MAKSA LISÄÄ !!!

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) aamuinen ehdottomuus Ylen aamutelevisiossa herätti Christian Wetterstrandin, Ålandsbankenin varainhoitoyhtiön johtajan. Urpilaisen toistaman linjan mukaan Suomi tukee Kreikkaa vain ja ainoastaan vakuuksia vastaan.

- Se on aika kova kommentti. Näin sen itse aamulla ja ajattelin, koskahan hän joutuu pyörtämään sen, Wetterstrand sanoo Uudelle Suomelle.

Hänen oma näkemyksensä on se, että Suomi ei saa vakuuksia, Kreikka saa uuden tukipaketin ja Suomi on siinä mukana.

- Näin se on mennyt aina. Saksa ja Ranska päättävät ja Suomi tottelee.

Euromaiden valtiovarainministerit ja virkamiehet neuvottelevat parhaillaan uudesta noin 85 miljardin euron tukipaketista Kreikan velkakriisin ratkaisemiseksi.

Suomi on Urpilaisen suulla esittänyt ehdottoman vaatimuksen vakuuksien saamisesta uuden lainan ehtona.

- Tässä ei ole neuvotteluvaraa. Suomi ei ole mukana apupaketissa, jossa emme saa vakuuksia, Urpilainen sanoi aamulla.

Urpilaisen esittämä Suomen ehdotus on, että Kreikkaan perustetaan omaisuudenhoitoyhtiö, jonka osakkeet toimivat vakuutena. Ålandsbankenin varainhoitoyhtiön johtaja Wetterstrand osoittaa ymmärrystä suunnitelmaa kohtaan.

- Ihan looginen ajatus. Jos on mahdollista ottaa vastaan reaalivakuuksia, niitä kannattaa ottaa. En oikein ymmärrä, millä perusteella joku voisi niitä vastustaa.

Wetterstrand ymmärtää Urpilaisen esityksen luovan Kreikkaan yhtiön, jonka omistukseen sijoitettaisiin valtion omaisuutta, joka on hankala yksityistää suoraan, mutta jolla on kuitenkin jotain arvoa.

Samankaltainen yhtiö perustettiin aikoinaan lamassa Suomeen: Arsenal.

- Se yhtiö voisi ottaa itsekin lainaa tai se voisi toimia vakuutena.

Paketti pysyy

Wetterstrand ei usko, että nyt neuvoteltava tukipaketti voisi kaatua ja Kreikka ajautua maksuongelmiin sen vuoksi.

Eilen luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's (S&P) ilmoitti, että nykytietojen mukainen pankkien ja euromaiden yhteinen sopimus katsottaisiin velkojen laiminlyönniksi. Saksa ja Ranska ovat neuvotelleet pankkiensa kanssa sopimuksen, jossa pankit jatkaisivat Kreikan maksuaikaa jopa 2030-luvulle.

- Olisin yllättynyt, jos saataisiin aikaan paketti, jossa on pankit mukana, ja se katsottaisiin velkojen laiminlyönniksi.

Toisin sanoen: jos kukaan ei kärsi luottotappioita, miten kyse olisi maksuhäiriöstä?

- Tätä käy koko ajan yksityisellä puolella. Siellä on kovat neuvottelut käynnissä, joissa uhataan laiminlyönneillä, jos uutta lainaa ei saada.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vähätteli luottoluokittajien kantaa neuvoteltavaan sopimukseen.

- Eivät nämä luottoluokittajat kaikkivoipaisia ole. Saksassa ja Ranskassa pankit ovat jo ilmoittaneet halunsa olla mukana, Urpilainen tylytti.

Luottoluokittajien rooli korostuu rahoitusmarkkinoilla, joilla toimivat suuret sääntöihin sidotut sijoitusrahastot. Suurista suurimpia ovat eläkerahastot, joiden sääntöjen mukaan varoja saa sijoittaa vain tietyn luottoluokan omaaviin kohteisiin.

Wetterstrand muistuttaa, että Kreikan luotot on jo pitkään luokiteltu niin alas, etteivät eläkerahastot voi niihin enää sijoittaa.

Mitä Kreikassa pitäisi sitten tapahtua, että maan joukkolainoihin voisi sijoittaa?

Wetterstrand vastaa kysymykseen olemalla pitkään hiljaa.

- Paljon pitää tapahtua. Kreikkaan pitäisi pystyä luomaan rakenteellinen ylijäämä ja talouden pitäisi jatkua nykyiseen malliin tai jopa kasvaa.

Kreikan juoni?

BBC:n taloustoimittaja Robert Peston arveli viime viikolla, että Kreikka hoitaa mielellään julkisen taloutensa kuntoon ulkomaisella velkarahalla.

Samalla hetkellä, kun valtio huomaa voivansa hoitaa itse asiansa - poliisien, armeijan ja virkamiesten palkat -, hallitus ilmoittaa nollaavansa ulkomaisen velkansa.

- En usko juonitteluun, mutta tuo voi olla lopputulema. Sinne annetaan ensin paljon lisää lainaa ja sitten laiminlyödään velat. Se laina ei ole kadonnut mihinkään, Wetterstrand arvioi.

Hän ottaa vielä kantaa vakausrahastojen toimivuuteen.

- Pankkiireina meillä on ollut sellainen periaate, että ylivelkaantunutta ei auteta antamalla lisää lainaa. Se on yksinkertainen periaate, mutta yksinkertainen on usein enemmän oikeassa kuin monimutkainen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

OTAMME SINULTA VEROA kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu