Katolis-berlusconin laskuoppi

Paras Fiilari

Puheenjohtaja Timo Soini esitteli puoluejohdon valinnoissa mielenkiintoisen laskuopin. Eduskuntavaaleissa Kymin piiri sai 3 kansanedustajaa. Perussuomalaisten 39 kansanedustajasta heidän osuutensa on 3/39 ts. 7,7 prosenttia.
Puoluejohtoon valittiin puheenjohtaja ja kolme varapuheenjohtajaa. Valituiksi tulivat Timo Soini puheenjohtajaksi Uudenmaan piiristä, I varapuheenjohtajaksi Hanna Mäntylä Lapista, II varapuheenjohtajaksi Juho Eerola Kymin piiristä, III varapuheenjohtajaksi Reijo Ojennus Pirkanmaalta. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Pirkko Ruohonen-Lerner Uudeltamaalta, I varapuheenjohtajaksi valittiin Pentti Kettunen Kainuusta ja II varapuheenjohtajaksi Jari Lindström Kymin piiristä. Näin ollen valittavana oli kaksi puheenjohtajaa ja viisi varapuheenjohtajaa.

Vaikka haluttaisiin ymmärtää, että yksimielisesti puheenjohtajaksi valittu Timo Soini halusi eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi oman piirinsä Pirkko Ruohonen-Lernerin, niin onko tätä halukkuutta kohtuullista toivoa saatika edellyttää Perussuomalaisia eduskuntavaaleissa äänestäneiltä? Kymin vaalipiirissä oli hyväksyttyjä ääniä 169 102 http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2011/kymi_puolueiden_kannatus_8.html, kun koko maassa oli 2 939 571 http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2011/index.html. Näin ollen Kymin piirin osuus koko maan hyväksytyistä äänistä oli 5,75 prosenttia. Vastaavasti Perussuomalaisten hyväksyttyjä ääniä Kymissä 39 357 http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2011/puolue/perussuomalaiset_8.html ja koko maassa 560 075 http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2011/index.html. Näin ollen Kymin Perussuomalaisten osuus koko Perussuomalaisten äänimäärästä on 7,03 prosenttia.
Edellä olevan pohjalta näyttää siltä, että kansanedustajien lukumäärän mukaan laskettuna Kymin piirin osuus on hieman yläkantissa. Mutta kun tuolla 7,7 prosentillakin saisi vain 7,7 % x 7 = 0,53 puheenjohtajaa, niin mielikuvituksellisen ellei suorastaan megalomaanisen ällistyttävää on se, miten ihmeessä Soini on päätynyt Kymin osalta kahteen puheenjohtajaan! Maantieteellistä selitystä siihen ei ainakaan ole, kun Uusimaa ja Kymenlaakso taitavat molemmat kuulua Rannikko-Suomeen! Tunturi-Suomi nyt sai yhden paikan samoin kuin Pirkanmaa ja Kainuu! Mutta olisikohan tonne Saaristo-Suomeen voinut paikan antaa?

Minä olen yksinkertainen rakennusinsinööri enkä enää tässä iässä opi Soinin harjoittamaa katolis-berlusconin laskuoppia! Näin ollen minun on syytä pysytellä vain tässä perinteellisessä koulussa oppimassani laskuopissa.
Hyvin pientä, - aivan pikkiriikkistä muutosta tosin on havaittavissa Soininkin toiminnassa. KYmen Sanomien lauantai 2.7.2011 numeron mukaan "Timo Soini torppasi FReddy van Wonterghemin". www.iltasanomat.fi/kotimaa/lehti-timo-soini-hyllytti-freddy-van-wonterghemin/art-1288399160017.html

JOS SE SIITÄ VIELÄ HYVINKIN LÄHTISI!

Terveisin
Jukka Sinivaara, Kotka
puh. 041 728 0626

9

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Insinöörimäistä

      Rakennusinsinööri tietää miten pitää rakentaa, mutto politiikasta ei mitään.?

    • Paras Fiilari

      No en todellakaan tiedä sitä, että nelja seitsemäsosaa 4/7 Suomesta on rannikkosuomea?

      Sen tasan tarkkaan tiedän, että tollanen pelleily loppuu ja hyvin pian!

    • No more Mr n G

      Jukka hyvä, syö lääkkeesi. Mene lepäämään,,,mieti tuntojasi. Tulet sitten takaisin ja kerrot sattuuko se kun järki lähtee.

    • Paras Fiilari

      Eiköhän aleta tästä asiasta keskustelu nyt ihan kunnolla! Joku tolkku tähän Kotkan persujen paskanjauhantaan on tultava!

      • jutun aihetta

        tolkkuhan se pitäisi olla sinunkin jutuissasi viilari.

        eikä heitellä juttuja hyvännäköisestä naisesta jota voisi pa##a persiisiin.


      • !!!!

        Fiilari on paras paskanjauhaja!


    • Paras Fiilari

      No tästä se jauhanta alkoi! Kyllä poliisit milellään tutkivat!

    • Paras Fiilari

      Perussuomalaiset ovat outoja! Kun he 16 vuoden kuluttua perustamisestaan saivat filososian tohtori Lauri Heikkiilän www.lauriheikkila.fi/3 työryhmän työnä aikaan sinällään hyvän maaseutuohjelman www.perussuomalaiset.fi/getfil​e.php?file=1382, niin puolet porukasta katsoo ettei sitä tarvitsekaan toteuttaa ???

    • Paras Fiilari

      Mut onkohan noitten Juhon, Freddyn, Jorma-Kalevin ja Arton nyt ihan pakko kaataa koko Kotkan Perussuomalaiset! Kyllä siinä hopeamitali on jo heille jaettu, kun minun kanssani ryhtyivät hippasille!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe