Kankaanpää vaihtaa nimensä?

Kankaapää 4 ever

Oli uusimmassa seudussa kilpailu, jossa haetaan uudelle kuntaliitosyhtymälle sopivaa nimeä.

Kankaanpään tulee pysyä Kankaanpäänä, liittyi siihen jämijärvi ja/tai Parkano. Ei ole mitään idioottimaisempaa kuultu aikohin, kuin että Kankaanpäästä, Parkanosta ja Jämijärvestä tulisi joku Jäminmaa, Kangasharju, Käenkoski, Pohjanlinna tai Kyrönkangas.

Arkikielessä jämijärviläiset ja parkanolaiset voivat puhua sitten suur-Kankaanpäästä, mikäli kuntaliitos joskus toteutuu.

Pidetään yhdessä huoli siitä, että rakas paikkakuntamme nimi pysyy Kankaanpäänä! Pidetään perinteistä kiinni! Facebookissa ryhmää kehiin jne..

Mikäli jollain kuntapäättäjällä on kova hinku nimenmuutokseen, niin muuttakoon ensin oman nimensä, mutta jättäköön rakkaan kotikaupunkimme nimi rauhaan.

53

663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaaaapäääää

      Ei ainakaan Kankaanpää ole nimenä hyvä uudelle kaupungille. Hankalan ja typerän kuuloinen, sekä vaikea ulkomaalaisten lausua ja kirjoittaa. Jämijärvi vielä hölmömpi, Parkano olisi näistä kolmesta paras. Kansainvälisesti paras soinniltaan ja kirjoitusasultaan olisi Karvia, joka ei kuitenkaan ole lähdössä kimppaan.

      • Jerkkupantteri

        Sekä asian ratkaisee, että ulkomaalaiset osaavat lausua sen? Mitenkäs, jos kaupungin nimi olisikin vaikkapa "A"...


      • Kankaanpää on ok

        Kuinka monta ulkomaalaista käy Kankaanpäässä vuosittain? Taitaa olla sen verran pieni määrä että ei sen takia kannata ruveta nimeä vaihtamaan. Ei ne muutkaan kaupungit ulkomailla vaihda turistien tai maahanmuuttajien takia nimeää. Säilyttäkää Kankaanpää nimenä kun kaikki muu vanha ja kaunis on jo hävitetty.


      • Makkaratta
        Kankaanpää on ok kirjoitti:

        Kuinka monta ulkomaalaista käy Kankaanpäässä vuosittain? Taitaa olla sen verran pieni määrä että ei sen takia kannata ruveta nimeä vaihtamaan. Ei ne muutkaan kaupungit ulkomailla vaihda turistien tai maahanmuuttajien takia nimeää. Säilyttäkää Kankaanpää nimenä kun kaikki muu vanha ja kaunis on jo hävitetty.

        Taitaa olla ne tuontivaimot ainoot ulkomaalaiset?:D


    • Ajatukseksi vaan

      No liitos tulee.. niin se on selvää ttä nimi muuttuu.. Parkano haluaa varmasti pysyä parkanona jos siihen vaan on mahdollisuus.. Parempi vaan alkaa miettimään sitä nimeä.. Kangasharju jo noista nimistä olis lähimpänä Nykyista Kankaanpään nimeä. Tulihan vammalasta ja muista kumppaneista Sastamala jne.. mitä niitä yhdistyneitä sitten onkaan jo olemassa. Käenkoski ja Jäminmaa viittaa jo aika selvästi Parkanoon tai Jämijärveen. pohjanlinna, kaupungia oikein kuvaa mitenkään. Tietty Pohjankankaaseen jollain tavalla. Kyrökangas, noh siinä olisi historiaa. Ei slti välttämättä Kaupungin liitoksen nimenä toimisi.

      • Juutuo

        Ja Parkanohan kuulostaa ihan kirosanalta.. "Voihan parkano ;) "
        On jo olemassa Merikarvia, Karvia niin miksi ei tosiaan laittaisi nimeksi Isokarvia, Suurkarvia :D

        Kaippa sitä nimeä vois jotenkin yhdistää vaakunaan tai maisemaan jotenkin.


      • Neitokainen-79
        Juutuo kirjoitti:

        Ja Parkanohan kuulostaa ihan kirosanalta.. "Voihan parkano ;) "
        On jo olemassa Merikarvia, Karvia niin miksi ei tosiaan laittaisi nimeksi Isokarvia, Suurkarvia :D

        Kaippa sitä nimeä vois jotenkin yhdistää vaakunaan tai maisemaan jotenkin.

        Ku Vammalasta tehtiin Sastamala niin Kankaanpäästä&co vois tehdä Paskamala.....


    • woiejfwief

      P niinku paska. Lyhyt ja ytimekäs.

    • hhhei

      vammala on jo käytetty

    • h2

      Kankaanpää-nimisiä paikkoja on Suomen kunnissa kymmeniä, jollei satoja. Eli se ei ainakaan ole hyvä uuden kunnan nimeksi..... Parkanon kaikki tietää Parkanona, menet sitten mihin vain. Jopa Jämijärvi kuulostaa paremmalta kuin K-pää. Kyllä siinä on niminikkareilla vielä tekemistä, katotaan mistä hatusta se nimi sitten lopulta tulee, jos liitos tosiaan tapahtuu. Vastustusta tuntuu olevan vähän kaikin puolin kansalaisilla, päättäjät ei ajattele sydämellä vaan talousarviolla.... Hyvää kesän jatkoa kaikille :D

    • KPää

      Noh, jos se liitos tulee niin vaihtuu myös nimi. Kunhan eivät tee samaa virhettä kuin saaristossa kun Parainen ja ympäryskunnat liittyivät yhteen ja nimeksi lätkäistiin Länsi-Turunmaa. Eikä mennyt aikaakaan kun päätöksen tekivät, että nimi muuttuu takaisin Paraisiksi tosin Nauvo ja Korppoo siitä tukkanuottasille lähti mutta voi voi.. Ihan sama mikä nimeksi tulee aina on ihmisiä jotka sitä vastustavat ja jokapuolella sosiaalisessamediassa purnaavat ja adresseja keräävät. Toivokaamme että nimestä tulee lyhyt ja ytimekäs, eikä sellainen nimihirviö mitä ei mahdu mihinkään virallisiin papereihin kirjoittaa.

      • 10+9

        "Noh, jos se liitos tulee niin vaihtuu myös nimi. "

        Mikään laki maailmassa ei edellytä kunnan nimen vaihtamista kuntaliitoksen yhteydessä. Mikäli Parkano ja Jämijärvi haluvat liittyä Kankaanpäähän, tulee heidän hyväksyä se tosiasia, että uuden kunnan nimi pysyy Kankaanpäänä.

        Hyvitystä voidaan tehdä sen verran, että vaakunaan otetaan mukaan kaikkien kolmen kunnan elementtejä.

        Jäminmaan Maila? Hohoo...


      • ei ei ja ei
        10+9 kirjoitti:

        "Noh, jos se liitos tulee niin vaihtuu myös nimi. "

        Mikään laki maailmassa ei edellytä kunnan nimen vaihtamista kuntaliitoksen yhteydessä. Mikäli Parkano ja Jämijärvi haluvat liittyä Kankaanpäähän, tulee heidän hyväksyä se tosiasia, että uuden kunnan nimi pysyy Kankaanpäänä.

        Hyvitystä voidaan tehdä sen verran, että vaakunaan otetaan mukaan kaikkien kolmen kunnan elementtejä.

        Jäminmaan Maila? Hohoo...

        Aivan. Kankaanpään Mailahan jouduttaisiin kuoppaamaan silloin.


      • KPää
        10+9 kirjoitti:

        "Noh, jos se liitos tulee niin vaihtuu myös nimi. "

        Mikään laki maailmassa ei edellytä kunnan nimen vaihtamista kuntaliitoksen yhteydessä. Mikäli Parkano ja Jämijärvi haluvat liittyä Kankaanpäähän, tulee heidän hyväksyä se tosiasia, että uuden kunnan nimi pysyy Kankaanpäänä.

        Hyvitystä voidaan tehdä sen verran, että vaakunaan otetaan mukaan kaikkien kolmen kunnan elementtejä.

        Jäminmaan Maila? Hohoo...

        Noh, montakos liitosta on tapahtunut ilman että nimi muuttuu?? Mitäs siitä tulee kun Parkano ei suostu muuhun ku Parkano nimeen ja Jämijärvi muuhun ku Jämijärveen?? Mikä estäisi yhteisen nimen muodostamista jos kuitenkin jokainen paikkakunta saisi pitää oman nimensä "kaupunginosa" nimenään? Tällöinhän ei tavallaan mikään muuttuisi, tulisi vain yhteinen nimi kuvaamaan koko aluetta. Ei me täällä kankoonpääs mikää maailmannapa olla! Miksi muiden pitäisi suostua meidän vaatimuksiin?? Aina on mahdollista löytää kaikkia mielyttävä ratkaisu, jos ei löydy, miksi tehdä ollenkaan koko kuntaliitosta?? Ne on ihan turhia muutenkin! tulee vain paljon "työttömiä" virkamiehiä joille maksetaan viisi vuotta palkkaa vaikka ei ole edes töissä!


      • Pelitön
        10+9 kirjoitti:

        "Noh, jos se liitos tulee niin vaihtuu myös nimi. "

        Mikään laki maailmassa ei edellytä kunnan nimen vaihtamista kuntaliitoksen yhteydessä. Mikäli Parkano ja Jämijärvi haluvat liittyä Kankaanpäähän, tulee heidän hyväksyä se tosiasia, että uuden kunnan nimi pysyy Kankaanpäänä.

        Hyvitystä voidaan tehdä sen verran, että vaakunaan otetaan mukaan kaikkien kolmen kunnan elementtejä.

        Jäminmaan Maila? Hohoo...

        On siellä nyt muutakin ajateltavaa ku yks hikinen pesäpallojoukkue jossa on pari palloo ja yks maila...:)


    • k-pää

      Eikös Honkajoki tule myös melko varmasti liitttymään Kankaanpäähän ennemmin tai myöhemmin?

    • Niinisalo

      Niinisalo on loistava nimi, se kauniin kuuloinen ja valmiiksi tunnettu. Niinisalon kylä myös sijaitsee Kankaanpään keskustasta katsottuna Jämijärven ja Parkanon suuntaan, joten se on myös maantieteellinen myönnytys.

    • dsdsdsdsds

      Parkano ja Jämijärvi on pienempiä joten tottakai isoimman mielipide ratkaisee jos kukaan ei halua vaihtaa nimeä

    • kpää222

      Tarkoitushan on, että vanhat kunnat lakkautetaan ja perustetaan 1 uusi kunta, jolle tulee täysin uusi nimi. Käykää hyvät ihmiset noissa info-tilaisuuksissa, niin tietäisitte hieman faktoja. Mitään vanhoja nimiä ei saa olla...

      • Ei tingitä..

        "Mitään vanhoja nimiä ei saa olla..."

        Tottakai saa olla, sitä ei mikään laki, asetus tai direktiivi kiellä.

        Se, että kuntapäättäjät ovat suurelle yleisölle asian noin ilmaisseet, ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö kuntaliittymää voitaisi tehdä siten, että syntyvän uuden kunnan nimi on jonkin vanhan kunnan nimi.

        Asiat ovat AINA neuvoteltavissa.

        Jämijärvi ja Kankaanpää voisivat kahdestaan tehdä kuntaliittymän, uusi kunta olisi Kankaanpää ja Jämijärvestä tulisi kylä Kankaanpäässä. Kankaanpää ei tarvitse Jämijärveä, mutta jos Jämijärvi himoitsee Kankaanpäähän liittymistä, sen tulee suostua isomman kunnan ehtoihin. Tässä tapauksessa molempien nimi säilyisi. Toki toinen olisi vain kunta, mutta Jämijärvi jäisi kylän nimeksi.

        Ja Kankaanpää pärjää hyvin ilman Parkanoakin. Mutta mikäli tuollainen yhdistelmä joskus tulee väkisin eteen, asukasluvultaan huomattavasti suurempi Kankaanpää sanelee ehdot.

        Näin se menee muuallakin, jos Tampereeseen liittyy uusia kuntia, niin eihän Tampereen nimi mihinkään muutu.


    • P.Elle
    • kpää222

      Taas kerran, jos olisitte käyneet info-tilaisuudessa, niin olisitte viisaampia. Kuntien päättäjät ovat yhdessä päättäneet, että uudessa kunnan nimessä ei ole mitään vanhojen kuntien nimestä.

      Tämä tehdään juuri sen takia, kun mikään kunta ei yhdisty toiseen, vaan perustetaan täysin uusi kunta.

      Ja tuota KaMan katoamista pohtineelle... eihän Nurmon Jymyäkään lakkautettu, vaikka Nurmoo onkin nykyään osa Seinäjokea.

    • lahtaaja.aasi

      miten olis alamaa? täällä noita ala ihmisiä löytyy joka kiväärin varresta

    • afgsdfag

      Sama se on vaikka antaisivat nimeksi Paskonletto. Ei se duunarin leipä tai elämä ylipäätään yhdestä nimestä levene suuntaan eikä toiseen...

    • K-y-R-ö

      Paskonneva on siä Ikoohlihiskin.. myös kelminselkä Kyrösjärvessä Kilvakkalan kohrilla. Tämä on sitä yhteistä nimistöä ja olihan se Karvianjokikin aiemmin Kyrösjoki. Samaa Kyrön pitäjää olemme olleet, joten siinä hyvä nimi.

    • kansainvälinen nimi

      Kyrö tuo mieleen jörön, ja mikä vaikeus lausumisessa onkaan vieraskielisille, jos yleensä niitä toivotetaan tervetulleiksi tänne perämetsiin.

      Skanz olisi upea nimi, tarvittaisiin vain Karvia kehiin ja äkkiä. Siinä Skanzissa olisi ripaus Kankaanpäätäkin ikäänkuin sisäänrakennettuna.

    • suurimaalainen

      Hyvä nimi voisi olla Suurimaa. Se on jokaisen kunnan rajalla ja nimenä antaisi pikkusen potkua uudelle kunnalle. Ja jos se jotain henkilökohtaisesti närästäisi, voisi yhteisen hyvä nimissä niellä suolahapot!!

      • Tykkööläinen

        Suurimaa ei ole jokaisen kunnan rajalla. Faktoja kehiin, jos aiot kirjoitella tänne.


    • Vihteljärvi

      Vihteljärvihän voisi jalomielisesti antaa nimensä koko suur-kunnan käyttöön. Kuulostaisikin komialta!

    • Kannattaa ehdottaa

      Lavia saattaisi hyvinkin lähteä mukaan, jos uuden suurkunnan nimeksi tulisi LAVIA.

    • Sastmole

      Muista, että Lavia on kriisikunta, jolla on suuret velat. Kuinka kukaan täysjärkinen voi ehdottaa liitosta Laviaan kun Kankaanpään kumppaneineen tulee maksaa pois nämä velat mm nostamalla veroja ja maksuja. Kyllä on syytä jättää Lavia toistaiseksi hoitamaan itse omat velkansa. Lavia on aina suuntautunut Sastamalaan kuntayhtymäasioissa ja Sastamala on Lavian emäpitäjä, joten on kohtuullista, että Lavia ja Sastamala selvittävät asian ensin keskenään, onko eväitä kuntaliitokselle.

    • Tuamaristo

      Joo uureks nimeks tulee KANKOONPEE, tämä on voittanut nimikisan.

    • a

      Parkaanjärvi. Jokaisesta jotain :)

      • b

        Ehdotan: Tampere


      • Kaikki on turhaa...
        b kirjoitti:

        Ehdotan: Tampere

        Eiköhän se paras ole SOIKKA.
        Lyhyt ja ytimekäs.
        Helppo lausua jopa somalinkin...
        Sopii hyvin Pohojalaasenki suuhun.
        Saavat sit taas soitella kadun kulmilla ählämit ja tietävät missä kerjäävät...!
        Löytyypä vielä rakkaan naapurin rajoilta.!..
        Turhaa haaveilette nimi ehdotuksista.
        Se on jo päätetty aikoja sitten...
        Julkaistaan, kun Herrat niin tahtoo.!!!


    • Kuninkaanlähteeltä

      Parkano päättää, älkää surko. Sehän on jo päättänyt, että päästäkseen nauttimaan parkanolaisten jakamista armopaloista, kankaanpääläisten on muututtava hämäläisiksi, eli Pirkanmaahan. Eihän näihin vaatimuksiin ole tähänkään asti ole ainakaan valtuustosta löytynyt yhtään satakuntalaista miestä vastukseksi. Joten olkaa huoleti, kyllä teille nimi annetaan!

      • Niiniharjulta

        Tosi on! Parempi onkin, että päästään kuolevalta talousalueelta kehittyvään.


      • Kankaanpään etu

        Niin nythän porilaiset varoittelee ja kieltää.. sekä vie palveluja pois Kankaanpäästä kun tilaisuus vain tulee. Kannattaa lukea Ikaalisten emäpitäjän historia vuoteen 1640 osa I. s. 162-163 "Pohjois-Satakuntalaiset ovat kiistatta etnisesti hämäläisiä". Kirjaa ja sen jatko-osia saa kaupunginmuseolta.


      • Johanteeri
        Kankaanpään etu kirjoitti:

        Niin nythän porilaiset varoittelee ja kieltää.. sekä vie palveluja pois Kankaanpäästä kun tilaisuus vain tulee. Kannattaa lukea Ikaalisten emäpitäjän historia vuoteen 1640 osa I. s. 162-163 "Pohjois-Satakuntalaiset ovat kiistatta etnisesti hämäläisiä". Kirjaa ja sen jatko-osia saa kaupunginmuseolta.

        On kyllä melko sama, mitä ollaan etnisesti, sillä mielestäni ei ole nykypäivän käytännön merkitystä mitä joskus 1600-luvulla on tapahtunut! Onhan sekin tosi, että pitkä historia meillä on Satakunnassakin! Nyt ratkaisee talousasiat , koska siinä syy miksi näitä liitoksia joudutaan tekemään! Jos liitoksia tehdään "etnisyyspohjalta", niin silloin kyllä suomessa paljon persaukisia kuntia tullaan liittämään yhteen ja siinä ei ole mielestäni järjenhiventä! Ai mitä onko joku Porilainen varoittanut tai kieltänyt tekemästä tätä kuntaliitosta??


    • viimenesammuttaavalo

      KakenKylä

      • mitäihmettä??

        Ei tästä liitosasiasta kenekään tulevaisuus parane. Lapselllista vouhotusta ja vastustajien ala-arvoista haukkumista.

        Miksi kukaan ei vieläkään Kpäässä ole alkanut kerätä nimilistaa liitoksen vastustajilta??


    • Kyrö kokoon

      Jos hallitus on niin linjannut, että kuntien on yhdistyttävä niin vanhan emäpitäjän yhdistyminen on hyvä suunta. Ehkäpä tulee pelätä sitä, että ei tehdä mitään ja ei täytetä sitä vastuuta, minka kuntalaiset on vaaleissa antanut. Ainoat haukut olen kuullut Porilaisilta, joitten mukaan "Parkano vie kuin kuoriämpäriä" mutta totuus lienee, että tulevat ja jo nähtävissä olevat taloudellisen ahdingon ajat vievät kuntia yhteen.

      • johanteeri

        Vai ainoat haukut Porilaisilta? Minä taasen olen kuullut haukkuja ainoastaa Kankaanpääläisiltä!


    • klioo

      kivimaa tai kangasmaa sopii uudeksi nimeksi

    • Pekka :)

      Pohjois-Satakunnan kunnat yhdistyköön uudeksi Kankaanpään kaupungiksi, joka kuuluu Satakuntaan. Jos Parkano Pirkanmaalta tulee mukaan, niin tervetuloa.

      • Kpeen etu ensin

        Tämä vaihtoehto tarkoittaa kuntaministerin ja uuden hallitusohjelman linjausten mukaan, että väestömäärä ei ole nykyisessä tynkä Pohjois-Satakunnassa riittävä uudeksi kunnaksi mistä seuraa että Kankaanpää voidaan littää Poriin. Sitten alkaa kylmä kyyti ja alasajo. Maakuntien määrää tullaan vähentämään ja Satakunta liitetään Varsinais-Suomeen.

        Ei mikään ihme että vähän tämän hetken kehityksestä ulalla olevia pyritään Porin toimesta naruttamaan kustantamalla lehtisiä yms.


      • ,.,.,.,.,.,
        Kpeen etu ensin kirjoitti:

        Tämä vaihtoehto tarkoittaa kuntaministerin ja uuden hallitusohjelman linjausten mukaan, että väestömäärä ei ole nykyisessä tynkä Pohjois-Satakunnassa riittävä uudeksi kunnaksi mistä seuraa että Kankaanpää voidaan littää Poriin. Sitten alkaa kylmä kyyti ja alasajo. Maakuntien määrää tullaan vähentämään ja Satakunta liitetään Varsinais-Suomeen.

        Ei mikään ihme että vähän tämän hetken kehityksestä ulalla olevia pyritään Porin toimesta naruttamaan kustantamalla lehtisiä yms.

        "Ei mikään ihme että vähän tämän hetken kehityksestä ulalla olevia pyritään Porin toimesta naruttamaan kustantamalla lehtisiä yms. " Missä tälläiseen ilmiöön olet törmännyt?


      • .,.,.,.,.,.,.,
        ,.,.,.,.,., kirjoitti:

        "Ei mikään ihme että vähän tämän hetken kehityksestä ulalla olevia pyritään Porin toimesta naruttamaan kustantamalla lehtisiä yms. " Missä tälläiseen ilmiöön olet törmännyt?

        Juu senkun hakkaatte sitä miinusta urakalla, mutta missä viipyy vastaus??


    • Ihmettellee

      Kummallista, että aina kun joku esittää vastaväitteen kuntaliitokseen, niin leimautuu heti porilaiseksi ja kaikki paha ja negatiivinen liitetään Satakuntaan, vain Pirkanmaa ja Kyrö ovat ikäänkuin hyviä asioita. Jatkossakin joudumme olemaan yhteistyössä molempien kanssa, tälläinen mollaaminen ei rakenna yhteistyötä. Ihmetyttää myös miten Parkanosta on yhtäkkiä tullut niin kauhean tärkeä paikka, sillä kymmeniin vuosiin ei juuri Parkanosta ole välitetty eikä Parkano ole edes Posa-yhteistyökumppani.

    • Kankaanpiä

      Kankaanpiä on aneeminen paikka, ei ne tee muuta kuin ammuskelee toisiaan!

      • mannet on perberistä

        mannet täältä vaan lähtee tuonelaan. ei häviä kukaan.


      • sivullinen09
        mannet on perberistä kirjoitti:

        mannet täältä vaan lähtee tuonelaan. ei häviä kukaan.

        onko tullu mieleen ajatella uhrin ystäviä ja omaisia huomaa että itselle ei ikinä mitään vakavaa sattunut ja elämä pyörii oman navan ympärille


    • Tuleeko siitä yksi vakavarainen kunta, jos monta köyhää yhdistää velkansa?

      Toivottavasti velaton Karvia ei joudu kuntaliitokseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5080
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1604
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1279
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1209
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1143
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1027
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      915
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      789
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      763
    Aihe