Yhdysvaltain luokitus kansainvälisillä lainamarkkinoilla uhkaa romahtaa alimmalle tasolle, jos maa ei pysty maksamaan velkojaan.
Yhdysvaltain taloustilanne huolestuttaa luottoluokittajien lisäksi myös Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää.
Esimerkiksi kansainvälinen luottoluokituslaitos Standard & Poor's on uhannut, että Yhdysvaltojen luokitus romahtaa armotta alimpaan luokkaan parhaimmasta AAA:sta, jos maan ei pysty maksamaan ensimmäisiä velvoitteitaan. Kohtalokas aikaraja tulee vastaan elokuun alkupäivinä.
Yhdysvaltojen pitäisi pikaisesti korottaa nykyistä velkakattoaan nykyisestä 14,3 biljoonasta dollarista, mutta asia on jumiutunut demokraattien ja republikaanien sisäpoliittiseen riitelyyn.
Presidentti Barack Obama on yrittänyt patistaa puolueita tositoimiin. Republikaanit ovat nähneet tilanteessa mahdollisuuden höylätä valtion menoja.
Yleisesti yhä uskotaan, että velkakaton nostoon suostutaan.
Yhdysvalloissa liikkuu myös huhuja valtionvarainministeri Timothy Geithnerin lähdöstä hallituksesta, kun kiista velkakatosta on ratkaistu.
STT
Jenkit kaatumassa - osavaltioista itsenäisiä ?
4
<50
Vastaukset
- jollei Kiina korjaa
Tai Venäjä osta velkoja.
- kerrooppa lisää
Hyvä, varmasti asiapitoinen teksti/avaus, mutta mihin perustuu oletus että osavaltiot eroaisivat liittovaltiosta? Onko siihen teknisiä edellytyksiä = Kerro lisää
- oiva idea !
Sovelletaan hajoavaan Usaankin Suomen mallia mutta päinvastoin, eli
kun meillä pikkukuntia yhdistellään kustannussyistä, jenkeissä voitaisiin
joko itsenäistää osavaltioita tai yhdistellä paremmin toimiviksi komplekseiksi.
Maantieteellisesti tms. - maailman rauha
oiva idea ! kirjoitti:
Sovelletaan hajoavaan Usaankin Suomen mallia mutta päinvastoin, eli
kun meillä pikkukuntia yhdistellään kustannussyistä, jenkeissä voitaisiin
joko itsenäistää osavaltioita tai yhdistellä paremmin toimiviksi komplekseiksi.
Maantieteellisesti tms.Pienemmät yksiköt voisivat tulla paremminkin toimeen kuin jättivaltio.
Ja maailman rauha tulee lähemmäksi kaiken aikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941