Turkulainen ei ilmesty kaikille alueille Turussa ja syyksi kerrottiin kustannukset, mutta Turun ulkopuolelle lehteä kuitenkin jaetaan? Missäpäin Turkua lehti ei ilmesty? Ainakin osa Halisia jää ilman lehteä. Lehden voi kuulemma noutaa K-kaupasta, jota ei myöskään alueella ole.
Eikö Halinen kuulu enää Turkuun?
Ilmestyykö Turkulainen?
23
1737
Vastaukset
- maarialainen
ei,i se on veroparatiisi
- säästöä
Turkulaisen jako kaikille turkulaisille loppui jakelufirman vaihtuessa joku vuosi sitten. Muutaman kuukauden välein ilmestyy meille kyllä Turkulainen 2-5 kertaa.
- 8+20
Jos omistaa nettikoneen, lehden voi lukea heti ilmestymispäivänä kuten Aamuset-lehdenkin.
- Helppo elämä
on ohitse, kirjoittaa turkulaisen vastaava päätoimittaja.
Ainakin osaan runosmäen kaupunkinosan kotitalouksista turkulaisen
ilmestyminen on ilmestynyt varsin harvoin.
A-P.Pietilä kirjoittaa että elämme yli varojen ja kulutamme liikaa.
Lisävelkaa on jouduttu ottamaan, jottei finanssikriisi olisi johtanut
sosiaaliturvan ja työttömyysetujen leikkauksiin.
Miten olisi mahdollista 419€ tukiaisella kuluttaa liikaa ?
Eikö olisi mahdollista toimittaa tätä turkulainen lehteä ilman tukia,
säästää siten valtiota velkaantumasta, kuluttaisitte itse vähemmän,
nostaisitte palkkaa sen mitä mainostuotosta saa.
Kirjoitat ettei voi elää syömävelalla loputtomiin.
Miten olisi, jos näyttäisit itse esimerkkiä kieltäytymällä lehden tukiaisista,
etkä tekisi lisää syömävelkaa.
Jos lehti ei ilman tukia anna kyllin suurta palkkaa, ainahan voi lopettaa
lehden toimituksen, siinä ei ainakaan lukijat mitään häviä.
Keino se on tuokin siirtää valtionrahaa kunnalle.
- Painosta kierrätykse
Lehti ei ole keväästä lähtien ilmestynyt kuin kuus kertaa turun lähiöön.
Taitaa tehdä kuolemaa. - olette omituisia
Joka ainoa keskiviikko sekä lauantai on lehti jaettu! Asun Martissa.
Ystäviäni eri puolilla Turkua, joten tiedän ettei kaikille alueille ole jakajia joka viikko. Tiedän myös syyn, miksi jakajia EI ole. Palkka on pieni ja sekin menee verottajalle.
Älkää kirjoittako "ilmestymisen" puutteesta. Voitte viinakauppareissullanne kaupungilla käydessänne poimia kyseisen lehden jakelupistaistä.
Ja onko ihan mahdotonta tällaisen valitusketjun sijaan lukea lehti tästä:
http://www.turkulainen.fi/
Lopettakaa valitus!- Tämän ktj aloittaja
Kyselen ja kirjoitan nimenomaan "ilmestymisen" puutteesta, en jakajien puutteesta; Olen keskustellut lehden myyntijohtajan kanssa siitä, miksi Turkulainen ei ilmesty esim. Halisissa ( kustannukset ), siksi ihmettelen miksi sitä kuitenkin jaetaan ympäristökuntiin, mutta ei kaikille Turussa asuville. Aloitusviestissä yritin selvittää MISSÄ PÄIN Turkua lehti ei ilmesty. Sen tiedän, että alueita on useampia. Lisäksi minua suututtaa sinun kommenttisi siitä, että lue lehti netistä. 1. kaipaan paperilehteä, luulisin että moni muukin. 2. kaikilla ei vielä tänäänkään ole nettiyhteyttä, syystä tai toisesta. Huomioi että myös rahanpuute voi olla yksi syy. Eli pointtina on että haluan Turun pysyvän kaikille tasa-arvoisena niin että kaikille jaetaan ilmaislehti nimeltään Turkulainen. Jättäisivät sitten Turun ulkopuolelle jakamatta. Eli laittakaa viestiä jos Turkulaista ei jaeta, mutta muu ilmaisposti kyllä. Kiitos!
- alle palkkaminimin
Tämän ktj aloittaja kirjoitti:
Kyselen ja kirjoitan nimenomaan "ilmestymisen" puutteesta, en jakajien puutteesta; Olen keskustellut lehden myyntijohtajan kanssa siitä, miksi Turkulainen ei ilmesty esim. Halisissa ( kustannukset ), siksi ihmettelen miksi sitä kuitenkin jaetaan ympäristökuntiin, mutta ei kaikille Turussa asuville. Aloitusviestissä yritin selvittää MISSÄ PÄIN Turkua lehti ei ilmesty. Sen tiedän, että alueita on useampia. Lisäksi minua suututtaa sinun kommenttisi siitä, että lue lehti netistä. 1. kaipaan paperilehteä, luulisin että moni muukin. 2. kaikilla ei vielä tänäänkään ole nettiyhteyttä, syystä tai toisesta. Huomioi että myös rahanpuute voi olla yksi syy. Eli pointtina on että haluan Turun pysyvän kaikille tasa-arvoisena niin että kaikille jaetaan ilmaislehti nimeltään Turkulainen. Jättäisivät sitten Turun ulkopuolelle jakamatta. Eli laittakaa viestiä jos Turkulaista ei jaeta, mutta muu ilmaisposti kyllä. Kiitos!
Kysy vielä miksi Turkulainen ilmestyi säännöllisessti ennen jakelufirman vaihtumista. Johtoryhmä ryyppää ehkä myös jakajien palkat. Vaimoni ja poikani jakoivat turkulaista entisen jakelufirman aikana 1 kevään,kesän ja syksyn jolla kustansivat kahden viikon Floridan lomansa talvella, eikä palkka kokonaan Floridassa paistunut.
- On/off
Meille pitäisi tulla, mutta jakelu toimii miten sattuu.
- vali-vali-valittaja
Aloittaja ainakin ilmestyy tänne internettiin säännöllisesti valittamaan rahanpuutettaan.
ON SINULLA VARAA NETTIÄ KÄYTTÄÄ. TULLA SIELTÄ HALISISTA KAUPUNGILLE VIINAA OSTAMAAN.
TÄSSÄ: http://www2.lehtiluukku.fi/esp/espview?p=eyJmaWQiOiIxMTI0MV8yZDAwOThiOTQ4NGEzNDE5ODdjNWIxMWU1MWQ3Yjc5ZiIsInRpIjoiVHVya3VsYWluZW4gMTMuMDcuMjAxMSIsImUiOjEzMTA1Njc2NjYsInAiOiIxMTI0MSIsImEiOiJyIiwicHAiOjEsInRvIjoiYWE2M2MyZDIyYWZhZDQ5ZjE3MWRkOGE5Zjg1NmE2NTgiLCJhcyI6MTAwMH0=
MIKSI ET ITSE ALA JAKAA TURKULAISTA HALISIIN?
?????????
Onko pakko olla yhteiskunnan elätti?- Turha jako keräyksee
Eihän Halisissa edes asu yhtään suomalaista.
Ette te mamut Turkulaista lue!
- Turhaposti
Eihän koko turussa asu turkulaisia,joten koko mainoslehden voi hyvin lopettaa.Lehtilaatikoihin ne jakajat niitä näyttää nippukaupalla heittelevän mutta en ihmettele sitä yhtään...
- Kaikesta päätellen
Mainoksistaan ilmaislehdissä maksavat ovat tulleet huijatuiksi.
Lehtien levikkimäärät eivät pidä paikkaansa.
Täälläkin vakituiselle jakajalle toimitetaan vain puolet tai kolmannes
viimevuoden määristä, ilmankos lehteä ei jaeta kuin vain joillekkin.
Kaikki hommat menee kusetukseksi, tässäkin nautitaan täysi
entisenlainen tukiraha, vaikka painatetaan vain kolmannes levikkiluvusta.
Rahaa pitää johtoryhmän tilille tulla äkkiä paljon.
Lopettakaa koko lehtibisnes, kun sekin on mennyt rikolliseksi.- Anonyymi
Mikä tukiraha...?
- Anonyymi
Halisissa puhutaan vain selkosuomea.
- Anonyymi
Sekosuomea paremminkin.
- Anonyymi
20540 alue ei jaeta juurikaan mitään ilmaisjakelua.
- Anonyymi
Turkulainen jaetaan muutamiin satoihin talouksiin viikottain.
On valheellista mainostaa suurta levikkiä, koska mainostajien maksamaa lehteä ei jaeta kuin murto-osalle tutkulaisista. - Anonyymi
Mainosten laittajat maksavat suuria summia, kun heille luvataan, että Turkulainen jaetaan jopa 200 000. ihmiselle. Todellisuudessa sen saavat lukea ehkä muutama tuhat.
Turun keskustaan ei lehteä yleensä jaeta. Viime kesän aikana tuli muutaman kerran, 4 - 5 kertaa koko kesässä.
Eikö joku voisi alkaa hoitaa asiaa, että huijaus loppuisi ja lehden jakajat velvoitettaisiin jakamaan posti samalla periaatteella kuin Turun Sanomat. Jos lehti ei ole tullut keskiviikkona kello 18.00 mennessä, saisi soittaa johonkin numeroon, josta se lähtisi välittömästi tulemaan. - Anonyymi
Tämähän on hyvä ehdotus. Miten se Turun Sanomissa toimii? En tunne asiaa.
- Anonyymi
Tänään on keskiviikko, eikä Turkulaista jaettu taaskaan. Olen odottanut, että se alkaisi tulla, koska sain lupauksen, että lehti jaetaan kaikkiin keskustan asuntoihin.
- Anonyymi
Ei ole ilmestynyt melkein pariin vuoteen.
- Anonyymi
Ei ole ilmestynyt koska Turkulainen meni tauolle huhtikuussa 2020, eikä ole vieläkään palannut tauolta. Journalisti-lehdessä olevan jutun (8.6.2023) mukaan omistaja ei ossoo vieläkään kertoa, milloin lehti alkaa taas ilmestyä. Hmhm... josko alkaa ilmestyä ollenkaan, nimittäin printtimedialla tekee tiukkaa koska kaikille ei mainosrahoja riitä. Vihreätkin kun lopetti Vihreän Langan tukemisen puoluetukirahoilla, niin se oli sitten siinä, sen lehden ilmestyminen, ja loppukos se lehti peräti samoihin aikoihin Turkulaisen kanssa. Voi että.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756