin johtuva lisääntymisnopeutensa ohittaa suomenruotsalaisen vähemmistön lisääntymisen jo ellei muutamassa vuodessa niin ainakin vuosikymmenessä. Tästä määrän nopeasta lisääntymisestä johtuen on täysin kohtuutonta ja epädemokraattista antaa yhdelle vähemmistölle valtion pussista suuria etuisuuksia.
- Suomeen saadaan Ruotsin kaltainen kielilaki jossa maan enemmistön kielestä tulee maan ainoa virallinen kieli. Sen lisäksi on luonnollista kuten Ruotsissakin, että eräät vanhat vähemmistöjen puhumat kielet saavat virallisen vähemmistökielen aseman, mm. ruotsi. Tämä ei tietenkään edellytä sitä, että joka paikassa saisi palvelua näillä kielillä vaan sitä, että näillä kielillä on laillinen oikeus saada tulkkausapua ellei hallitse maan enemmistön kieltä.
Yhteiskunnan taholta autetaan kaikkia oppimaan maan enemmistön kieltä.

7

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orginal finnjävel

      Sitten muutenkin mennään Ruotsin malliin kaikessa kielijutuissa. Onhan selvää että maahanmuuttaneelle esimerkiksi Ruotsissa, on määrätyt päivät ja kellonajat jolloin tulkkausapua saa kyseisistä virastoista. Eihän se käy että Ruotsissa vähemmistökielt saisi palvelua 24/7 Omalla kielellään..;-) Periaateessa Ruotsissa on pakkoruotsikäytäntö, vaikka sitä ei pakoteta kenenkään noin virallisesti.

      • aassa

        POIS PAKKORUOTSI


      • xsgfhjj
        aassa kirjoitti:

        POIS PAKKORUOTSI

        ...Suomesta.


    • Svekojen juoni!

      Tuonmainitsemasi kehityksen takia svekot touhuavat noita kansalliskieli-julistuksiaan. Niissähän ruotsi korotetaan muita vähemmistökielistä suomen kielen veroiseksi, jotta se olisi erikoisasemassa.

      Tuo tietyn piirin ajaman erikoisaseman tarkoitus on suojata ruotsin kieltä tasa-arvoiselta kohtelulta muiden vähemmistökielien seassa.

    • 123...

      "Tuo tietyn piirin ajaman erikoisaseman tarkoitus on suojata ruotsin kieltä tasa-arvoiselta kohtelulta muiden vähemmistökielien seassa."

      Kansalliskieli on se jolla suomalaisia hämätään antamaan ruotsinkielisille suomenkielisiäkin suurempia etuisuuksia.
      Todellisuudessa ruotsin kieli tai paremminkin suomenruotsi ei ole mikään muu kuin hyvin pieni vähemmistökieli. Puhumalla kansalliskielistä koko asia halutaan vaan sekoittaa jolloin moni saa sen kuvan, että olisi suurestakin kieliryhmästä kysymys. Suomessa ruotsia äidinkielenään puhuviksi on rekisteröity reilut 280000 mutta heistäkin suurimmalla osalla suomi on se vahvempi kieli. On siis suoranaista hölmöläisyyttä järjestää koko yhteiskunta kahdella kielellä toimivaksi ja pakottaa koko kansa lukemaan ruotsia pelkästään, että RKP saa seksuaalisen tyydytyksensä.

    • gagaaggaggaglglgl

      " On siis suoranaista hölmöläisyyttä järjestää koko yhteiskunta kahdella kielellä toimivaksi ja pakottaa koko kansa lukemaan ruotsia pelkästään, että RKP saa seksuaalisen tyydytyksensä" Hyvin sanottu!!.

    • nyc olvia

      Svekot ratkaisevat tilanteen sillä että eristäytyvät reservaattiin jossa jalostavat itseään vuosisatoja. Ainiin sellainen reservaattihan on jo vaikka toisaalta hehehe Närpiöönkin on alkanut saapua "ulkopuolisia".

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe