En nyt osannut laittaa tätä minkään aiheen alle. Juurikin siitä syystä ettei oikein ymmärrä että missä mättää. Sen kyllä ymmärtää että paljon on vikana, eikä tässä päässä taida oikein olla mitään tervettä.
Vaikea masennus diagnosoitu neljä vuotta sitten. Sen jälkeen on ollut lääkärin kanssa vain puhetta persoonallisuushäiriöstä ja kaksisuuntaisesta, mutta ei sitten sen enempää.
Oma pääni tuntuu olevan niin pyörällä että. Rakastan kumppaniani ihan hirveän paljon, mutta olemme olleet yhdessä neljä vuotta ja parisuhde tietenkin ajan myötä ontunut..välillä tuntunut elävänsä hyvässä kaverisuhteessa, mutta sitten taas on näkynyt toivon rippeitä.
Suurin ongelma meidän suhteessa on miun pääni. Jos minulta olisi kysytty muutama vuosi taaksepäin että voisinko pettää toista, olisin vastannut hyvin varmasti ei. En olisi voinut kuvitellakaan moista, koska olen itse ollut petetyn roolissa. Mutta nyt tuntuu että mielipiteeni ovat niin ristiriidassa tekojeni kanssa. Olen ajautunut jonkin pituiseen salasuhteeseen toisen ihmisen kanssa tässä parin vuoden sisällä. Lisäksi irtosuhteita on ollut. Seksiä tuntemattomien ihmisten kanssa.
Nyt tulee jonkun suusta huutoa että horo vain olet. Mutta kun tässä tuntuu olevan jotain muuta kuin että olisin vain kevytkenkäinen. Jotenkin toisten ihmisten ihailu nousee jossain mielenvikaisuudessa niin isosti tähän päähän. Se että näen että olen jonkun mielestä seksikäs. Olen joskus miettinyt että kun nuoruudessani omasin niin surkean itsetunnon (koulukiusattu jne), olenko alkanut kaipaamaan tämän huonon itsetunnon pönkitystä näin vanhemmalla iällä?
Jokatapauksessa tämä niin pahasti oman moraalin vastaan käyttäytymisestä tulee vain lisää ahdistusta elämään. Aloin tuossa jokin aika sitten olemaan iloinen siitä, että vaikea masennus diagnoosi on jo vaihdettu lievään masennukseen ja elämä on alkanut kulkemaan hieman paremmin eteenpäin. Mutta eihän se oikeasti ole, kun tämän tapainen käyttäytyminen tulee kuin puskan takaa aina päälle.
Suututtaa kun kaupungin mielenterveys puolella on niin kiirettä että en ole päässyt keskustelemaan näistä asioista. Oman sairaanhoitajani kanssa olemme tästä keskustelleet mutta itselleni on jäänyt sellainen olo että hän ei ole tarpeeksi pätevä sanomaan tähän juuta tai jaata.
Tästä nyt tuli niin sekavaa, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää.
Kun ei ymmärrä missä mättää
2
103
Vastaukset
- mietippä sitä
Mikä estää sinua lopettamasta epätyydyttävä suhde ja jatkamaan useita suhteita samanaikaisesti? Ei siinä mitään moraalitonta ole. Moraalitonta on ainoastaan se, jos valehtelet itsellesi tai kumppanillesi. Oletan, että olet valehdellut kumppanillesi jättämällä kertomatta muista suhteistasi. Jos suhteenne on sovittu olevan yksiavioinen niin olet huijannut kumppaniaisi, koska käyttäytymisesi perusteella olet huomannut ettet olekaan yksiavioinen vaan nautit useista suhteista. Joten joko rajoitat itseäsi ja teeskentelet, että tämä yksi kumppani tyydyttää sinut tai sitten eroat hänestä ja jatkat avoimesti elämäntapaasi. Ei siinä ole mitään pahaa, että tuntee olonsa paremmaksi saadessaan huomiota ja itsetuntoakin se kohottaa ja tulee hyvä olo itsestään. Ainoa ongelma on sen vuoksi harjoitettava valheellisuus. Mikset ansaitsisi hyvää oloa ja parempaa itsetuntoa? Miksi pitäisi jäädä suhteeseen, joka ei toimi? Eikö kumppanisikin ansaitsisi vierelleen luotettavan ihmisen, joka haluaa sitoutua vain häneen?
- ei hääviä
Liian helppo mennä kohottamaan itsetuntoaan irtosuhteisiin, se saattaa joissakin tapauksissa johtaa itseinhoon. Ainakin kannattaisi erota vaki suhteesta ennen kun moiseen ryhtyy., miksi rikkoa toinen ihminen vaan omaa itsekyyttään. Eikö pelkkä ihailun saaminen riitä ? pitääkö sitä aina sänkyyn asti mennä. useat tekevät tuota samaa mutta kertovat että itse akti ei ole tuottanut heille minkäänlaista tyydytystä, päinvastoin jättänyt kylmän ja epämukavan olon. Joten mitä jos koittaisit kohottaa itsetuntoasi esim jollain luovalla tavalla urheilu, taide, musiikki ym..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756