Sitä mieltä että nuo muualta tulleet kerjäläiset jotka lorvivat tylsän näköisinä kupit kourassa maassa keskustassa, pitäisi ajaa kepillä käpälämäkeen ja sassiin.
Kaunis musiikinsoitto on aivan eri asia, sen suvaitsee ja se tuntuu kulttuurilliselta rikkaudeltakin josta voi roposen antaa.
Mutta kaikenlainen kerjuu ja anelu ottaa niin paljon päähän, etten takaa mitä seuraavaksi teen kun joku hiippailee kuppi kourassa anelevan näköisenä luokseni. Tekisi mieli huutaa että minun esivanhempani ovat tämän maan rakentaneet kynsin hampain ja nyt Te tulette tänne kerjuulle eikä oma maanne teistä huolehdi. On meillä ollut aina täällä omatkin murheemme. Jumankiuta mitään lorvehtijoita ei tänne tarvita, tehkää työnne ja menkää edes työkkäriin siitä kadulta sekoilemasta ja hankkikkaa elämä.
Siis kaupunkilaiset keksikää nyt joku laki tuohon touhuun, ennenkuin nuo kerjäläiset saavat joltakulta kuppiinsa oikein kunnolla.
Tampereen kerjäläiset raivostuttavat
31
330
Vastaukset
- 15+15
Juu ja ku mielipiteensä sanoo, joka on eri kuin kukkahattutädeillä, niin on heti rasistin leima otsassa. Ihme ettei muuten ne kerjäläiset ole vielä oppineet sitä sanaa... :D
- Kimmo SS Immer
Maksa muutama euro nyssekuskille ja laita tämä pummiporukka nysseen 23 tai 30.
Pääsevät 20 min. kuluttua takaisin pummivuoren tuttuihin maisemiin.
Hervanta on kuin Monaco. Paljon on kansallisuuksia ja kukaan ei maksa veroja. - Ne on huijareita!!!
-Joopa, muuten,,,, ne "kerjäläiset" kärrätään kulman taakse joka aamu Mersun Vito merkkisellä umpipakulla. Pizpalan grillillä syövät ensin aamupalan ja soittelevat kalliin näköisillä kännyköillään samalla.
Ei tunnu aivan oikealta meiningiltä...prkl! Seuraavalla kerralla otan kuvan ja pistän medialle tiedoksi. Harmittaa, kun ei ollut kunnollista kameraa mukana, kun tuon näin toukokuussa... - Kiukkuine tamperelai
Äkää antako senttiäkään noille pummeille!
Pitkäkää silmälä, jos kävät vanhusten yms. kimppuun ja ilmoittakaa samantien poliisille, rekkarit ylös, niin homma helpottuu.
Tämä maa on meidän, ei muualta tulleiden kerjäläisten. - Heitä on tulossa
Romanialaiset ovat tulleet jäädäkseen.
Tulevina vuosina, mikäli tamperelaiset ihmiset sen hyväksyvät, niin kuten ovat ainakin tähän asti tehneet, romanialaisia näkyy joka puolella kaupunkiamme entistä enemmän ja heidän rikollinen toimintansa järjestäytyy entistä tehokkaammin. Nyt romanialaisia on joitakin kymmeniä, mutta ehkä muutaman vuoden päästä, on jo tuhansittain.
Ehkä jopa kaupunkimme tulevaisuudessa sinisilmäisten politiikkojemme myötävaikutuksella kustantaa heille vielä asunnot ja sosiaalipalvelut.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi Romanialainen järjestäytynyt rikollisuus toimii Suomessa/1135266004852?ref=tf_iHSuutisboksi_p1
"Poliisi: Romanialainen järjestäytynyt rikollisuus toimii Suomessa
9.5.2011 12:14 "
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113211-uutta-tietoa-romanialaisista-–-rikokset-7-kertaistuivat
"Uutta tietoa romanialaisista – rikokset 7-kertaistuivat
Julkaistu: 17.6.2011 9:58 Päivitetty: 17.6.2011 10:02"- sisiliskonen
niin ja eikös romaniasta ole tulossa eu-maa?? voi jestas sentään tätä maailmanmenoa...
pelkään tosissani meidän omien vanhustemme puolesta. ovat niin helppoja uhreja näille romanialaisille. itse olen keskustassa aina tarkkana. yhden romanialaisen naisen olen kerran häätänytkin pois, kun alkoi jonkun vanhan herran kättä ottamaan omaan käteensä. nainen vaan virnuili. ei niillä selvästikään ole mitään rotia.
ja rahaa en nosta koskaan automaatilta, jos näen lähistöllä näitä romanialaisia.
nooh, syksyn tullen saavat taas meidän verorahoilla maksetut lentoliput kotiinsa.
onneksi omat isovanhemmat eivät ole enää näkemässä mikä touhu tässä maassa vallitsee. heistä tuntuisi pahalta nähdä kuinka heidän taistelunsa tämän maan puolesta valuu romukoppaan.
- Uudet vaalit tulossa
romania on jo eu-maa, jotakin kroatiaa jo hamutaan uudeksi jäseneksi eu:hun. Kiittäkää meidän omaa poikaa, olli rehniä tästä edistyksestä, näiden maiden liittymistä on kiitellyt tarja halonenkin.
Turha valittaa muiden kuin Perussuomalaisten, kansa kävi uurnilla antamassa äänensä 80 % :sti muille puoluille ja nyt mennään sen mukaan.
Sori, osaan kirjoittaa nimet isolla, en vain pysty joidenkin asioiden kohdalla.- fdscvxvxfds
Niin no siinä olikin sata ja yksi muuta syytä olla äänestämättä perussuomalaisia. Tässä maahanmuutto ym. asiassa olen samaa mieltä pitkälti esimerkiksi Halla-ahon kanssa (mitä olen hänen haastattelujaan kuullut).
- Tutkippa nyt vähän..
Kroatia on kuule ihan kunnon maa!
- Politiikot eivät tee
asian vuoksi juurikaan mitään, parhaimmillaan antavat lausuntoja, joissa kertovat miettivänsä tätä asiaa.
Useimmat ihmiset tahtovat vähemmän rikollisuutta ja ovat valmiita vastustamaan rikollisuuden kasvamista, mikäli vain voivat. Tampereella on nähty ja koettu romanialaista rikollisuutta, joten ei ole suuri ihme, että monet Tamperelaiset odottavat poliittisten päättäjiemme taholta (turhaan), että jotakin asian eteen tehtäisiin.
Se ei ole rasismia, että ihmiset eivät tahdo tulla ryöstetyiksi romanialaisten ja bulgarialaisten romanien taholta. Sekään ei ole rasismia, että keskustellaan katukerjäläisistä ja niistä rikoksista, mitä he ovat tehneet ja joista olemme lehdistä lukeneet ja jopa itse kokeneet.
Jos Tamperelaiset ihmiset tahtovat pitää kaupunkinsa kohtalaisen rauhallisena ja turvallisena paikkana, niin romanialaiset ja bulgarialaiset rikolliset pitää häätää kaupungista ja koko maastakin. Jos hallitus ei tätä tee, kansan on tehtävä se itse.
Romanialaiset rikolliset eivät tyydy vain kerjäämään kaduillamme, se on tunnetusti vain pieni osa heidän toiminnastaan, joka muulta osin on monipuolista rikollista toimintaa. Mitä kauemmin romanialaiset saavat olla maassamme, sitä pidemmälle heidän rikollinen toimintansa etenee. Uhreina ovat yleensä kaikista heikoimmat, vanhukset ja vammaiset.
Romanialaiset rikolliset ovat painostaneet muissa maissa nuoria tyttöjä uhkailemalla prostituutioon, joten niin he tekevät sitten Suomessakin. Ehkä saamme tulevaisuudessa nähdä iltaisin Hämeenkadun varrella rotevia nahkatakkisia romanialaisia miehiä, joiden ympärillä pyörii 12-17 vuotiaita suomalaisia tyttöjä odottamassa asiakkaita.
Romanialaiset rikolliset toimivat sitä röyhkeämmin, mitä enemmän heitä maassamme on, sitten kun he jo asuvat maassamme runsaslukuisena romanialaisena ja bulgarialaisena vähemmistönä, olemmekin todella pahassa pulassa. - vcxvdfsfds
Laita heidän hattuunsa läjä koiranpaskaa. Toistetaan tarvittaessa.
- älkää ostako
Turha jotain kukkahattutätejä on syyttä.
Kyllä prostituutio on miesten ostos ja palvelu.
Aika huvittavaa on se, että Suomi24 palsoilla, aktille on annettu jopa hinta esim. köyhyyspalstalla. Niin ja hyvänä hintana pidetään 30 euroa, siis ?????????
Lopettakaa se maksettu akti, käyttäkää edelleen omaa kättä. - Uhkailu toimii
Itse yleensä uhkaan poliisilla ja sanon häivy. Aina ovat suomea ymmärtäneet koska suomenkielistä kiroamista on tullut vastaukseksi. Kaikki kerjäläiset (romanialaiset varsinkin) pitää saada omaan maahansa takaisin, oman maan on hoidettava oma väkensä. Niin on muutkin tehneet.
- AsiallinenHuomio
tämä on EU ja euroopan kansalaienn saa liikkua täysin vapaasti ja tehdä kaikkea mitä haluaa Eu alueella, lain puitteissa. Jos raivostuttaa niin painu itte elvistelemään sinne romaniaan niillä sun lomapäivärahoillas niin ehkä tulee parempi olo. Luuletko tosiaan että joku notkuu huvikseen käsiojossa tuntemattoman maan kadunkulmassa. Herätkää hyvät ihmiset. Ei nämä ole mitään peruselintasomaahanmuuttajia vaan niilla on asiat suhteellisen p****eellään omassa maassa. Sen takia yrittävät ettiä parempaa menoa jostain muualta. Ne saa ihan vapaasti olla täällä niinkuin mekin voidaan painua kanarialle törttöilemään eläkerahoillamme.
Käykää joskus jossain. Yritäppä laskea monta kerjäläistä tulee Lontoossa kilometrin matkalla vastaan... Et taitas pysyä laskuissa. Nyt kun tampereella on kolme kerjäläistä joista yksi osaa sitäpaitti soittaa aika hyvin hanuria, niin koko kaupunki o sekasin.
Mitä jos sulta vietäis kaikki - olisko se sitten kivaa että kerjääminen olis laitonta.
P****leen pullamössöt, relatkaa ;)- vcxvxcfds
Ei kyllä todellakaan soita hyvin hanuria. Hänellä ei ole mitään hajua miten sitä pitäisi käyttää.
Jos menee huonosti niin ei auta kuin yrittää. Turhaa tänne tulla kolikoita kerjäämään .
- jahas-
Ehkä heidän kotimaassaan ei ole kaikki hyvin. Jos siellä eikä muualla heistä huolehdita, kuka huolehtii. Ei ketään voi jättää heitteille. Eu voisi vaatia että heidän kotimaansa laittaa asiansa kuntoon ja valvoa sitä, ettei heitä syrjitä.
- Suominuijat kunniaan
Tämä viesti on selkeä: Pois tuo roskasakki maasta leivttämästä rikollisuutta ja kaduilla maleksintaa. Nuohan ovat kuin jokin taudin mätäpaiseeet joka leviävät meidän sallivaisen lakipykälikön myötä, soljuvasti kuin vesi sormien välistä. Maamme iso kaupungit saavat kärsiä kaamean kohtalon jos antavat tämän jatkua. Miten ne vaivaisakat ja rikolliset muuten tänne pääsevät? Tuskin liftaamalla. Meillä kyllä ei köyhät kuljeskele ulkoamille. Ei ole meidän köyhillä rahaa matkusteluun, mutta näilläpä on. Ja röyhkeyttä riittää.
Ja että vielä näin mummojenkin hymysuin antavan kerjäläisille rahaa, vähän kokivat varmaan jonkinmoisen extreme-lajin olevan kyseessä. Mutta totuus on että kyseessä on pahan alku. Koska päättäjät tajuavat jotakin tehdä, ollaanhan täällä muutenkin kaikessa niin ehdottomia ja tehokkaita. Kyllä oma väki ajetaan piippuun muutta haahulijat kadulla jotka puhuvat vierasta kieltä saa siellä kasvattaa sukuaan vapaasti ja kerjätä.
Haluan turvallisen maan, mutta nämä loiset tuovat maahamme eripuran ja sodan tullessaan. Ja varoitan näitä nilviäisiä, jos tulee vastaani pimeällä kujalla, en takaa miten käypi jos yhtäkään tuntemaani suomalaista millään tavoin uhkaavat tai vainoavat. Puhumattakaan pöyristyttävistä lapsipornokauppiaista, aijjai kun omalle kohalle osuu se hikinen nahkatakki.. - stadista84
onks sielläki niitä....
- EI NE OO KÖYHIÄ
Jos noi olis oikeesti köyhiä ne ei olis täälä vaan kotikonnuillaan näkemässä nälkää. Johan määkin näytän kaltaiseltaan kun jätän viikoksi parran rakaamatta ja sonnustaudun uffen, kaikki kunnia sille kuitenkin, vaatteisiin, mitkä toki hieman sorakasassa pyöräytän ennen päällelaittoo.
Kyllä se on parasta lääkettä noiden kolehtihaaville ja innolle kykkiä kadulla kun kukaan ei ropoakaan anna. Tyhmäkin tajuaa kun ei saa edes istumisestaan korvausta. Mun kohdalla saa kyllä näytellä ihan surutta surullista ja köyhää kolamukiaan heilutellen, ei meinaan irtoo lantinpuolikasta. Täkäläisten vanhusten ja sotaveteraanien kohdalla kukkaron nyörit kyllä herkistyy.
Annetaan niiden kökkiä ja toivotaan sateisia kelejä, kyllä se siitä asettuu into:)) - Talonvaltaajia
Myös Tampereella on idealisteja, jotka sinisilmäisinä anarkisteina tahtoisivat vallata rakennuksen, romanialaisten kerjäläisten tukikohdaksi. Nämä ihmiset ovat vasemmistolaisia ja heidän ideologiansa mukaisesta on vastustaa kaikin tavoin laillisen yhteiskunnan toimintaa.
- Kimmo Sasi
Muuta hervantaan ja näe&koe 25 000 kerjäläistä ja pummia.
- Hermostunut!!
Olin tossa yks päivä kaupungilla asioilla ja odotin bussia ihan rauhassa vanhempien ihmisten kanssa. Ja eiköhän siihen tullu joku kerjääjä, joka oli kiertäny sitä sammaa pysäkkiä jo kolmannen kerran. Vanhuksilta se yritti siinä rahhaa saada, menin vanhemman naisen luokse ja pyöritin päätä et älä anna edes 5 senttiä. Hyvä ettei kerjäläinen käyny päälle!
En ole rasisti, mutta kerjäläiset käyvät kyllä NIIN hermoille!
Toivottavasti ne saatas täältä hyvin äkkiä pois!
On se kumma et jos niillä ei ole rahhaa niin miten voi olla hyvä kuntoset vaatteet ja kalliit puhelimet.. Tms!
Huijareita koko sakki! - .ä.ä.ä
Eihän tähän voi enää enempää sanoa. Muuta kuin lisäys: muovikatosten alla luonnossa ei Suomessa ainakaan talvea vietetä. Siksi Suomessa ei myöskään kerjätä. Ovat erehtyneet maasta pahemman kerran. Kokeilkoon seuraavaksi Alaskaa jos eivät usko.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194686594436/artikkeli/nain torkyisessa telttaleirissa romanit leiriytyvat tampereella.html - alkaa jo riittää
Kertokaa nyt hyvät ihmiset aikuisen oikeasti. että miksei noita syöpäläisiä saada maastamme ulos pummaamasta ja ryöstelemästä? Vanhemmat ihmiset tuntuvat olevan noille jäteläjille aivan vapaata riistaa. Paljon olen matkustellut ympäri itä ja länsieurooppaa, ja pohjoismaita lukuunottamatta sontakasat pistetään muualla kuriin ja näytetään kaapin paikka. Erään oman vähemmistömme kanssa ongelmia on jo aivan riittävästi, emme tarvitse lisää ulkomailta.
- -TSS-
Tosiasia on se, että jos noille Romanian ja Bulgarian mustalaisille ollaan liiam lempeitä niin se lähettää huonon viestin ja ensi vuonna heitä olisi täällä moninkertainen määrä. Muissa maissa, esim Italiassa, josa heitä on kymmeniä tuhansia niin kun he leiriytyvät johonkin paikkaan niin viranomaiset tulevat saman tien puskutraktorien kanssa ja jyräävät heidän leirinsä maan tasalle ja ajaa tuon porukan tiehensä. No, tietenkin he sen jälkeen menevät jonnekin muualle mutta viesti on selvä, he eivät ole tervetulleita.
- Ovathiemanärsyttäviä
Katselin keskustorilla miten vanha nainen sanoi selvästi, ettei tahdo antaa rahaa, mutta bulgarialainen nainen vain heristeli kuppiaan hänen naamansa edessä ja sitkeästi kerta toisensa jälkeen yritti saada naiselta rahaa.
Ihmiset eivät näyttäneet kovinkaan ilahtuneilta kohdatessaan bulgarialaisia kerjäläisiä, kerjääminen on hyvin häiritsevää ja aggressiivista. - koska nasahtaa
Empä olisi mitenkään yllättynyt jos joku läpeensä suivaantunut kansalainen alkaisi ottaa ongelman suhteen lakia omiin käsiinsä koska poliisi ja poliitikot eivät voi ilmeisesti mitään. Ja tosiaan,missään muualla kun pohjoismaissa näiden rosvojen ei anneta hillua miten haluavat ja säännöistä piittaamatta.
- On jo otettu
Romanialaiset ja bulgarialaiset ovat ottaneet lain omaan käsiinsä, he majoittuvat minne tahtovat ja ottavat rahat mummoilta pois. Vanha mummo pelkää, mutta antaa rahaa, jotta pääsee elossa tilanteesta pois.
- ,.,
Jos kukaan ei antaisi ei niitä olisi.
Tekisi mieli vetää turpaan jokaista joka antaa.- vcxvcxvxvxxc
Itseänikin kyllä ärsyttää todella kun näen jonkun antavan rahaa heille. Aikamoista lyhytnäköisyyttä. Mutta minkäs teet kun joidenkin ihmisten on pakko jeesustella ja olla tekopyhiä.
- ei ei ole ei
Seisoin Aseman pysäkillä peräti 20 minuutia, sama keskiikäien nainen kulki pysäkkiä edes takas ja lykkäsi kahvimukia jokaisen nenän eteen.
Samoin ei ensimmäisellä kerralla, samoin 2. ja 3. kerralla, sitten tulo Nysseni...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941