SAMPO TERHO: HALLITUS OPPOSITIOSSA

TAMMIPUU

Hallitus oppositiossa 3.7.2011 14:05 Sampo Terho
Suomen natiseva hallitus on aloittanut työnsä. Ensimmäisenä on keskitytty kaikkein tärkeimmäksi koettuun tehtävään, eli perussuomalaisten haukkumiseen. Yleensä on opposition tehtävä arvostella hallitusta, mutta nykyisessä politiikan myllerryksessä osat ovat näemmä vaihtuneet.

Hallituksen propagandakoneiston keskeisin syytös on tutuksi tullut hokema, että perussuomalaiset menivät oppositioon vain välttääkseen vastuuta. Korjaan tämän epätoden väitteen vielä kertaalleen.

Kuten jo ennen vaaleja huomautin, meille ei missään vaiheessa ollut sankarin viittaa tarjolla, minkä tahansa ratkaisun olisimme hallitukseen menemisestä tehneet. Vastustajamme politiikassa ja mediassa olivat rakentaneet hyökkäyksensä väittämälle, että olemme joka tapauksessa joko hallituskipeitä takinkääntäjiä tai sitten vastuuta pakoilevia rintamakarkureita. Hallitusneuvottelujen kestäessä olimme heidän mielestään itse asiassa molempia (vaikka väitteet täysin päinvastaisia ovatkin), nyt olemme sitten enää jälkimmäisiä.

Totta kai vastustajamme meitä haukkuvat, mutta nyt omaksuttu teesi vastuunpakoilusta on luvalla sanoen poikkeuksellisen heiveröinen. Ajattelevat ihmiset voivat itse pysähtyä miettimään, miksi perussuomalaiset ylipäänsä ovat liikkeelle lähteneet uutta puoluetta huipulle nostamaan, mikä on meidän toimintamme motiivi? Ei kukaan lähde politiikkaan välttääkseen vastuuta, sitä voi välttää paljon vaivattomammin, kun ei yksinkertaisesti tee mitään vaan jää kotisohvalle makaamaan. Koko hyökkäys meitä vastaan on tässä suhteessa täysin naurettava.

Motiiviksemme ei myöskään voitane väittää palkkoja, virkoja ja valta-asemia, koska nehän juuri äsken torjuimme, vaikka tarjolla oli tilaisuus päästä jakamaan valtakunnan ylimmät tehtävät. Eikä näitä palkintoja ole ollut tarjollakaan kuin vasta äskettäin, vaikka työtä olemme asiamme eteen tehneet jo vuosia. Useimmat perussuomalaisiksi ryhtyneet ovat näihin päiviin saakka saaneet päinvastoin pelätä asemansa ja tulevaisuutensa menettämistä.

Miksi siis tuhannet tavalliset suomalaiset ovat laittaneet itsensä likoon perussuomalaisina aktiiveina ja sadattuhannet nyt kannattaneet meitä vaaleissa? Kerron vastauksen: Meillä perussuomalaisilla on historiallinen projekti muuttaa Suomen suunta. Sen olemme luvanneet ja siitä pidämme kiinni, minkä olemme tällä hallitusratkaisulla todistaneet.

Olemme todellinen vaihtoehto vanhojen puolueiden 20 vuotta harjoittamalle politiikalle, jonka virheet paljastuvat päivä päivältä selvemmin. Olemme aidosti jotain uutta suomalaisessa politiikassa; se on koko olemassaolomme tarkoitus. Haluamme luoda rehellisemmän poliittisen kulttuurin ja modernin, isänmaallisen, omaa elämäntapaansa arvostavan ja kansalaisiaan puolustavan Suomen.

Vanhat puolueet taas haluavat kaikin keinoin takertua menneisyyteen. Kuten näissäkin vaaleissa nähtiin, kaikista lupauksista voidaan luopua ja periaatteista tinkiä, kunhan päästään jälleen mukaan jakamaan salkkuja ja poliittisia virkanimityksiä. Minkäänlaista todellista uudistumishalua ei ole, vaan tärkeintä on säilyttää nykyinen vallanjakojärjestelmä.

Myöskään aatteellisesti ei kyetä katsomaan eteenpäin, vaan Suomi halutaan ikuisesti kiinnittää lapsellisiin 90-lukulaisiin kansainvälisyysihanteisiin, jotka kylmän sodan traumojen jälkeen tuntuivat niin ihanan raikkailta, vaikka ovatkin sittemmin tuottaneet valtavia ongelmia ja uhkaavat jo koko maamme itsenäisyyttä ja olemassaoloa.

Jos me perussuomalaiset nyt olisimme lähteneet hallitukseen, mitään merkittävää muutosta ei olisi tullut – ei EU-politiikkaan eikä muutenkaan. Siksi ja vain siksi emme lähteneet. Olisimme ainoastaan päässeet ”kantamaan vastuuta” sen saman epäreilun ja epäonnistuneen politiikan jatkamisesta, jonka nimenomaan olemme luvanneet muuttaa.

Meidät olisi sujuvasti sulatettu osaksi vanhojen puolueiden vallanjakojärjetelmää sekä poliittista konsensusta, ja samalla koko olemassaolomme tarkoitus olisi kadonnut. Siksi ratkaisumme jäädä pois hallituksesta oli paitsi oikea, myös ainoa mahdollinen. Muutos lykkääntyi, mutta ei kuollut kokonaan. Sen aika koittaa vielä, ehkä piankin.

Oppositio on tällä hetkellä se voima Suomessa, jolla on visio ja suunnitelma tulevaisuudesta. Eripurainen hallitus puolestaan on koottu lähinnä torjumaan opposition suunnitelmien toteutumista ja estämään vaatimamme muutos. Hallituksen ja opposition osat ovat tosiaankin vaihtuneet.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        107
        4682
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3443
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2400
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        49
        1514
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1423
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        38
        1236
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1142
      8. 163
        1049
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1028
      10. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        954
      Aihe