Hovinsaaren Siwa

MM

Risto Pyöttiälä vaatii kaupungin päättäjiä puuttumaan ruokakaupan puuttumiseen Hovinsaarelta yleisen edun nimissä. (Ankkuri 2.7.2011)

Hetkinen! Eihän Siwa eli Suomen lähikauppa Oy tai mikään muukaan ruokakauppa ole mikään kunnallinen tai valtiollinen toimija vaan aivan tavallinen yksityinen yritys jonka päätöksenteko on riippumaton yhteiskunnasta. Sama pätee pankkiautomaatteja hoitaviin yrityksiin. Näin pitää ollakin sillä kokemukset Neuvostoliiton toisenlaisesta käytännöstä olivat heikkoja.

Kaupunki ei ole uuden Siwan rakentamisen esteenä ellei sitten ole muuttanut kaavaa tulipalon jälkeen. Tuskimpa on.

Tietysti olisi parempi jos Hovinsaarella olisi paremmat palvelut mutta ei niitä millään irtopisteidenkeruulla ajeta.

Voi toki olla että niinkin että vakuutuskiista estää uuden kaupan rakentamisen mutta epäilisin kuitenkin sen kannattavuutta. Yritykset toimivat liiketaloudellisin periaattein, tietävät hyvin tarkkaan kannattavuudet ja ostokäyttäytymiset.

PS:
Hovinsaarella on jo kaksi ruokakauppa, Toinen Ruununmaankadulla (ainakin oli vielä keväällä) ja toinen on R-kioski. Kuulinko jonkun sanovan "Niin, mutku..., mutku..."?

8

506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokkari78

      Aamen! Mutta eihän nää kommarit tajua...

    • kkillikkälli

      juupajoo

    • ttrrtt

      Ja eikös Jumalniemessä ole anttilakin?

    • doku umarov

      joo, ja Sutelassa prisma

    • knhooh

      R-kioskin hinnat liian kovia siihen että sieltä voisi mitään elintarvikkeita ostaa,kahvikin yli 6€.Mutta jos sulla siihen on varaa niin anna palaa "frank".Kaikilla ei ole varaa niihin hintoihin. Ja se toinen kauppa,mikä se on sellainen kauppa joka ei missään mainosta mitään tuotteitaan.Ei tietoa hinnoista ja tuotteista.Itse menen mielummin kaupunkiin,mutta kaikki ei jaksa ikänsä puolesta sinne aina mennä.Joten on sääli ettei kaupan perustaminen ketään kiinnosta.Mutta ei voi muuta kuin sääliä tätä kotkalaisten valtavaa negatiivisuutta,asia kuin asia,niin kommentit aiheuttaa usein mielipahaa niitä lukiessa.Joukossa on onneksi aina muutamia jotka piristävät päivää,kiitos heille!!

      • jJkKoO

        Hei. Muutaman kilsan päästä saa kahvipaketin 4 eurolla. Ei kun bussiin ja 3,10 tiskiin mennen tullen - ja sitten tarjaouskahvia ryystämään - kun R-kiskalla se on kallista!


      • Yks nainen
        jJkKoO kirjoitti:

        Hei. Muutaman kilsan päästä saa kahvipaketin 4 eurolla. Ei kun bussiin ja 3,10 tiskiin mennen tullen - ja sitten tarjaouskahvia ryystämään - kun R-kiskalla se on kallista!

        Mikä siinä on teille ei hovinsaarelaisille niin vaikeaa, jos alueelle halutaan ruokakauppa ? Sen kaupan olisi pitänyt olla siellä jo aikoja sitten. Vihaatko niin paljon niitä asukkaita, että pitää vittuilla tästä asiasta.

        Jonain kauniina päivänä sinäkin voit menettää liikuntakykysi ja vieläpä rahasi.


      • Asko Imbesilli
        Yks nainen kirjoitti:

        Mikä siinä on teille ei hovinsaarelaisille niin vaikeaa, jos alueelle halutaan ruokakauppa ? Sen kaupan olisi pitänyt olla siellä jo aikoja sitten. Vihaatko niin paljon niitä asukkaita, että pitää vittuilla tästä asiasta.

        Jonain kauniina päivänä sinäkin voit menettää liikuntakykysi ja vieläpä rahasi.

        "Jonain kauniina päivänä sinäkin voit menettää liikuntakykysi ja vieläpä rahasi. "

        Kieltämättä vakava juttu jos noin käy.
        Paha paikka on myös jos menettää moottorisahan kotiliiteristä tunteettoman voimapihitimiehen ankean vierailun jäljiltä.
        Vielä enemmin harmittaisi jos sahavanhus joutuisi vasten tahtoaan Kymin aseman myyntipöytään ja tulisi kaupatuksi alle torihintojen ja jopa( ei ole niin harvinaista ) ilman kuittia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4263
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3233
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2350
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 141
      948
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe