Keskusta ja

Aula kritisoi kokoomuksen europuheita
http://www.suomenmaa.fi/Uutiset.html

Euroopan liberaalipuolueen entinen varapuheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) kummeksuu kokoomuksen puheita ELDR:n tavoitteista. Keskusta on Aulan mielestä täysin oikeassa ryhmässä ja sen parlamentaarikoilla on vaikutusvaltaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälän ja muutamien muiden kokoomuslaisten esittämät epäilyt keskustan Eurooppa-poliittisesta vaikutusvallasta ja liberaaliryhmän tavoitteista hämmästyttävät myös kaksi vuotta ryhmän varapuheenjohtajana toiminutta Maria Kaisa Aulaa.

Kokoomus on käynyt keskustan kimppuun erityisesti aluepolitiikasta. Tulituksella on tavoiteltu varsinkin keskustaa äänestävien maatalousihmisten suosiota. Kokoomuslaiset ovat myös väittäneet, että Euroopan liberaalipuolueen tavoitteena on liittovaltio. Aula pitää kokoomuksen käsityksiä vanhentuneina ja virheellisinä.

- Kokoomuksen näkemykset ovat lähtöisin jostain viiden vuoden takaa. ELDR:n kanta liittovaltioon on muuttunut, senkin takia, että Suomen keskusta on ollut siihen vaikuttamassa.

Aula sanoo, että ELDR:ään kuuluu puolueita, jotka kannattavat liittovaltiota, mutta ohjelmassa ei enää puhuta liittovaltiosta mitään.

- Itse asiassa ELDR on hyvin byrokratiavastainen puolue, joka vastustaa keskitettyä vallankäyttöä ja on kansanvallan puolella. Se sopii keskustalle hyvin.

Aula tyrmää myös kokoomuslaisten väitteet ELDR:n aluepolitiikasta. Puolueen painotukset ovat liberaaleja, mutta aluetukia ei olla romuttamassa.

- ELDR on ollut selkeästi alueiden eroja ymmärtävän aluepolitiikan kannalla. Puolue ei ole kansallistamassa aluepolitiikkaa, vaan kannattaa EU:n aluepoliittisia toimia.

Aulan mukaan keskustalla ja liberaalipuolueella on ollut näkemyseroja lähinnä maatalouspolitiikasta. Liberaalit ovat nykyistä markkinasuuntautuneemman tukijärjestelmän kannalla. Keskusta ei kuitenkaan ole kantoineen yksin.

- Myöskään Hollannin ja Tanskan liberaalipuolueissa ei hyväksytä isoille tiloille keskitettyjä tukia. Lisäksi Suomi on aina niin erityisalue, että on vaikeaa löytää sellaisia pelisääntöjä, jotka olisivat reiluja.

Näkemyserot 25 jäsenmaan Euroopassa kuuluvat Aulan mielestä asiaan. Hän ihmettelee, miksi niitä tivataan jatkuvasti lähinnä keskustalta, vaikka tilanne on sama muissakin ryhmissä ja liberaaliryhmä on yhtenäisimmästä päästä.

- Sosialidemokraateilta ei kysytä mitään, vaikka yhtä lailla Euroopan sosialistiryhmän sisältä löytyy eroja.

Kaksi vuotta Euroopan liberaalipuolueen varapuheenjohtajana toiminutta Aulaa ihmetyttävät myös kokoomuksen ja Paavo Lipposen (sd.) kannanotot europarlamentin poliittisesta jaosta.

- Niissä halutaan kärjistää Eurooppa-politiikka sosialistien ja konservatiivien väliseksi taisteluksi. Tosiasiassa monista maista löytyy isoja, vahvoja keski- ja liberaalipuolueita, kuten Hollannista, Tanskasta, Belgiasta, Suomesta, Virosta, Liettuasta ja Sloveniasta. Englannissakin liberaaleilla on 15-20 prosentin kannatus, siis suunnilleen sama kuin kokoomuksella Suomessa, napauttaa Aula. Hän sanoo, että tosiasiassa suomalaiset keskustalaiset vaikuttavat Brysselissä jopa enemmän kuin suurten ryhmien suomalaisedustajat.

- On selvää, että jos edustajia on viisi noin viidestäkymmenestä, vaikutusvalta on suurempi kuin ryhmässä, jossa on viisi lähes kolmestasadasta, kuten kokoomuksella.

Aula luettelee Euroopassa menestyneitä liberaaliryhmän poliitikkoja ja kysyy, eikö heillä muka ole vaikutusvaltaa.

- Heidi Hautala (vihr.) ja Astrid Thors (kd.) ovat tehneet hyvän uran, Kyösti Virrankoski (kesk.) on budjettiasioissa vaikuttavassa asemassa.

Suomalaiset äänestäjät vierastavat toisiaan haukkuvia puolueita. Aula arvelee, että kokoomuksen sättimislinja ei tuo lisää ääniä.

- Kärjistyksillä yritetään saada huomiota, mutta en usko, että se puree. Suomessa räkyttämistä ei arvosteta.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ymmärrä näin viisasta puhetta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ELDR kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu