Narsistille on ominaista suhteen alussa liehittelevä ja lipevä käytös. Hän haluaa saada saaliinsa ( niin kai tässä tapauksessa valloituksen kohdetta on paras nimittää) satimeen keinolla millä hyvänsä. Valloituksessaan hän on taituri (puhun miehestä);ruusuja, viestejä ja ihania pikku yllätyksiä riittää! Hän saattaa olla täysyn raitis, mikä tietenkin lisää hänen pisteitään.Kun siihen vielä yhdistyy komea ja reipas olemus, uhri on pian sekaisin. Sitten alkaakin manipulointi. Ennen pitkää uhri on valjastettu narsistin tarpeisiin!
Pian alkaa myös taloudellinen hyväksikäyttö, eristäminen ystävistä ja perheestä.Hälytyskellot soivat uhrin korvissa. Esille tulee syrjähyppyjä, joita on ollut olemassa koko suhteen ajan. Ja selitysten selitykset! Koko ajan uhrin minuutta manipuloidaan ja tuhotaan.Tarkoituksena onkin ottaa kaikki hyöty uhrista ja lopuksi tuhota hänet.
Narsistia eivät koske mitkään normit yhteiskunnassa eivätkä ihmissuhteissa. Hänellä ei ole miespuolisia kavereita. Hän on holtiton seksielämässään. Kun heräät ruususen unesta huomaat ettet löydä hänen sisintään, et saa mistään kiinni.Hän saattaa eron partaalla alkaa uhkailevan käyttäytymisen ja manipuloimalla pitää uhria pelon vallassa. Itsetuholla uhkailu on myös hänen aseensa.
Jälkeen päin uhri saa vielä maanittelevia puheluita ym. viestejä kunnes uusi uhri pian löytyy. Hän manipuloi ja valjastaa umpirakastuneen uuden uhrinsa entistä vastaan erotilanteessa. Hänen tarkoituksensa kaikissa ihmissuhteissa on vain ja ainoastaan hyötyä ja käyttää muita hyväkseen.
Suhde narsistiin on ollut "elämäni yliopisto", sillä on ollut kallis hinta, mutta selvisin siitä hengissä! Tunnistan tapaukset ja pysyttelen heistä kaukana.
Narsistille tyypillisiä piirteitä
26
1245
Vastaukset
- Halebob
Sinähän kirjoita porvari kauppiaasta, et narsistista.
- 18+2
"Suhde narsistiin on ollut "elämäni yliopisto", sillä on ollut kallis hinta, mutta selvisin siitä hengissä! Tunnistan tapaukset ja pysyttelen heistä kaukana. "
Mie olen käyttänyt ilmaisua, että olen tehnyt taas uuden gradun.....nimittäin sellainen voimanponnistus se oli, raskas, mutta nyt se on takanapäin ja yritän korjata hedelmiä. Paljon opin, en ehkä noin paljoa olisi halunnut oppia, mutta samoilla opintopisteillä enemmän, osta kaksi saat kolme ;-).
Mutta en tiedä, olen varmaan masokisti ehkä, toisaalta minulla on ikävä niitä haasteita mitä hän minulle asetti, koska hän luuli, etten tiennyt mikä hän oli. Voimia hän vei ja hulluksi hän minut teki, mutta nyt kun olen taas voimissani, voisin uusilla voimilla, uusilla tiedoilla alkaa uudet mittelöt hänen kanssaan ja luulen jopa että pärjäisin. Oikeastaan ihan ikävä sitä hurmuria...;-). - 18+2
Niin hyvää, niin hyvää puuta he ovat......;-)), sun juuret ylsi syvemmälle.... olit komea ja ylväs kuin veistos antiikin, teit kaiken nopeasti ja meitä muita paremmin...... siteeraan Loiria. Todella kuvaavaa narsistia..
Sait paljon maailmalta, rahaa ja rakkautta..... - -taivas varjele-
Minä en olisi halunnut tätä "elämäni yliopistoa" käydä, kallis tosiaan oli se hinta minkä siitä maksoin, nyt terapiassa ja täysin hajalla. Olen sitä mieltä, että narsisti "loisii sinussa" kaikki minuus katoaa, et enää itsekkään tunne itseäsi ja se sanoinkuvaamattoman paha olo tässä suhteessa ja sen suhteen jälkeen, sitä ei tiedä, ellei sitä ole itse kokenut. Vaatii paljon aikaa ja kovaa työtä, että narsistin uhri eheytyy ja saa oman elämänsä hallintaan.
- Alicia'
Samaa mieltä, mieluummin olisin jättänyt tämän kokemuksen väliin, niin ihana kun mies aluksi olikin.
Nyt toipumisvaiheessa huomaa miten voimakas vaikutus hänellä oli. Kun pitkästä aikaa vietän aikaani omien ystävieni kanssa nousee mieleen kuin uutena ajatuksena:"Mähän oon oikeastaan ihan fiksu ja hyvä tyyppi". Oppia taas arvostamaan itseään ja unohtaa ne kaikki "totuudet" mitä tuo narsisti laukoi, siinä sitä oppikoulua toistaiseksi.. - metall-leidi
Minun kai pitäisi olla kiitollinen narsistiselle ystävättärelleni. Nyt nimittäin haistan kilometrien päähän narsistiset piirteet. Samaan aikaan kun löin välit poikki narsu-ystävättäreeni suunnittelin ihan tosissaan lyöväni hynttyyt yhteen ilmiselvän narsistin kanssa. Olen ollut nimittäin 15v yksin ja 3v sitten tuli hillitön rakkauden kaipuu ja A´vot kuinka ollakaan ihan ilmiselvä narsun prototyyppi oli tunkemassa elämääni.
Alkuun tuntui suhteemme niin ihanalta, että onko tämä totta ollenkaan.Mutta samaanaikaan hiipi sellainen epämääräinen tunne ja ahdistus ja vaadin itseltäni rehellisyyttä ja ihan alkuun stoppasin "orastavan rakkaussuhteen" ja voin vakuuttaa, että se oli elämäni viisain tempaus.
- Metkuilijat
Narsisti eukoille kannattaa ehdottaa intiimiä suhdetta tai jopa sekiä niin jopas lopuu lyheen häiriköinti ja tekstailut.....
Toimii!!!!!!!!!!!!!!!!!- samaonononon
Tarkoitam siis seksiä kannattaa ehdotella vaikka heti aluksi...
- 7+12
Niin mutta miten jos häiriköijä on miehen ex, pitäis miehen uhrautuä yäk
- Varo narsistia
Uhrin eheytyminen kestää vuosia. Särkyneen minäkuvan sirpaleet ovat tosi hajallaan. Parhaimmassa tapauksessa, jos voimia on ja tukea ympäriltä löytyy toipuminen onnistuu. Osalle uhreista käy huonosti. Häpeä on liian raskas taakka.
Lisäksi narsistille on tyypillistä että hän on taitava manipuloimaan myös viranomaisia; poliisi, tuomarit jne. Siinä ympäristö jää vain haukkomaan henkeään kun tuo luonnehäiriöinen pääsee kerta toisensa jälkeen kuin "koira veräjästä".
Piirteisiin kuuluu myös epäaito, kolkko nauru.Johtuu siitä ettei narsistilla ole oikeasti aitoa tunne.elämää, vaan hän on mestari näyttelemään niitä. Siinä syy miksi uhri pirstaloituu, koska hän ei voi kokea narsistin kanssa aitoa vuorovaikutusta.Tämän uhri tajuaa vasta sitten, kun huomaa jo olevansa satimessa!
Korostan vielä, ainakin omassa tapauksessani narsisti vältteli normaalia ja aitoa kanssakäymistä muiden miesten kanssa. Hänen vuorovaikutuksensa oli heihin muodollista ja pinnallista. Mielestäni kuitenkin jokaisella normaalila, kunnon miehellä kuuluu olla myös paras jätkäkaveri.
Kirjoituksellani en halua kylvää kyynisyyttä. Aitoja ja luotettavia miehiä ja naisia on suurin osa. Aitoa ja tasavertaista rakkautta myöskin.
Sen sijaan haluan kokemuksesta viisastuneena antaa neuvon; jos suhde vie kerralla jalat alta, mutta hetken päästä mielesi alkaa ihmetellä ja esiin tulee kummallisia tilanteita yllättäen, mutta et oikein kehtaa ottaa asiaa puheeksi...
Toimi silloi: tee kysymyksiä, joilla kartoitat ihastuksesi elämän asennetta, aikaisempia suhteita ja mielipiteitä yhteiskunnan normeihin, yritä löytää joku joka tuntee tyypin.
Jälkeen päin omassa tapauksessani narsistin uusi uhri otti minuun yhteyttä, valitellen kohtaloaan ja kokemuksiaan, vaikka vuotta aikaisemmin kirjoitteli uhkailukirjeitä yhdessä narsistin kanssa, kun yritin pelastaa omaisuuttani huijarin käsistä.- 13+4
"Lisäksi narsistille on tyypillistä että hän on taitava manipuloimaan myös viranomaisia; poliisi, tuomarit jne. Siinä ympäristö jää vain haukkomaan henkeään kun tuo luonnehäiriöinen pääsee kerta toisensa jälkeen kuin "koira veräjästä".
Piirteisiin kuuluu myös epäaito, kolkko nauru.Johtuu siitä ettei narsistilla ole oikeasti aitoa tunne.elämää, vaan hän on mestari näyttelemään niitä" Tuli tunne että olen itse tuon kirjoittanut, aivan selkäpiitä karmii kun näen hänen teennäisen hymynsä jonka takana on .... tiedätte kyllä. - 15
13+4 kirjoitti:
"Lisäksi narsistille on tyypillistä että hän on taitava manipuloimaan myös viranomaisia; poliisi, tuomarit jne. Siinä ympäristö jää vain haukkomaan henkeään kun tuo luonnehäiriöinen pääsee kerta toisensa jälkeen kuin "koira veräjästä".
Piirteisiin kuuluu myös epäaito, kolkko nauru.Johtuu siitä ettei narsistilla ole oikeasti aitoa tunne.elämää, vaan hän on mestari näyttelemään niitä" Tuli tunne että olen itse tuon kirjoittanut, aivan selkäpiitä karmii kun näen hänen teennäisen hymynsä jonka takana on .... tiedätte kyllä.Niin, tuo nauru tuli nyt itselleni mieleen. Ensimmmäisessä kohtaamisessani kiinnitin myös huomiota tuohon naruuun ja ajattelin silloin, että tuo mieshän on ihan kaheli, niinkuin olikin.
- tietää haluaisin
voi, kumpa tietäisin, olenko narsistin kanssa.,
Mutta tuo mitä kirjoitat, on niin tuttua.
Ilmeetön, iloton, surutonkin ihminen, joka voi valehdella niin uskottavasti:((
Ei mieskavereita, ei sosiaalinen. Vuorovaikutus asian toteamista tai vihaisena vastaamista kuin puolustusasemissa jatkuvasti.
Ei keskustelua vaan luettelointia.
Tekee mitä haluaa, sanoo vain että pane nimes tuohonkin. Hän on jo kysynyt kaiken valmiiksi.jne.jne.
Olen pyytänyt eroa monen monta kertaa.
Hän ei ota kantaa tai vain kerran sanoo: no niin arvasin että sitähän sinä juonit kokoajan takanapäin.
Asia unohtuu samantien ja elämää jatketaan niinkuin koskaan ei moisesta olis puhuttukaan.
Miten tollasesta pääsee eroon? - lynett
tietää haluaisin kirjoitti:
voi, kumpa tietäisin, olenko narsistin kanssa.,
Mutta tuo mitä kirjoitat, on niin tuttua.
Ilmeetön, iloton, surutonkin ihminen, joka voi valehdella niin uskottavasti:((
Ei mieskavereita, ei sosiaalinen. Vuorovaikutus asian toteamista tai vihaisena vastaamista kuin puolustusasemissa jatkuvasti.
Ei keskustelua vaan luettelointia.
Tekee mitä haluaa, sanoo vain että pane nimes tuohonkin. Hän on jo kysynyt kaiken valmiiksi.jne.jne.
Olen pyytänyt eroa monen monta kertaa.
Hän ei ota kantaa tai vain kerran sanoo: no niin arvasin että sitähän sinä juonit kokoajan takanapäin.
Asia unohtuu samantien ja elämää jatketaan niinkuin koskaan ei moisesta olis puhuttukaan.
Miten tollasesta pääsee eroon?Kuulostaa vainoharhaiselta skitsofreenikolta =)
Heh...
Älä pyydä eroa, ota se. - käsittämätöntä
tietää haluaisin kirjoitti:
voi, kumpa tietäisin, olenko narsistin kanssa.,
Mutta tuo mitä kirjoitat, on niin tuttua.
Ilmeetön, iloton, surutonkin ihminen, joka voi valehdella niin uskottavasti:((
Ei mieskavereita, ei sosiaalinen. Vuorovaikutus asian toteamista tai vihaisena vastaamista kuin puolustusasemissa jatkuvasti.
Ei keskustelua vaan luettelointia.
Tekee mitä haluaa, sanoo vain että pane nimes tuohonkin. Hän on jo kysynyt kaiken valmiiksi.jne.jne.
Olen pyytänyt eroa monen monta kertaa.
Hän ei ota kantaa tai vain kerran sanoo: no niin arvasin että sitähän sinä juonit kokoajan takanapäin.
Asia unohtuu samantien ja elämää jatketaan niinkuin koskaan ei moisesta olis puhuttukaan.
Miten tollasesta pääsee eroon?En näe kertomasi perusteella mitään mikä kertoisi hänen olevan skitsofreenikko mutta jos narsistin piirteet sopivat niin on hyvinkin mahdollista että on narsisti. He eivät yleensä suostu menemään diagnosoitavaksi niin virallista diagnoosia on hyvin vaikea narsistille saada.
Tärkeintä on, miten voit itse suhteessa?
Tuo että sanot pyytäneesi monta kertaa eroa, kertoo minulle alistuneesta asemastasi. Ei sinun tahtosi pitäisi olla hänen taskussaan. Myös sinä itse voit päättää että haluat eron. Narsisti ei yleensä suostu keskustelemaan erosta, siis vakavassa mielessä, oikeasti KESKUSTELEMAAN. Yleensä sana "ero" on myös narsistille tuntematon käsite, narsistin mielestä on vaan kysymys suuttumisesta, kiukuttelusta, kiusaamisesta jne. Jos tulet siihen tulokseen että haluat eron ja jos kumppanisi on narsisti, niin ainoa mahdollisuus on tehdä se päätös ITSE ja toimia sitten päättäväisesti päätöksesi mukaisesti. Lue asiatietoa narsismista ja narsisteista ja muodosta oma käsityksesi siitä, voisko hän olla narsisti ja toimi sen mukaan. Mutta jos sinulla on kovin paha olla suhteessa ja sinut alistetaan ja mitätöidään ja käytetään henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa ym niin ei ole väliä onko hän narsisti tai ei, eihän sellaisessa suhteessa missä kärsii koko ajan, ole mitään mieltä tuhlata omaa elämäänsä jos mikään ei tunnu muuttuvan paremmaksi yrityksistä huolimatta. Tätä palstaa en suosittele ensi sijaiseksi "tiedon" lähteeksi, täällä on hyvin paljon sellaisia, jotka vaikuttavat vähintäinkin narsistisilta itse, itse olen sitä mieltä. Tsemppiä! - tietää haluaisin
käsittämätöntä kirjoitti:
En näe kertomasi perusteella mitään mikä kertoisi hänen olevan skitsofreenikko mutta jos narsistin piirteet sopivat niin on hyvinkin mahdollista että on narsisti. He eivät yleensä suostu menemään diagnosoitavaksi niin virallista diagnoosia on hyvin vaikea narsistille saada.
Tärkeintä on, miten voit itse suhteessa?
Tuo että sanot pyytäneesi monta kertaa eroa, kertoo minulle alistuneesta asemastasi. Ei sinun tahtosi pitäisi olla hänen taskussaan. Myös sinä itse voit päättää että haluat eron. Narsisti ei yleensä suostu keskustelemaan erosta, siis vakavassa mielessä, oikeasti KESKUSTELEMAAN. Yleensä sana "ero" on myös narsistille tuntematon käsite, narsistin mielestä on vaan kysymys suuttumisesta, kiukuttelusta, kiusaamisesta jne. Jos tulet siihen tulokseen että haluat eron ja jos kumppanisi on narsisti, niin ainoa mahdollisuus on tehdä se päätös ITSE ja toimia sitten päättäväisesti päätöksesi mukaisesti. Lue asiatietoa narsismista ja narsisteista ja muodosta oma käsityksesi siitä, voisko hän olla narsisti ja toimi sen mukaan. Mutta jos sinulla on kovin paha olla suhteessa ja sinut alistetaan ja mitätöidään ja käytetään henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa ym niin ei ole väliä onko hän narsisti tai ei, eihän sellaisessa suhteessa missä kärsii koko ajan, ole mitään mieltä tuhlata omaa elämäänsä jos mikään ei tunnu muuttuvan paremmaksi yrityksistä huolimatta. Tätä palstaa en suosittele ensi sijaiseksi "tiedon" lähteeksi, täällä on hyvin paljon sellaisia, jotka vaikuttavat vähintäinkin narsistisilta itse, itse olen sitä mieltä. Tsemppiä!Kiitos kommenteista.
Niin...todella paha olo on ollut jo monta vuotta. Mutta olen syyttänyt itseäni ja kyvyttömyyttäni "oikeaan suhteeseen"
Taidan olla ovelasti alistettu kun toisinaan tuntuu myös siltä, että itse alistan häntä myös.
Tämä on muuttunut jotenkin järjettömäksi ja sairaaksi suhteeksi.
En enää tiedä, kumpi on se sairaampi vai onko kumpikaan?
Kiitos kuitenkin. - henna...
tietää haluaisin kirjoitti:
Kiitos kommenteista.
Niin...todella paha olo on ollut jo monta vuotta. Mutta olen syyttänyt itseäni ja kyvyttömyyttäni "oikeaan suhteeseen"
Taidan olla ovelasti alistettu kun toisinaan tuntuu myös siltä, että itse alistan häntä myös.
Tämä on muuttunut jotenkin järjettömäksi ja sairaaksi suhteeksi.
En enää tiedä, kumpi on se sairaampi vai onko kumpikaan?
Kiitos kuitenkin."En enää tiedä, kumpi on se sairaampi vai onko kumpikaan?"
Eipä siihen voi varmaan kukaan vieras tällä palstallakaan sanoa...
Jos tuota narsismi asiaa mietit niin kannattaa hankkia asiasta tietoa ja yrittää pähkäillä mistä voisi olla kysymys.
Joku terapia, perheterapia tai mitä niitä nyt onkaan? - TiinaoTiina
tietää haluaisin kirjoitti:
voi, kumpa tietäisin, olenko narsistin kanssa.,
Mutta tuo mitä kirjoitat, on niin tuttua.
Ilmeetön, iloton, surutonkin ihminen, joka voi valehdella niin uskottavasti:((
Ei mieskavereita, ei sosiaalinen. Vuorovaikutus asian toteamista tai vihaisena vastaamista kuin puolustusasemissa jatkuvasti.
Ei keskustelua vaan luettelointia.
Tekee mitä haluaa, sanoo vain että pane nimes tuohonkin. Hän on jo kysynyt kaiken valmiiksi.jne.jne.
Olen pyytänyt eroa monen monta kertaa.
Hän ei ota kantaa tai vain kerran sanoo: no niin arvasin että sitähän sinä juonit kokoajan takanapäin.
Asia unohtuu samantien ja elämää jatketaan niinkuin koskaan ei moisesta olis puhuttukaan.
Miten tollasesta pääsee eroon?No, ette yhdessä olekaan. Sori.
- kehu kauniiksi
Jos mies ehdottaa narsistimiehelle seksiä niin suostuuko narsisti?
- ..hkhb
Mikset kokeile ja kysy.
- TiinaoTiina
Jos se vaikuttaa siihen henkilöön johon narsisti haluaa vaikuttaa niin kyllä ainakin päällepäin. :-)
- 20+18
Niin paljon narsistista ja juuri sellaista mitä jouduin kokemaan. Narsisti yksinkertaisesti vie oman elämän täysin. Ihan häikäilettömästi ja kontrolloin tekemistä. Alussa niin ihana ja rakastavan tuntuinen. Puhuu täysin ympäri ja pian huomaa elävänsä vain narstitille. Huomaamattaa toinen käyttää hyväksi rahallisesti, jopa saa niin ajatukset kuin narsisti on sisällä ajatuksissa.
Mitenkä ihmeessä narsisti tietääkään kenet on helppo valita uhrikseen. Sellaisen ihmisen joka luottaa toisten hyvyyteen on kiltti. Alussa narsisti tekeytyy sellaiseksi mitä uhri on etsimässä (siis treffipalstalla). Eli kaikki mitä narsistin profiiliin on kirjoitettu vastaa täysin sitä mitä on etsimässä. Todellisuushan tulee muuttumaan ja näkymään hiljalleen.
Menneisyys on narsistille musta vaate. Siitä hän ei haluaisi puhua ja jos puhuu niin se muuttuu vähän väliä. Narsisti valehtelee kaikesta niin paljon kuin vain voi. Ja vaikka kuinka huomautettaisiin että tuo on valhetta niin jatkaa tätä. Pettäminen on narsistille helppoa. Ei hän pode huonoa omaatuntoa ketään kohtaan. Narsistilla ei yksinkertaisesti ole sydäntä jolla tuntea mitään toisia kohtaan.
Töissä ja kaveripiirissä narsku osaa liehitellä kaikkia. On kaikkien suosikki, mutta todellisuudessa haukkuu ihmiset seläntakana.- 000oooooo
Ja se hämää narsistissa hirmu paljon että kun se valehtelee niin se tekee sen silmää räpäyttämättä, näkee ettei se tunne valehtelustaan huonoa omaatuntoa, tavallinen ihminen jos valehtelee niin se on luettavista kehonkielestä yms yleensä. Ja ne valheet muuttuvat kerta kerralta mutta narsisti kertoo aina vaan yhtä vakuuttavasti valheitaan, tavallisen ihmisen jos saa kiinni tällaisesta niin varmaan tuntee häpeääkin, mutta narsisti ei. Jos jatkaa narsistille jankutustaan että viime kerrallahan se kerroit ihan toisella tavalla jne niin sitten narsisti hermostuu ja syyttää toista hulluudesta ja vainoharhaisuudesta kiusaamisesta yms.
- MM
Entä kuuluuko narsistin' piirteisiin' se, että hän vaikuttaisi unohtavan hänelle selkeästi (useampaankin otteeseen) kerrottuja asioita (='toisen' jutut eivät aidosti kiinnosta) ? Asiaan palatessa vaikuttaisi aidosti hölmistyneeltä. Liittyykö samaan oireyhtymään se, että narsisti huomioi eri tilanteissa ulopuolisen silmistä aivan outoja ja 'yhdentekeviä' asioita, joista hän sitten tekee omia johtopäätöksiään? Entä millainen kokemus teillä on narsistin ajanhallinnasta ja elämähallinnasta? Onko heillä niitä vai laittaako hovinsa huolehtimaan arjen sujuvuudesta?
- N
Narsisti ei tosiaankaan kuuntele toista ja toisen asioita tai mielipiteitä varsinkin jos siitä ei ole hänelle hyötyä. Muistaa vain ne asiat joilla voi sitten kääntyä toista vastaan tai käyttää niitä muulla lailla hyväkseen. Elämänhallintaa narsistilla ei ole. Hän elää vain nykyhetkeä ei mieti tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Usein raha-asiat ovat narsistin vaikea hoitaa kunnolla. Ennemmin hän jättää nekin toisten huolehdittavaksi. Ulkoisestihan narsisti yrittää näytellä hyvää ja hänen kotinsa näyttää järjestetyltä, mutta kun katsoo tarkemmin niin kotia ei pahemmin ole siivottu. Tuntuu että narsistin on todella vaikea hyväksyä sääntöjä ja tekee mitä itse haluaa. Töihin ei pysty keskittymään jos on jokin uusi suhde alkamassa johonka narsistin pitää käyttää kaikki keinonsa saada uhri rakastumaan.
- 1+1+1+1
Narsistilla tuntuu olevan kovin selektiivinen muisti, ei muistanut oliko esim pettänyt muutama päivä sitten eikä muistanut että oli aggressiivisena huutanut ja uhkaillut pari tuntia sitten mutta muisti kyllä kun joku minun sukulaiseni oli sanonut hänelle jotain loukkaavaa, siis narsistin mielestä loukkaavaa, viisi vuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904