MIKSI JYTKY EI KELVANNUT ?

OHI ON

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pääsi hallitusohjelmakeskustelussa ääneen vähän ennen kahta.

- Kyllä oli perussuomalaiset kaivattu kumppani! Soini viittasi aiemmin pidettyihin puheenvuoroihin.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Jan Vapaavuori pahoitteli, että ”minkäänlainen ratkaisu minkäänlaisella ohjelmalla ei heille (perussuomalaisille) kelvannut, ei minkäänlaisella kokoonpanolla”.

- Ainoa jytkyjengille kelvannut malli olisi ollut Suomen pitkäjänteisen EU-linjan täydellinen romuttaminen ja eristäytymisen tie, Vapaavuori sanoi ryhmäpuheessa.

Soini vastasi näin:

- Mutta miksi meistä ei tullut teidän kumppania? Sen takia, että me pidimme kiinni vaalilupauksistamme! Soini sanoi.

- Kreikka kaatuu seuraavaksi, ja tämä on ollut myös Suomen hallitusten politiikkaa. Koko ajan edelliset takuut, edelliset maksut, edelliset vakuudet, kaikki! Katsotaan nyt, että muuttuuko tilanne. Jos piikki tulee kiinni niin hyvä on. Minä veikkaan että piikki on auki taivasta myöten!

Soini valitsi soimauskohteeksi hallituspuolue vasemmistoliiton.

- Siellä ministeriaitiossa on puolue - se on nimeltään vasemmistoliitto - joka vielä 12.4. ilmoitti, että kansi kiinni ja kuulemiin, me emme tue eurooppalaisia pankkeja. Nyt samainen puolue aikoo rankaista osaa kansanedustajistaan alle kaksi kuukautta sen jälkeen kun he ovat pitäneet vaalilupauksistaan kiinni, Soini viittasi vasemmistoliiton kansanedustajien Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon saamaan rangaistukseen.

He äänestivät viime viikolla Jyrki Kataisen pääministeriyttä vastaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei kelvannut

      Kataiselle siinä se lyhykaisyydessään, muu on jo selitetty tällä palstalla monene kertaan, vastaukset löytyvät edellisistä ketjuista, ei niitä viitsi jatkuvaan toistaa.

    • katainenkin....

      SOININ PILLIN MUKAAN MENOKSI.käy meille persuille..taipukoot muut siihen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4892
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3543
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1558
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1480
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1334
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1128
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1057
    Aihe