Koostuuko kenenkään muun "suurperhe" omista ja

Miten te luokittelette itsenne?
Kun periaatteessa sijoitetut lapsethan eivät ole omia, mutta kuitenkin perheenjäsenenä perheessä.

Me itse luokittelemme kysyttäessä omamme ja sijoitetut samaan, eli pidämme omat biolapset (3) ja lainalapset (2) =yht. (5 )lasta "lapsilukumääränämme". Perhekokomme siis (7)henkilöä.
No saivarteluahan tämä, mutta tulipahan mieleen.
3926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän teillä ruoan kulutus, asunnon ja auton koko, metelin määrä, hoivan tarve, erimielisyyksien todennäköisyys, rakkauden määrä yms. määräytyy varmasti sen mukaan, kuinka paljon teillä on porukkaa paikalla, riippumatta siitä, ovatko omia vai lainattuja.

Äänestä

Meidän perheeseemme kuuluu kuusi lasta ja vanhemmat. Lapsista vanhin on jo 19-vuotias l. täysi-ikäinen ja kaksi nuorinta ovat sijoitettuja.
Uusille ihmisille vastaamme lapsilukua kysyttäessä, että meillä on kuusi lasta.

Äänestä
  • Meillä on 1 bio ja 3 sijoitettua, eli meillä on kysyttäessä 4 lasta. Ottaisimme enemmänkin, mutta terapiakäynnit ja sosiaalityöntekijöiden kanssa tapaamiset, sekä bioperheiden tapaamiset ottavat niin paljon aikaa, ettei kerkeisi enempään.
    Jos niitä ei tarvitsisi itse kuljettaa, ottaisimme vielä kaksi.
    - Ihania, ihania lapsia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sijoitetuista lapsista? kirjoitti:

Miten te luokittelette itsenne?
Kun periaatteessa sijoitetut lapsethan eivät ole omia, mutta kuitenkin perheenjäsenenä perheessä.

Me itse luokittelemme kysyttäessä omamme ja sijoitetut samaan, eli pidämme omat biolapset (3) ja lainalapset (2) =yht. (5 )lasta "lapsilukumääränämme". Perhekokomme siis (7)henkilöä.
No saivarteluahan tämä, mutta tulipahan mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu