Koin nuorena paljon kiusaamista, sillä olin muita kehityksessä edellä. Muiden sanat loukkasivat, ja etsin lohdutusta ruuasta. Saatoin ahmia monta lautasellista ruokaa, vaikka nälkä ei ollut. Liikasyömisestä lihoin paljon. Aloitin urheilun, jonka avulla muutuin lähes normaalikokoiseksi. Painoni ei ole kuitenkaan laskenut, melkein päinvastoin, vaikka olenkin jo solakampi kuin aiemmin. Mittava kilojen määrä masentaa, jonka jälkeen ryhdyn taas ahmimaan, mikä ei paranna tilannetta yhtään.
Syömiseni on joskus epäsäännöllistä. Pyrin kuitenkin syömään 3 kertaa päivässä terveellistä ruokaa. Silloin tällöin (puntarikäynnin jälkeen) päätän pitää muutaman päivän paaston, jonka jälkeen retkahdan taas. Lisäksi en juo tarpeeksi nestettä, joten aineenvaihduntanikin on erittäin hidasta. En enää harrasta tarpeeksi liikuntaa ja univajetta on paljon opiskelun takia.
En pidä tiukoista vaatteista, ja vertaan aina itseäni muihin. Ystäväni ovat malli-ainesta, joten tunnen oloni erittäin rumaksi heidän lähettyvillään, minkä takia jäänkin usein kotiin häpeilemään.
Kaupassa en kehtaa ostaa ruokaa, sillä uskon jokaisen haukkuvan minua. "Ai se koittaa laihduttaa, kun ostaa omenan, eipä näy missään" tai "Hyi, miksi se ostaa suklaata, sehän on jo valmiiksi läski?!"
En halua esiintyä kuvissa, pyrin olemaan aina sivussa, ja ahdistun jos joku laihoista ystävistäni puhuu olevansa läski tai keskustelu liittyy muuten lihaviin ihmisiin tai ruokaan.
Ystävieni seurassa häpeilen syödä. Kun syön kotona, tilanne karkaa käsistä. Välillä syömisen jälkeen minulle tulee erittäin huono olo, koska en haluaisi lihoa enempää ja yritän oksentaa ruuan ulos, mutta onnistun siinä vain harvoin.
Tilanne ei ole kuitenkaa kokoajan sama, vaan jos on hyviä kausia (ei stressiä yms,) voin normaalisti.
En tiedä mitä tehdä. Tilanteen ollessa huono, elämäni menee ihan sekaisin. Tarvitsen neuvoja!
Kiitos jo etukäteen.:)
Onko minulla syömishäiriö?
3
104
Vastaukset
- joku vaa
Sinulla on ihan selviä syömishäriöitä - monet ahmimiskohtaukset se että koittaa päästä eroon syömästään on eräs kohta asiassa... Lisäksi pitäisi juoda esim. vettä!
Tuskin kukaan oikeasti katsoo kaupassa, että ompas toi punkero ja "namuhullu" tms ;) Ja jos katsoo niin katsokoot ;) Ihmisiä on kuitenkin hyvin monen kokoista ja näköistä ;) - lindia
Kyllä tuo kuulostaa jonkinmoiselta syömimishäiriöltä tai ainakin joitain oireita. Esim. tuo vatsantyhjennys tai yritys siihen. Jokaisella ihmisellä tulee jossain vaiheessa elämää niitä ruokaan ja painoon liittyviä, jopa tuskaisia ja ahdistavia kauan keatäviä morkkistunteita. Ne ovat normaaleja, kaikilla. Ero on huomattavasti häilyvä ja usein tapauskohtainen. Kaikki tarvitsee eri määrän ruokaa, liikuntaa jne. Toisten vartalo on vain luotu erilaiseksi. Me olemme kikki erilaisia. Kun rupee oikein kunnolla miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää niin usein listaamme perhee, ystävät ja muut asiat tärkeiksi. Eikä ruokaa ja painoa! Tässä kannattaa miettiä mikä elämässä on oikeasti tärkeätä ja keskittyä siihen!:) Ihmiset välittää vaikka olisitkin omasta mielestä niin sanotusti reilumpi. Sekin saattaa olla vain oma kuvitelma. No, en minäkään nyt aivan ns. "puhtailla papereilla" tätä voi sanoa ja allekirjoittaa että se helppo olisi. Mun kaveri sairastui pian vuosi sitten anoreksiaan. Seurasin sivusta ja näin aivan kaiken kuinka hirveä ja tuhois sairaus se on! Tmä henkilö muuttui ihan toiselsi ihmiseksi ja hajosi niin henkisesti kuin fyysisestikin ja lopetti yhteydenpidon ystäviinsä. Vaikka näin kaiken tän lähoetäisyydeltä alotin itsekn laihduttamisen. Rakastan ruokaa hirveän paljon ja se on aina pikkulapsesta saakka ollu mulle semmoinen lohtu ja kaikkeen hetkeen sopiva juttu. Nyt saan jäätäviä ahmimiskohtauksia ja lohdutan itseäni syömllä lisää, lisää ja lisää... Kuin ilman mitään käskyä kävelen oksentamaan välittömästi. Syön oikeasti todella vähän, mutta kun sorrun niin annan itseni syödä oksennuspisteeseen saakka. Voin sanoa ett SAIRASTA! joten mun viesti on että en halua tätä kenellekkään enkä sinullekkaan kun murehdit itseäsi vaan keskity asioihin mistä nautit! Terv juuri roiman yliannostuksen laksatiivejä nauttinut tyttönen...
- Sumppi pk-seudulta
Syöminen on niin henkilökohtainen ja elämää yllä pitävänä asiana pakollinen, että siitä ei pääse eroon. Syömisellä reakoi yksi jos toinenkin, eikä satunnaisista poikkeavuuksista pidä välittää tipan tippaa. Välillä voi herkutella ja syödä liikaakin, kunhan syömisestä ja sen tarkkailusta ei tule elämän tärkein asia. Myöskin se, että kukaan ei kaupassa kontrolloi, mitä sieltä ostaa. Jos kontrolloi, hän on itse syömishäiriöinen, eli kohtalotoveri.
Suosittelen lukemaan ja miksi ei ottamaan myös yhteyttä mm netistä www.syomishairioliitto.fi sivuilla olevaan infoon.
Syömishäiriö sairautena on niin kahlitseva, samalla jopa erakoiva ja masentava, että sitä kannattaa karttaa eli hakea apua mahdollisimman pian, kun havaitsee itsessään tai läheisessään siihen viittaavia ongelmia. Ei ole häpeä hakea apua, päinvastoin se on viisautta.
Toivon teille kummallekin kirjoittajalle rohkeutta kertoa läheisillenne ja hakea apua ja tukea, jotta ette ajautuisi syömishäiriön "pihtien tiukkaan otteeseen", vapautuminen ei ole helppoa. Oma halu vapautua sairaudesta on lähtökohta paranemiseen!
Kaikkea hyvää teille kummallekin! Elämästä nauttiminen on oman kehon ulkopuolella!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849