Elämän epäreiluus

elämäänsä kyllästyny

Ajattelin tässä juuri miten hemmetin epäreilua tämä elämä on. Toiset saavat hyvän ulkonäön, ovat lahjakkaita, heillä on perhe ja kumppanit ja tuntuu että ainoat vastoinkäymiset mitä heillä on, tuntuisivat omalla kohdallani melko mitättömiltä.

Itse vietin aika rankan lapsuuden, koska äitini on alkoholisti. Minua ei ole siunattu ulkonäöllä eikä liiemmin kivalla luonteellakaan. Minulla ei ole ystäviä, eikä kumppaniakaan. En ole erityisen lahjakas oikein missään ja tällä hetkellä tuntuu ettei mikään enää kiinnostakkaan. Ainoa harrastukseni on kirjat, koska niiden avulla pääsee edes pieneksi hetkeksi eroon omasta tyhjästä elämästä.

Olisi mukava jos tuon rankan lapsuuteni jälkeen olisin saanut edes hitusen onnea, mutta eipä näy ei. Tälläkin hetkellä kökötän yksin omassa yksiössäni ja ainoa ihminen jolle olen viikkoon puhunut on kaupan kassa.

Mikä mättää kun elämä on näin epäreilua? Huonot geenit, lapsuus ja kasvatus sitten ilmeisesti.

35

1465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • void----

      Samat fiilikset minulla, tismalleen.

      Mutta olen kuitenkin nyt keskittynyt itse ongelmaan, joka on alati tuntemani ja minut täyttävä tyhjyys. Haluan siitä eroon. Ja tuon halun ansiosta olen saanut kipinän yrittää löytää sisältöä elämääni.

    • yksin kotona

      Sama mulla. Äitini oli alkoholisti. isä lähti kun olin 7 vuotias. Äiti alko juomaan ja sitä kesti pari vuotta kun äitini löysi toisen pulsun jonka kanssa joi joka päivä.
      Sitten äiti hylkäsi mut ja veljeni 9 vuotiaana. jouduttiin lastenkotiin jossa olin 18 vuotiaaksi asti. Tällä hetkellä olen totaalisen yksin. puhelin ei ole soinut
      aikoihin ja kavereita ei pahemmin ole. Tyhjää ja turhaa elämää vietän. Työttömäksi jäin kuukausi sitten eikä se työtään mitään hohdokasta ollut. yksin sitäkin tein suurimman ajan. Eipä sitä onnea mullekaan ole suotu yhtään. Ainoo hyvä asia on etten ole itse alkanut juomaan viinaa. juon toki joskus mut
      en niin paljoo ja en kovinkaan usein, eikä musta tule samanlaista pulsua koskaan kun äidistäni.

    • paskajätkä23

      Samoja tuntemuksia löytyy täälläkin. Olen reilu parikymppinen mies. Olen mielestäni ruma enkä ole luonteeltanikaan mitenkään kiva tai kiinnostava. En osaa mitään erityistaitoa jota muut arvostaisivat. Elämä on todella rankkaa kestettävää kun tietää että asioita ei voi muuttaa ulkonäölle et voi ihmeitä tehdä paitsi hygienia ja siistit vaatteet, etkä voi perus luonnettasikaan muuttaa. Välillä hermot menee totaalisesti saatan hajottaa paljon tavaroita asunnostani jälen päin kaduttaa ei se auta vaikka paiskoisin koko irtaimiston paskaksi ja polttaisin koko talon. En tiedä miten purkaisin pahaa oloani. Pelkään että teen vielä jotain itselleni tai muille. ehkä on parempikin tappaa itsensä vuosi vuodelta tämä vain käy raskaammaksi, pelkään sitä päivää kun ei enään jaksa.

      • mk

        Käyppä maksullisissa naisissa niin saat seksiäkin aika varmasti ja lopeta tuo itsesäälissä piehtaroiminen ja tee asioille jotain niin jokaisella suomalaisella on mahdollisuus ja perempaan elämään.


    • 34543534543

      Kyllähän se elämä joskus epäreilua on. Varsinkin jos alkutilannekin on vaikea niin sitä epäreilummalta se tuntuu...

      Oma tilanteeni on ollut jokseenkin loistava yleisellä tasolla mutta sitä on itse onnistunut tekemään liikaa virheitä ja ollut luonteeltaan "vääränlainen" eli liian epäsosiaalinen ja se on johtanutkin sitten muihin ongelmiin...

      Sinänsä keppikerjäläisestäkin voi tulla upporikas jos onni sattuu myöten mutta useimmitenhan ei näin käy... Toisaalta rikkaastakin voi tulla täysin köyhä jos ei kortit satu kohdalleen tai itse tekee pahoja virheitä. Pienet jutut ratkaisee ja monesti se on tuuristakin kiinni että miten niissä valitsee... Joillakin nuo aloituskortit ovat tietysti huonommat kuin toisilla.

    • nainen alle 40v

      Isäni oli alkoholisti, ja meillä piti lasten olla niin kuin emme oli olemassakaan. Haistelimme ilmasta mielialoja ja muistan jatkuvan ahdistuksen tunteen. Harrastin paljon, ettei tarvinnut olla kotona.

      Minua kiusattiin koulussa ja harrastuksissakin sorsittiin.

      Olin arka ja pelokas, syrjään vetäytyjä.

      Työpaikoilta sain aina jonkun vihamiehen, joka otti elämäntehtäväkseen kiusaamiseni ja minun mustamaalaamiseni. Yleensä tämä oli vielä esimiesasemassa. Kaikkien todistusten ja "ulkopuolisten" arvioitsijoiden mukaan olen kuintenkin ihan huippu alallani. Työsuhteeni ovat olleet pisimmillään vain muutaman vuoden mittaisia. Ne ovat lähes aina loppuneet tilanteisiin, jotka olen kokenut jo ylipääsemättömiksi. Joku on vetänyt turpiin, tultu haukkumaan ja kiristämään aiheetta, yleensä johonkin epäoikeudenmukaisuuteen, joka on jatkunut jo kauemman aikaa ja mitta tullut täyteen.

      Parisuhdeasioissa olen aina saanut henkisesti turpaani. On sairaalloisen mustasukkaisia, alkoholisteja, valehtelijoita, hyväksikäyttäjiä, pettäjiä, alistajia... Olen nykyään sinkku, ja väillä yksinäinen.

      Olen haudannut puolet perheestäni. Ystäviäni on kuollut, yksi läheinen oman käden kautta.

      Rahavaikeuksia, mutta ei koskaan muuta kuin köyhyyttä. Ei siis maksuhäiriöitä. Sen verran ollut aina järkeä päässä..

      Olen hidas ystävystymään ihmisten kanssa. Juttelen kuitenkin usein erilaisten ihmisten kanssa, vieraiden ja tuttujen. Olen vain liian erilainen, arvostan henkisiä arvoja kun (lähes) kaikki muut arvostavat materiaa.
      En pärjää isossa porukassa, minua ei huomioida enkä saa puheenvuoroa. Itse olen kyllä toisia huomioiva, empaatinen auttaja ja ennen kaikkea, LIIAN KILTTI.

      Minulla on vamma, joka on haitannut pahasti sosiaalista elämääni.

      Lyhyesti sanottuna, noilta osin koko elämäni on ollut aikamoista turhuutta ja tuskaa.

      Olen siis liian kiltti, en osaa pitää puoliani, joustan vaikkei pitäisi, väistän vaikkei pitäisi, en osaa arvostaa itseäni. Siinähän niitä vikoja.

      Olen liikunnallinen ja yritän pitää itsestäni huolta. En ole erityisen nätti, mutta kun tulen 10 km lenkiltä tunnen olevani kaunis - kauneus tulee sisältä päin, hyvä olo näkyy päälle.

      Vammaani saatiin lääkärin avulla lievennettyä puoli vuotta sitten, ja päätin että otan siitä kaiken hyödyn irti!

      Kaikki kokemukseni ovat tehneet minusta vahvemman ihmisen. Mitään en antaisi pois. (Tai ehkä yhden rakkaustarinan olisin kirjoittanut (ainakin vielä) toisin...) Kaikki on kiinni vain itsestä, ei kenestäkään muusta!

      Olen ollut masentunut suurimman osan elämästäni. Nyt päätin tehdä asialle jotain - joko parannun tai sitten lopetan koko jutun. Nyt sai riittää!

      Käyn terapiassa, ja tahtoni parantua on kova. Koen olevani pitkästä aikaa nätti ja mukava, itsetuntoni on noussut kohisten kun olen ymmärtänyt tiettyjä asioita itsestäni ja muista.

      Minulla on 2 kaveria, olen suht terve, pari kissaa, opiskelen, ruokaa on kaapissa ja pakastimessa, vähät laskuni pystyn maksamaan, pidän luonnossa liikkumisesta... Hyviä asioita on elämässäni paljon enemmänkin, nuo esimerkkinä! :)

      Onnea ei saa mistään ulkopuolelta. Se pitää itse oivaltaa! Sitä on jokaisessa meissä, kun vaan opimme sen näkemään!

    • mies 40 v.

      "Onnea ei saa mistään ulkopuolelta. Se pitää itse oivaltaa! Sitä on jokaisessa meissä, kun vaan opimme sen näkemään! "

      Juurikin näin. Kovin isoja juttuja ei tarvita jotta voisi olla onnellinen, ja yksi tärkeimmistä on ettei vertaa itseään muihin tai mitä heillä on. Tai siihen mitä menneisydessä on tapahtunut, sitähän kun ei saa tekemättömäksi.

      Työpaikat, opiskelu ja harrastukset ovat paikkoja joista voi löytää samankaltaisiaan ystäviä, mutta sen eteen pitää nähdä vähän vaivaa. Kaikista ei ole kaveriksi ja joillakin ei ole aikaa, mutta sitten joskus löytyy joku toinenkin vailla ystäviä.

    • saradin69

      on oikeastaan aika tyhmää syyttää kasvatusta, ulkonäköä ymym..
      ihminen löytää seuraa kun etsii tarpeeksi kovasti, valittajat eivät varmastikaan ole tehneet kaikkeaan yksinäisyyden poistamiseksi.

      ensin on päästävä eroon torjutuksi tulemisen pelosta. tämän jälkeen kaikki on helppoa. pitää vain uskaltaa!
      uudet harrastukset ja harrastetapahtumat, uusi työpaikka, aikuisopiskelu, matkailu yksin tai seura netti-ilmoituksen kautta, uusi asunto kämppis/alivuokralainen, seuranhakupalvelut.... mahdollisuuksia on..
      kun kaverit on löydetty, kaipaa kumppania. rumuus ei tässäkään ole mikään este, etsii vain jonkun toisen ruman.

      • haista vittus

        Tämän lapsellisen ihmisen kommentit voimme unohtaa.


    • neiti viipperä

      No niin...
      Kuulostaa osittain tutulta.. Alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkuvaltaa koko lapsuuden ja nuoruuden kokeneena.
      ja huomasin että aika monta samanlaista alkua on muillakin ja samantapaiset ovat myös ongelmat..
      Monella tuntuisi myös olevan masennus.. Itse sairastuin masennukseen viisi vuotta sitten. Oman lapsen saaminen laukaisi kaikki lapsuuden unohdetut tunteet. Neljä vuotta taistelin että pääsin edes jotenkin takaisin jaloilleni.
      Nyt lapsi on minulla silloin kun vointini antaa myöden, muutoin isällään.
      En siis kykene vieläkään huolehtimaan lapsestani täysin. Se on surullista. myös lapsuudesta johtuvat mielenterveysongelmat estävät minua opiskelemasta (saan paniikkikohtauksia koulussa, ja minulla on tiettyjä ongelmia pitkäkestoisen opiskelun kanssa...) Oppiminen ei siis ole minulle ongelma mutta mielenterveys takkua pahasti. Ulkonäkönikin on ihan ookoo, mutta suhteeni eivät vain tahdo kestää. Pelkään kai hylätyksi tulemista liikaa lapsuuden hylkäämiskokemusten takia... Minua ei olekaan koskaan suhteessa jätetty. Olen aina jättänyt kaikki ennen kuin minut jätetään... Typerä käyttäytymismalli, tiedän, mutta en voi itselleni mitään. ... Elämä on jatkuvaa tunteiden vuoristorataa ja minulla on diagnosoitu myös epävakaa persoonallisuus. . Minun on myös vaikea luottaa ja kun ystävystyn en osaa pitää ystävyyssuhteita yllä. Ihmiset kyllä pitävät minusta, mutta en oikein osaa tavata kavereita... Elämä on melko haastavaa näillä eväillä ja asettaa paljon rajoituksia, kun moniin asioihin ei vain pysty...

    • yksin kotona

      En ole onneksi masentunut. Olen aika sosiaalinen vaikkei uskoisi. Harrastan salibändyä. Nyt on kyl kesätauko siinä. Mut urheilen ja käyn tapahtumissa joskus. En ole sellanen et masentuu jos musta ei tykätä.

      • n

        Vai et ole masentunut. Kirjoittamistasi viesteistä saa vähän toisen kuvan kun et muuta tee kuin märehdi elämäsi arvottomuutta täällä viestistä toiseen. En tiedä miten se masennus siellä Raumalla määritellään, mutta tuollainen tauoton itsesääli ja oman elämän mollaaminen täyttää mielestäni melko monet depression merkit. Ei ihan hirveästi innosta ihmisiä tutustumaan kun olet noin negatiivinen koko ajan.


      • yksin kotona
        n kirjoitti:

        Vai et ole masentunut. Kirjoittamistasi viesteistä saa vähän toisen kuvan kun et muuta tee kuin märehdi elämäsi arvottomuutta täällä viestistä toiseen. En tiedä miten se masennus siellä Raumalla määritellään, mutta tuollainen tauoton itsesääli ja oman elämän mollaaminen täyttää mielestäni melko monet depression merkit. Ei ihan hirveästi innosta ihmisiä tutustumaan kun olet noin negatiivinen koko ajan.

        *Mul on vaan tylsää. Tylsä elämä. jos olisin masentunut niin joisin alkoholia enkä huolehtisi ittestäni. Masentunut tuskin urheilee joka päivä. Minä urheilen et pysyn suht koht kunnossa. Jos olisin masentunut. Kävisin varmaan lääkärillä. Lääkärillä en ole käynyt kertaakaan 10 vuoden aikana.


      • yksin kotona
        yksin kotona kirjoitti:

        *Mul on vaan tylsää. Tylsä elämä. jos olisin masentunut niin joisin alkoholia enkä huolehtisi ittestäni. Masentunut tuskin urheilee joka päivä. Minä urheilen et pysyn suht koht kunnossa. Jos olisin masentunut. Kävisin varmaan lääkärillä. Lääkärillä en ole käynyt kertaakaan 10 vuoden aikana.

        Niin ja kävin tos koko alkuvuoden töissäkin. loppui kesäkuun alussa työt. Tuskin masentunut nyt töitä pystyy tekemään.


      • n
        yksin kotona kirjoitti:

        Niin ja kävin tos koko alkuvuoden töissäkin. loppui kesäkuun alussa työt. Tuskin masentunut nyt töitä pystyy tekemään.

        No voisit sitten hieman nostaa leukaa pystyyn ja vähentää tuota melankolista käyttäytymistäsi täällä. Ei sun elämäs mihkään siitä muutu että täällä hoet sitä kurjuuttasi tuolla lailla. Älä suotta vaivaudu kirjoittamaan "mutkun ei oo mitään syytä nostaa leukaa pystyyn tääl raumalla", ei ole muillakaan mutta elettävä on.


    • Ei niin ei

      Sama täällä ei ole masennusta ja sosiaalinen olen tilanteissa, kuin tilanteissa, en tosin harrasta mitään säännöllistä, mutta sitäkin enemmän epäsäännöllisiä, mutta ei vaan ei, ei nappaa :O puolisot sen enempää, kuin kaveritkaan, lähden helposti ventovieraitakin auttamaan asiassa jos toisessa,mutta aina se jäähän siihen (harvemmin edes kiitosta saa näistäkään). Erilaisilla ilmoituksilla tms voi toki hakea seuraa ja pysyvämpääkin, mutta pelkkä kaverisuhteen hakeminen tuntuu jo vähän pakkopullalta yliaktiivisilla ilmoituksilla väkipakolla, eikö?

    • Valitettava totuus

      Vanhempien valinnat pilaavat aika monen ihmisen elämää ja aivan kohtuuttoman monta vuotta menee siihen, että vanhoista traumoista pääsee edes sen verran eroon, että voisi jotain järkevämpää tilalle rakentaa.

      Minun kohtalokseni koitui vanhempien väärä asuinpaikan valinta.

      Kehä kolmosen sisäpuolella eläjien voi olla vaikea käsittää sitä, miten hankalaa täältä periferiasta on päästä pois. Liian kauan joutuu odottamaan tilaisuutta, joka tultuaan maistuu katkeralta, koska tämän olisi pitänyt tapahtua jo 15 vuotta sitten.

    • 779

      Olen itse ehjästä perheestä, kaikki oli ja on edelleen hyvin eikä vanhemmissani ole mitään vikaa. Silti olen nyt vuosien myötä jäänyt yksin vaikka nuoruudessani minulla oli hyvinkin paljon kavereita ja meillä itseasiassa useimmiten kokoonnuttiin isolla porukalla leikkimään jotain. Omaan näitä ns. "erityistaitoja" eli on kaksi osa-aluetta joissa olen saanut tunnustusta ulkopuolisilta, siis että olen hyvä näissä kahdessa asiassa, molemmat ovat sellaisia joita voi tehdä sekä harrastuksena että ihan vakavasti työkseen. Siltikään noista saati ehjästä perheestä ei ole ollut mitään apua tähän yksinäisyyteen, ainut on että tuon toisen vahvan osa-alueen vuoksi minulle sillointällöin soitetaan kun tarvitaan apua mikä tuntuu itseasiassa aika paskalta koska muutoin ei juurikaan olla yhteyksissä.

      Nyt jälkeenpäin sitä miettii että miten tässä näin kävi eli yksinäiseksi ihmiseksi päätyi. Työpaikka nyt sentäs on ja töissä saa aikansa kulumaan ihan mukavassa työyhteisössä ja sillointällöin olen yhteyksissä näihin vanhoihin kavereihin mutta menee useimmiten useita kuukausia että varsinaisesti näen heitä, tuntuu että useimmiten heillä on jotain parempaa tekemistä, lisäksi on muutama vanha kaveri joihin en enää oikein pysty luottamaan.

    • larethi

      "meillä piti lasten olla niin kuin emme oli olemassakaan. Haistelimme ilmasta mielialoja ja muistan jatkuvan ahdistuksen tunteen."

      Samanlaista meilläkin.

      Vanhempien väliseen pyöritykseen ja pelien pelaamiseen jouduin jo pienenä, oikeus juttuja jossa lapset oli pelinappuloita. Ja kun oikeusjutut oli ohi ja isä voitti, ei hän enää halunnutkaan lapsia, halusi vaan viedä ne pois äidiltä.

      Äiti häippäsi ulkomaille ja isälle jäin sitten kunnes ei kestänyt suurinta virhettään, eli minua, enää ollenkaan, ja asuskelin milloin missäkin, ystävillä, kaukaisilla sukulaisilla, ja kadulla noin 14 vuotiaasta lähtien. Ylä-asteellakaan en oikein kouluja käynyt, töissä yritin käydä että saisin edes vähän rahaa ja ruokaa..

      Mutta jos jotain, niin olin "siunattu" jonkinmoisella kovapäisyydeellä, etten oikein välittänytkään kaikesta tästä. En oikein tiedä miksi. Ehkä tiesin jotenkin syvästi olevani jotenkin oikeutettu ja että olin aina kuitenkin tehnyt parhaani pitääkseni kiinni siitä mikä minulle oli tärkeää, eli jonkinsortin "oikeus".

      Olen useasti miettinyt, kuinka paljon vaikeampaa jollain toisella olisi voinut olla, joka ei olisi ollut niin "hölmön rohkea" ja pelkäämätön, ja valmis luopumaan kaikesta "maallisesta" kuten turvallisuudesta, rahasta ja ruoasta, sekä perheestä ja yleisestä hyväksynnästä. Jostain syystä olin kuitenkin aina onnellinen.

      Enää en sitä niinkään ole, vaikkakin nykyään todella usein tulee tajuttomia onnen tunteita vaikka sitä onkin pitkälti yksin ajatuksineen ja tarinoineen. Meni pitkän aikaa etten tuntenut yhtään mitään.

      Olisi hienoa, jos te kaikki ilmoittelisitte toisillenne missä kaupungeissa te assustelette ja kokeilisitte josko ihan vain silloittainen tapaaminen parin kaljan merkeissä alkaisi piristää kummasti. Eikä sen löyhän ystävyyden tarvitse ikuisuuksia jatkua jos se ei toimi, mutta sen mahdollisuus on, että juuri tätä kautta löytyisi paljon ystäviä toisillenne, jotka jos ei muuta niin varmasti ymmärtäisivät miltä tuntuu olla mikä on.

      Jos tampereen suunnilla on ihmisiä, niin ilmoitelkaa. Vaikken taida kovin sosiaalinen olla, niin kyllä sitä aina voi johonkin puistoon mukavalla säällä mennä juttelemaan niitä näitä.

    • .......

      "Itse vietin aika rankan lapsuuden, koska äitini on alkoholisti. Minua ei ole siunattu ulkonäöllä eikä liiemmin kivalla luonteellakaan. Minulla ei ole ystäviä, eikä kumppaniakaan. En ole erityisen lahjakas oikein missään ja tällä hetkellä tuntuu ettei mikään enää kiinnostakkaan.

      Mikä mättää kun elämä on näin epäreilua?"

      Asenne.

      Ei elämä paremmaksi murjottamalla muutu.

      Itsellänikin lapsuus on ollut helvettiä, kuin elämäkin. Minulla on sisko, joka kestänyt myös elämässään paljon ja ollut läsnä samassa lapsuudessa.
      Meidät erottaa se, että sisko käyttää kaikkea mennyttä jatkuvaan syynä omaan nykyiseen kurjuuteen, eikä tee asian eteen mitään. Vain murjottaa ja vähättelee itseään.

      Tottakai mennyt sattuu ja sieltä kumpuaa syyt rikkoutuneeseen itsetuntoon, siihen, millaisena nyt kokee itsensä.
      Mutta onko mennyt nykyään jokin erillinen persoona, joka käskee sinun tehdä sitä ja tätä, olla yksin, solvata itseäsi? Ei.
      Mennyttä ei enää ole olemassakaan. On vain nykyhetki ja sinä itse.

      Et osaa tehdä mitään, jollet opettele.
      Onko kyse niinkään mielenkiinnon puutteesta? Vai onko kyse enemmän uskalluksesta? Pelkäät ehkä epäonnistumista, jolloin olisit taas samassa pisteessä kuin nyt, pettynyt itseesi.
      Mutta tiedätkö, jokainen pettyy elämässään. Ja jokainen nousee kaaduttuaan. Tekemällä oppii ja kompuroimalla löytää tasapainon.

      Kuullostaisi enemmän siltä, että nyt olisi aika hoitaa itsensä kuntoon. Miettiä, mitä sinä haluat tehdä elämässä. Mistä tykkäät. Mikä tekee sinulle onnistumisen kokemuksia ja kasvattaa itseluottamusta ja -tuntoa.
      Ei keskittyä vain kurjiin asioihin, jotka on itsetuntosi rikkoneet, ei yrittää olla kuin muut.

      Olet ihana itsenäsi ja sinulla on nyt ikioma elämä.

      Voimia kesään.

    • elämäänsä kyllästyny

      "Asenne.

      Ei elämä paremmaksi murjottamalla muutu."

      Raja se on minullakin. Olen kai saanut liian paljon paskaa niskaani, koska alkaa tuntumaan pikkuhiljaa siltä, että nyt saa riittää. Ei ihminen kaikkea kestä. Olen käynyt jo vuosien ajan terapiassa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minulla ei ole ystäviä eikä läheisiä. Ainut mitä pyydän enää elämältä on se, että saisin sosiaalisemman elämän, koska mun psyyke ei vaan jaksa tätä jatkuvaa yksinäisyyttä.

      Olen saanut kokea hyvin paljon pahaa ja aina noussut jaloilleni, mutta kauanko jaksan jos en koskaan saa mitään haaveitani toteutumaan?

      • elämäänsä kyllästyny

        "Olisi hienoa, jos te kaikki ilmoittelisitte toisillenne missä kaupungeissa te assustelette ja kokeilisitte josko ihan vain silloittainen tapaaminen parin kaljan merkeissä alkaisi piristää kummasti."

        Onhan täällä tapaamisia järkätty, mutta ne kaikki ovat Helsingissä. Itse asun niin pienellä paikkakunnalla, että mitään miittejä ei saa aikaan eikä ole hirveästi varaa matkustellakkaan ympäri Suomea.


    • .......

      "Raja se on minullakin. Olen kai saanut liian paljon ****** niskaani, koska alkaa tuntumaan pikkuhiljaa siltä, että nyt saa riittää. Ei ihminen kaikkea kestä. Olen käynyt jo vuosien ajan terapiassa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että minulla ei ole ystäviä eikä läheisiä. Ainut mitä pyydän enää elämältä on se, että saisin sosiaalisemman elämän, koska mun psyyke ei vaan jaksa tätä jatkuvaa yksinäisyyttä.

      Olen saanut kokea hyvin paljon pahaa ja aina noussut jaloilleni, mutta kauanko jaksan jos en koskaan saa mitään haaveitani toteutumaan? "

      Se, että pyydät elämältä sosiaalisempaa elämää.. Se askel sinun on itse otettava, tiedät sen. Harvemmin kukaan ovelta tule hakemaan..

      Olen ollut samassa jamassa. Erakoitunut ja takana seitsemän vuotta masennusta, syömishäiriöitä, terapiaa.. Ja kaikelle noille syynsä. En itsekään hyvin kokemuksin tässä tilanteessa olisi.

      Vaan kullanarvoinen neuvo: Anna tunteiden tuntua ja purkautua pois. Hyville tunteille kun ei ole liioin tilaa katkerassa mielessä.

      Olen itse tehnyt pieniä sotasuunnitelmia elämääni varten. Kirjannut ylös konkreettisia tavoitteita, joita olen jo saanut toteutettua. Oli tavoitteet sitten reissaaminen toiselle paikkakunnalle ostoksille tai festareille, tai vain kävely hautausmaan rauhassa. Ne on tavoitteita, jotka on vain itseään varten. Asioita, mitä itse haluaa tehdä.

      Voin sanoa, että pikkuhiljaa nälkä kasvaa. Pienet tavoitteet ei enää riitä, alat haluta enemmän. Silloin olet jo tarpeeksi rohkea menemään vaikka kansalaisopiston kursseille tai opiskelemaan.

      Kunhan vain muistat sen, että saat itse päättää nyt elämästäsi. Mikään mennyt ei ole enää nykyhetkeä.
      Mikään muu ei ole sinun ja toivomasi sosiaalisemman elämän välillä kuin itserakentamasi muuri, jonka sisällä vellot kurjissa tunteissa.

    • elämäänsä kyllästyny

      "Se, että pyydät elämältä sosiaalisempaa elämää.. Se askel sinun on itse otettava, tiedät sen. Harvemmin kukaan ovelta tule hakemaan.."

      Olen käynyt erilaisissa harrastuksissa, koulussa ja töissä, mutta eipä minulle ole jäänyt käteen sieltä todellisia kavereita. En nimittäin itse jaksa olla aina se, joka ehdottaa jotain tekemistä. Olen väsynyt jatkuviin torjuntoihin, kun pyydän näitä uusia tuttavuuksia johonkin.

      Kun niitä kavereita ei hakita vaan niitä saadaan.

      "Mikään muu ei ole sinun ja toivomasi sosiaalisemman elämän välillä kuin itserakentamasi muuri, jonka sisällä vellot kurjissa tunteissa. "

      Näin minäkin uskoin ensin, mutta en enää.

    • soft.values

      "Kun niitä kavereita ei hankita vaan niitä saadaan."

      Minulta puuttuu nykyisin paras kaveri, mutta olen sitä mieltä että itse pitää olla aktiivinen (hankkia). Tai sitten vaan odottaa kunnes sattuu toinen henkilö kohdalle joka on se "itse aktiivinen" (saada). Ainakin pitää synnyttää mahdollisuus, eli kysyä jotakin positiivista tyyliin "mistäpäin olet tullut", sanoa "moi" tms. Small talkia jolla osoittaa että henkilö on mielestäsi ihan ok, jonka jälkeen hän uskaltaa puhutella ilman anteeksipyytämistä (anteeksi, missä on vessa?). Heti ei kannata pyytää elokuviin, vaan ensin tutustua vähän.

      Ei se toinen aina ole "paras-kaveriainesta", mutta hän voi olla samassa elämäntilanteessa tai kiinnostunut samoista asioista. Pienen juttelun jälkeen tietää minkälainen huumorintaju ja vapaa-ajan käyttö yms. hänellä on, pelkkään ulkonäköön ei kannata tuijottaa. Jos toisen kalenterissa on sitä ja tätä ja tuota ei hänellä taida olla aikaa kavereille. Jos on aikaa, niin pelkkä juttelukin silloin tällöin hyvä juttu.

      Jos kohdalle sattuu kaksi "saadaan" jäävät molemmat yksin kun odottavat toisen aloitetta, kaksi "hankkijaa" saavat yhden tutun lisää entisen kavereidensa lisäksi.

      En väitä että olisi helppoa ryhtyä aloitteentekijäksi tai olla sellainen, mutta jonkun pitää olla se joka ottaa riskin saada vastaukseksi "ei, en ehdi". Ja sen jälkeen jatkaa sen yksinäisen etsimistä jolla on aikaa sinulle.

      terv. Mies 40 v.

    • Un-known

      Uskon että monilla se on negatiivisesta kierteestä kiinni.
      Osa noista negatiivisista asioista vain kasautuu ja se sama limbo jatkuu jatkumistaan.

      Jos ei tule tilaisuutta hypätä pois siitä noitaympyrästä tai junasta jollakin asemalla vaihtaen menosuuntaan niin ne samat raiteet jatkuu hamaan tulevaisuuteen.

      Vaikeinta tietysti on jos oma mieli on jo alistunut vastoinkäymiselle ja mikään ei tunnu enää mielekkäältä. Tällöin ratkaisuja voi olla vaikea löytää koska uudet tilanteet voivat tuntea vaikeammilta kuin sitten se turvallinen, mutta silti ahdistava yksinäisyys.

      Ei ole olemassa mitään yksittäistä syytä mikä mättää. Elämä on jo sinällään neutraalia eikä kyse oler reiluudesta.

      Kannattaa löytää ne omat voimavarat ja kiinnostuksenkohteet. Esimerkiksi jos ne ovat kirjat niin pyrkii ottamaan niistä irti asioita ja tajuamaan ettei monet muut löydä kirjoista samaa kuin sinä.
      Ehkä kirjoihin liittyvä ammatti (kirjastoala?) voi olla tietynlainen vaihtoehto ja samalla tavoin tuota tukevat harrastukset myös ohjaisivat ihmisten luokse jotka myös pitävät kirjoista?

      Jos minulla olisi ratkaisuja tilanteisiin jotka ovat hyvin vaihtelevia eri ihmisillä niin antaisin. Nyt yritän vain kehottaa löytämään eriliaisa selviytymiskeinoja jotka tekee elämästä mielekästä ja voisi ainakin johtaa onnellisuuteen.

    • elämäänsä kyllästyny

      Kai minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa taas alusta. Tämä olisi tosin jo kolmas kerta kun sen teen. Olen jo kaksi kertaa vaihtanut paikkakuntaa, alaa, aloittanut uusia harrastuksia ja yrittänyt tavata uusia ihmisiä. Aluksi kaikki uusi tuntuu hienolta, mutta nyt taasen on tullut totaalinen kyllästyminen.

      Ja näistä kavereista. Olen alkanut ajattelemaan, että kai minussa on jokin sellainen piirre mistä ihmiset eivät pidä. Onko se sitten tämä negatiivisuus vai mikä? En tiedä. Miksi muuten en saisi kavereita? Toisilla kun niitä tuntuu riittävän eri joka päivälle, mutta minulla ei ole yhtäkään. Kai se nyt jossain mättää?

      Nytkin kökötän yksin koneella, kun ei ole edes töitä kesäksi. Haluaisin kovasti tehdä jotain repäisevää, lähteä vaikka pienelle reissulle tms. mutta en mä saa siitä yksinäni mitään irti. Ei ole siitä kiinni etten uskaltaisi. Kyllä mä olen rannallaki käynyt yksin monta kertaa.. ja samoin lenkillä, shoppailemassa jne. Tuntuu että ei sekään enää nappaa yhtään.

      • soft.values

        "Onko se sitten tämä negatiivisuus vai mikä? En tiedä. Miksi muuten en saisi kavereita? Toisilla kun niitä tuntuu riittävän eri joka päivälle, mutta minulla ei ole yhtäkään."

        Negatiivisuus on kyllä ikävä piirre joka harvemmin ilahduttaa ketään, mutta miten se sitten ilmenee käytännössä? Loukkaatko muita, vai vähätteletkö itseäsì?

        Muutoinhan se kavereiden saanti on "helppoa" kuten esim. poliitikko Ile Kanervan esimerkin mukaan. Rohkea tervehtiminen yms. toisten huomioiminen on keino jolla A - toinen ilahtuu kun tulee huomatuksi ja B - he tietävät että tuo henkilö on iloinen, voi mennä juttelemaan ilman että vastaus on jotain tylyä.


    • se on

      totta että hyvä lapsuus on kiinni vanhempien kypsyydestä vanhemmaksi ja henkisestä tasapinosta. Olen ollut onnekas, että sain hyvän lapsuuden. Vieläkin parempi se olisi voinut olla jos isä olisi ollut läsnä vaikka vanhemmat erosivat.
      Aikuisena sitä on pudonnut korkealta siten että omaisia on kuollut. Vaikka olen sosiaalinen, en enää jaksa juosta kavereiden kanssa kuin ennen. Minusta vaan tuli aikuisena pohdiskelija. Ammatinvalintaan en ole tyytyväinen ainakaan palkkauksen takia. Pidän toiminnan työstä muttei se aina riitä. Kumpa olisin pienenä älynnyt panostamaan kouluun ja arvosanoihin, varsinkin luonnontieteisiin, sillä nyt se kiinnostaa minua mutta liian myöhään.
      Suoraan sanottuna olen pettynyt muiden ihmisten kypsymättömyyteen siinä, mitä tulee luottamukseen ja maalaisjärkeen ihmissuhteissa. Lahjakkuus yksinään ei tee onnellista. Kyllä se tulee hyvistä ihmissuhteista ja huumorista.
      Muista että aina on muita, joista tuntuu ihan samalta, paskalta koko elämä. Välillä on hyviä hetkiä mutta harvemmin enää.

    • Voit valita

      Niin, elämä ei todellakaan ole reilua, eikä kohtele meitä kaikkia samallalailla.
      Itsekin olen, sen varsin karustikin saanut kokea, elämäni eri vaiheissa. Miksi näin on?
      Ainakaan itse en pysty siihen antamaan vastausta...
      Mutta silti, mielestäni kuitenkin se, miten asioihin ja vaikeuksiin itse suhtautuu on kaikista tärkeintä. Antaako noiden asioiden myrkyttää mielensä, katkeroituuko ja alkaako syytellä kaikkea ja kaikkia mahdollisia tahoja ja ihmisiä vaikeuksista?! Vai valitseeko silti, itselleen yhä luottavaisen ja elämänmyönteisen asenteen ja suhtautumisen elämään, sekä siinä eteentuleviin asioihin?!
      Hullua ja vain täysin tyhmän touhuako?? Voi olla niinkin, mutta ainakin se on auttanut itseäni voimaan paremmin ja elämään, vain tämän päivän, suhtkoht "järjissään" ja onnellisenakin!
      Enhän kuitenkaan voi estää murheita ja huolia, vaikeuksia tulemasta, kuin vain siltä osin mitä voin itse niihin vaikuttaa. Ja käyttääkö siksi elämänsä vain huolehtimiseen, suremiseen, ongelmissa pyöriskelyyn, ...? Ei, en ainakaan itse halua ja aio siihen suostua.
      Ja kun kuitenkaan, en voi koskaan tietää, mitä seuraava päivä tai tulevaisuus tuo tullessaan..
      Mitään utopistia ihmeitä en toki odota, mutta ainakin näin saan pidettyä mieleni valoisampana ja elämänmyönteisenä! Tokipa minullakin on silti nuo omat huonot ja synkätkin hetkeni, eli en siis kuitenkaan ole mikään epärealistisuudessa ja "harhoissa" elävä.
      Haluan nähdä ja näenkin jokaisessa päivässä, aina jotain hyvää (vaikka edes kuinka pientä..)!
      Mm. luonnon kauneus, auringonpaiste ja kesän lämpö, ystävällisiä ja hymyileviä vastaantulevia ihmisiä, ... Ja usein "niin metsä vastaan niinkuin sinne huudetaan" näyttää pitävän myös paikkansa.
      Tokipa näen myös niitä muitakin asioita, eli en suinkaan kiellä noiden huonojen/ikävien asioiden olemassaoloa, mutta mielestäni oma olo ja hyvinvointi riippuu kuitenkin paljolti siitä, mihin kohdistaa "katseensa" ja kiinnittää huomiota elämässään!
      Mikä on sinun valintasi, oman elämäsi osalta? Haluatko vaikuttaa siihen, mihin itse pystyt?
      Mitä haluat nähdä ympärilläsi ja elämässäsi?

      Teemasta löytynee lisää kirjasta
      Toni Dunderfelt: Ilon psykologia
      "Teoksessa tarkastellaan niitä psykologisia tekijöitä ja toimintoja, joiden avulla ilo syntyy. Ilon psykologiassa pääpaino on yksilössä ja yksilön taidoissa siirtää huomionsa tavoitteeseensa –elämänilon saavuttamiseen.
      Jokainen ihminen haluaa elämäänsä enemmän aitoa iloa. Miten voi luoda iloa itselleen ja muille? Kuinka saada voimaa päästä vaikeiden asioiden yli?
      Onnelliset olotilat eivät synny pelkästään silloin kun kaikki asiat ovat ulkoisesti hyvin. Joku saattaa elää yltäkylläisyydessä ja olla silti alakuloinen, kun taas toinen nauttii elämän pienistä iloista. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin mahdollisuus ohjata ja muokata omaa elämäänsä."

      Mukavaa (tai edes hieman siedettävämpää..) tätä päivää sinulle!

    • .....

      Itselläni myös ikävä lapsuus/nuoruus. Lapsena muutettiin vuoden välein, eli koulu aina vaihtui. Olen ollut ujo ja alemmuudentuntoinen jo lapsena. Ja sitten tuli huostaanotto, jouduin lopulta paikkaan missä käytettiin erittäin julmaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa ym.
      Kouluja olen käynyt! Tuommoiset 23 vuotta, ja eipä sitäkään kautta saanut kavereita. Nyt työtön, ei varaa harrastaa. Siinä missä Jonne Aaronista tuli tv-ohjelma "lastenkodista linnaan", niin minulla on "lastenkodista leipäjonoon".

    • elämäänsä kyllästyny

      "Negatiivisuus on kyllä ikävä piirre joka harvemmin ilahduttaa ketään, mutta miten se sitten ilmenee käytännössä? Loukkaatko muita, vai vähätteletkö itseäsì?"

      En todellakaan loukkaa muita vaan pikemminkin itseäni. Yritän olla muita kohtaan aina ystävällinen ja mukava. Itseäni taas mollaan, mutta yritän peitellä tätä ominaisuutta uusien ihmisten seurassa.

      • Voit valita

        On todella hienoa, että jaksat ajatella muita ja ettet loukkaisi heitä.
        Mutta...
        on kyllä samalla myös aika huono juttu ja huolestuttavaakin, että sinä "loukkaat" ja mollaat itseäsi. Miksi ???
        Etkö näe tai pysty tunnistamaan itsessäsi olevia hyviä puolia/piirteitä ? Sillä jokaisessahan meissä niitä kuitenkin ON. Vai onko se ns. "mustaa huumoria / itseironiaa" ? Eli, että kun laskee leikkiä itsestään (mollaamalla itseään), sillä ei voi ainakaan loukata ketään toista?
        Itsekin teen usein samoin...
        Mutta minulle on kerrottu, että sekin on nk. huono juttu, koska sillä kuitenkin samalla myös itse väheksyy/halventaa itseään.
        Ja itsensä väheksyminen/halventaminen/pilkkaaminen, ... kertoo usein itseen suunnatusta "vihasta", eli masennuksesta. Ja voidakseen itse paremmin (kantamatta syyllisyyttä muiden vääristä/pahoista teoista), tuo "viha" olisi kuitenkin oikeutettua kohdistaa sen todelliseen aiheuttajaan (HUOM. en nyt kuitenkaan tarkoita tällä mitään väkivaltaisia tekoja!). Eli, on lupa olla vihainen = tuntea pettymyksen ja vihan tunteita, ihmiselle tai asialle/tilanteelle, joka ei ole oikeasti mennyt oikein ja reilusti (rehellisesti, terveesti ja realistisesti ajateltuna). Ja näin ollen saada tuo viha, vihan tunne (joka aiheuttaa masennusta) pois itsestään.
        Ja vielä edelleenkin PAINOTAN, MUTTA se EI silti anna LUPAA/OIKEUTTA VÄKIVALTAISIIN TEKOIHIN!!!

        Olisiko sinun hyvä käydä keskustelemassa, tästä asiasta/asioistasi jonkun ammattilaisen kanssa ? Mitä itse ajattelet asiasta?


    • soft.values

      "Itseäni taas mollaan, mutta yritän peitellä tätä ominaisuutta uusien ihmisten seurassa."

      On sanonta että jos et itse rakasta ensin itseäsi ei sinua voi rakastaa kukaan muukaan. Vähän hankala kuvailla tästä esimerkkiä käytännön elämään näin kirjallisesti.

      Mutta koska kukaan ei halua kuulla moitteita muilta silloin kun jokin juttu ei onnistu hyvin, niin älä sinäkään moiti itseäsi. Omakehua ei pidäetä positiivisena juttuna silloin kun se tapahtuu väärässä seurassa, mutta jos kerrot onnistumisistasi oikeassa paikassa voi joku pyytää neuvoa tai päästä mukaan tekemään.

    • syntipukki(ko)?

      paskaa tuuria on vaikea hyväksyä, erityisesti silloin kun kysymyksessä on oma elämä.

      samoilla linjoilla ollaan, mutsini oli juoppo ja sekopää. Sen saman hulluuden hän tartutti käytännössä katsoen koko perheeseen.

      taistelin melkoisesti saadakseni itselleni kouluksen ja työpaikan, nyt kun asiat näyttäisivät olevan jollakin tavalla hallinassa, alkaa epäonni taas koetella.

      Tähän mennessä olen aina saanut kiittää onneani terveydestäni, olen harrastanut liikuntaa ja pitänyt itsestäni ihan hyvää huolta.

      Miten ironista onkaan että nyt 31v iässä viikatemies jo on alkanut hymyillä minulle... sydämmeni alueella tuntuu välillä omituisia pistoksia, jotka menee ohi yhtä nopeasti kun tulevat. Olen lääkärillekin tästä yrittänyt kertoa, mutta vastaus on heiltä aina sama.

      kaikenlaiset puolisonsa hakkaajat, ja pettäjät mennä porskuttaa ilman huolia ja murheita ja nähtävästi viinan ja huumeiden kanssa sekoilevatkin taatusti tulevat elämään pidemmän elämän kuin minä.

      parempi kun en olisi koskaan tähän viheliäiseen maailmaan edes syntynytkään :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe