Minun kissani on maailman paras kissa!

Kerro kissastasi mikä tekee siitä maailman parhaan kissan. Kerro myös mitä se osaa, minkä ikäinen, asuinolosuhteet yms.

Tähän keskusteluun olisi mukavaa kun moni kertoo omastaan kissastaan/pennustaan. Positiiviset että negatiiviset kertomukset kissastasi on sallittua, mutta tämähän piti olla ''-maailman paras kissa!'', joten ei kuulu kuin olla enintään 1-3 negatiivista asiaa kissassasi ;)
3162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei! 1/3

Mulla on kissa nimeltään Lilli, se on mustavalkoinen maatiaiskissa. Se on syntynyt maalla, ja se on ulkokissa. Ikää 1v4kk, saanut ensimmäiset pentunsa tänä vuonna (touko 2011).

Se mikä Lillistä tekee parhaan on sen luonne ja käyttäytyminen, Lillillä on vain 1 huono puoli, se että se ei tule toimeen muiden kissojen kanssa, testailee läimäyttelemällä tassujaan kissaan nähden miten reagoi. Meillä ollut jo lainassa 3 uroskissaa eikä niiden kanssa ole tullut toimeen muuta kuin jos on ollut kiima.

Lilli ymmärtää ehkä liikaakin asioita, erittäin fiksu tyttö. Se tulee luokse pyynnöstä myös pitkiäkin matkoja. Se osaa mennä sinne minne osoitetaan, ei tarvitse väkisin tehdä asioita jotta vaikka menisi istumaan tuolille. Kun sille sanotaan ''istu'' se istuu. Ja kun istun lattialla ja taputan muutaman kerran jalkojani ja kädet ojossa ottamassa ikään kuin Lilliä vastaan se tulee istumaan/makaamaan syliini. Myös jos osoittaa sormilla lattiaa ja lattialla vaikkapa kinkun palanen ym vastaavaa, ei tarvitse vartavasten tunkea sormea osoittaakseen kinkkuun. Lilli tietää että sänkyyn ei saa mennä eikä pöydille, joka on kissoille suurin haaste. Toki välillä käy putsaamassa pöydät ruuan tähteistä, mutta heti kun Lilli näkee se hyppää salamana alas lattialle ikään kuin ''en mä pöydällä ollut, tekisinkö muka niin?''. Lilli ei ole koskaan saanut naarmun naarmua minuun eikä perheen jäseniinkään. Lilli tykkää käydä kävelyllä pitkiäkin matkoja, se juoksahtelee välillä etumatkaa ja kävelee vierellä, aina kuitenkin saavuttu yhdessä kotiin (ei siis valjaissa/hihnassa).

Äänestä
  • 2/3
    Lilli syö ihan mitä vaan sille tarjoaa, siis jos ajatellaan kissanruokia, ei ole nirso. Ainoa mitä Lilli ei syö eikä kuulukkaan syödä on päästäinen koska se on myrkyllinen. Lilli ei arastele muita ihmisiä, suorastaan tahtoo aina vieraiden syliin ja kiehnäilee kovasti. Myös jos Lilli on autokyydissä päässyt vieraan asunnolleen, se muinamiehinä kävelee ''ventovieraan'' ihmisen ylitse (kerran Lilli hyppäsi sohvalle ja käveli jalkopäästä vatsanpäälle kävellen niin pitkään että lopulta nuuhki äitini nenää kun äitini makoili sohvalla), erittäin huvittavaa. Lilli ei ole koskaan raapinut seiniä, verhoja, mattoja tai muuta sopimatonta ei edes ovea mikä on myöskin aika yleistä kissoille kun haluavat ulos tai sisälle. Meillä Lilli jos haluaa sisältä ulos tai ulkoa sisälle se istuu tai makaa lattialla katsoen tosi pitkää oven kahvaa jos vaikka se ovi avautuisi. Meillä käytössä ulko huussi/vessa Lilli tulee usein kaverikseni sinne, istuu syliini ja nauttii paijauksesta, ja kun lähdetään kotiin se tulee perässä tai on jo koti ovella ennen kuin ennätän. Lilli tullut välillä herättämään kumppanini kun ollaan nukkumassa niin Lilli herättää n. 5min ennen kuin herätyskello soi kun pitää lähteä töihin. Jos kello ei soikkaan samaiseen aikaan, se herättää n. 5 min ennen kuin kellon pitäisi soida, ja tulee n. 30min päästä uudestaan herättämään ihmetellen miksi ei hän herää. Nukkunut/tuhissut kainalossani. On sisäsiisti, osaa käyttää hiekkalaatikkoa vaikka koskaan aijemmin (silloin kun saimme Lillin) ei ollut käyttänyt hiekkalaatikkoa. Nukkuu talvisin lampaiden päällä (meillä siis ulkona talvisin lampaita), koska lampaat lämpimän pehmoisia niin talvetkin tuntuu loppujen lopuksi ihan mukavilta (Lillille muodostuu yleensä talveksi erilainen turkin laatu kuin kesäisin).

    Äänestä

  • Lilli on paras<3 kirjoitti:

    2/3

    3/3
    Lilli osaa kiivetä puuhun ja tulla sieltä alas. Osaa myös kiivetä oksatonta puuta pitkin ylös sekä tulla alas (olettaisin oksattoman puun olevan vaikeinta tulla alas kun ei voi hetkeäkään huilahtaa). Lilli ollut n.5m korkealla ja osanut tulla alas. Lillille saa tehdä ihan mitä vaan, saa paijata kun se nukkuu, saa koskea ihan mihin vaan, paijata mahan alta tai vaikka tunkea sormi väkisin sen suuhun eikä tee mitään pahaa. Ei välitä vesi/lumisateista. Lilli oli erittäin mukava ja lempeä kun synnytti pentunsa, ei ollut agressiivinen synnytyksen aikana vaikka huomasi että sattuu, sai paijailla ja olla ihan lähellä synnytyksessä (näin videon kerran youtubessa kun nainen piti kissaansa sylissä synnytyksen alettua mutta ei uskaltanutkaan kun kissa alkoi äännellä voimakkaasti) Lilli tosin olisi takuu varmasti sallinut tämän. Lilli ei ole leikkisä, eikä ole ollut silloinkaan kun se saatiin, mikä on tosi hyvä juttu. Seurallinen ollut aina, utelias ja tykkää seurailla puuhastelujamme ja joskus ehkä koittanut itsekin tulla ''ikäänkuin'' auttamaan :D. On ollut punkki kiinni ihossa ja rauhallinen oton aikana. Kaikki jotka käyneet meillä ovat ihastuneet Lilliin kun on niin seurallinen ja sosiaalinen eikä arka ja ujo, jopa ovat halunneet omakseen. Ei pelkää kun laitetaan vettä, kasteltu kylmällä vedellä läpimäräksi kun on ollut liian kuumia helteitä (silloin ihan läähättänyt suu auki). Osaa saalistaa ihan mitä vaan mikä on kuitenkin pienempi kuin Lilli itse, haastavin mistä suoriutuu erinomaisesti on käärmeiden lopettaminen (ei tietoa miten se sen osaa tai tietää mistä ja miten käärettä käsitellään ja lopetetaan ja mitä kohtaa pitää eniten varoa). Lilli on ihanin for ever.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lilli on paras <3 kirjoitti:

Kerro kissastasi mikä tekee siitä maailman parhaan kissan. Kerro myös mitä se osaa, minkä ikäinen, asuinolosuhteet yms.

Tähän keskusteluun olisi mukavaa kun moni kertoo omastaan kissastaan/pennustaan. Positiiviset että negatiiviset kertomukset kissastasi on sallittua, mutta tämähän piti olla ''-maailman paras kissa!'', joten ei kuulu kuin olla enintään 1-3 negatiivista asiaa kissassasi ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu