Laitoit vilkun vasemmalle ajoissa, ryhmityit miltei keskiviivalle ajoissa, mutta juuri ennen kääntymistä koukkasit asfaltin oikean reunan kautta. Sinänsä hyvin onnistuttu, kun siinä kohdassa tietä on levennyt, että oikealta pääsee helposti ohittamaan vasemmalle kääntyvät...
Fiksu mummeli
Olipas lähellä.
380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luuli ajavansa vielä isohkoa yhdistelmää. On vähän koukattava, että mahtuu kääntymään... Toinen mistä nämä tunnistaa on se, että käännyttäessä auton kyljen on ehdottomasti tultava pari metriä pois omalta kaistalta.
Näitä lomailevia rekkakuskeja on omien havaintojeni mukaan liikenteessä noin 50% kuskeista.
Taas syy yhdistelmienkuljettajissa. Kyllä ne varmaan ajavat kokoajan siellä oikealla kääntyessään, myös sinne risteävälle tielle. Pikkuautolla aina liikkuvat ovat niitä jotka oikovat kaikki risteykset, vaikka ei olisi tarvekkaan.
Anteeksi, olisi ehkä pitänyt sanoa, että mummeli (ja 50% muistakin henkilöautokuskeista) kuvittelevat olevansa rekkakuskeja...
Ne harvat rekkakuskit jotka tiedän, ajavat kyllä siististi myös henkilöautolla. Osaavat pääsääntöisesti jopa käyttää vilkkua, mikä tekee heistä aika isoja poikkeuksia liikenteessä. :)