voiko mikään oikeasti korjata elämääni?
Okei, olen vasta 15, mutta olen kokenut paljon.
Jos sanon stressaavani, se kyseenalaistetaan, sillä eihän tämänikäiset voi mistään stressata, eihän?
No, tuo on äitini käsitys asiasta. Eitämänikäisen unettomuudet ymym. johdu muusta kuin myöhäisistä uni ajoista.
Minut kasvatettiin tavallaan...no, minua "suojeltiin" maailmalta pitkään. En tiennyt melkein mistään mitään ennen kuin oman selvitymiseni vuoksi aloin muuttaa käsitystäni maailmasta. Minä olin sellainen kiltti pikku tyttö.
Itku on heikkoutta muiden mielestä...sain kuulla siitä PIITKÄÄN jos itkin, ja leimattiin sen perusteella heikoksi...sisarukset eritoten. Muistan luvanneeni itselleni, että tästä lähin minä en itke....siitä paljon aikaa, mutta sen jälkeen en ole itkenyt suoranaisesti muuta kuin tunteista. ja harvemmin muiden seurassa. oikeastaan kerran.
Jonkin verran koulukiusausta, sellaista haukkumista syrjintää ja seläntakana puhumista, sekä kaikkea levittelyä kesti jokusen vuotta.
ehkä vieläkin, mutta en ole kuullut vähään aikaan...
Nyt en voi rentoutua, ajattelen koko ajan ulkonäköäni, läskeyttäi, minua masentaa, en saa yöllä nukutuksi kun ajatukset pyörii päässä ja sitten alkaa itkettämään, stressaan, ahdistun herkästi, silloin painaa rinnassa, joskus pistää. Henki kulkee raskaammin. Välillä kun on paljon ihmisiä ympärillä, niin tapahtuu.
minusta on muuttunut ihan eri ihminen. tavallaan olen vielä hyvä. en halua satuttaa toisia, ja olen nöyrä, sääliväinen. Mutta koko persoonallisuuteni on paksun sumun peitossa enkä saa elämästä melkoisenkaan paljon irti.
tätä on jatkunut runsaat 3 vuotta...huomasin vuoden jälkeen, että saatan olla masentunut.
Puhuin viimevuonna terkkarille, mutta hän vähätteli (kai?) ja minä menin puolustuskannalle (pelkäsin heikkoutta?) ja vakuutin kaiken olevan hyvin. Eli avun hakeminen on kamalaa. Menen heti sille kannalle että kaikki onkin hyvin ja pälä pälä...olen hyvä esittämään...esitän joka päivä jotain...
olen viillellyt ja hakannut itseäni, tällä hetkellä en, mutta kuolema pyörii päässäni tavalla tai toisella. joka yö minua piinaa mielukavt siitä että kuolen vaikka toisaalta sitä periaatteessa toivon. Sitten nään kuink ruma olen.
Vihaan itseäni.
Stressaan koulun alkua, en halua sinne helvettiin. Olen koko ajan ärtyisä tai välinpitämätön, kaikki tuntuu haukkuvan tai moittivan minua, huoh.
ja nyt vin epäilen, pääsenkö tästä sumusta kskaan pois, onko se mahdollista? niin paljon asioita mitä jätin mainitsematta, jotka pitäisi skarpata jotta saisi elämästä kiinni, mutten jaksa...miten kukaan jaksaa?
Okei, olen vasta 15, mutta olen kokenut paljon.
Jos sanon stressaavani, se kyseenalaistetaan, sillä eihän tämänikäiset voi mistään stressata, eihän?
No, tuo on äitini käsitys asiasta. Eitämänikäisen unettomuudet ymym. johdu muusta kuin myöhäisistä uni ajoista.
Minut kasvatettiin tavallaan...no, minua "suojeltiin" maailmalta pitkään. En tiennyt melkein mistään mitään ennen kuin oman selvitymiseni vuoksi aloin muuttaa käsitystäni maailmasta. Minä olin sellainen kiltti pikku tyttö.
Itku on heikkoutta muiden mielestä...sain kuulla siitä PIITKÄÄN jos itkin, ja leimattiin sen perusteella heikoksi...sisarukset eritoten. Muistan luvanneeni itselleni, että tästä lähin minä en itke....siitä paljon aikaa, mutta sen jälkeen en ole itkenyt suoranaisesti muuta kuin tunteista. ja harvemmin muiden seurassa. oikeastaan kerran.
Jonkin verran koulukiusausta, sellaista haukkumista syrjintää ja seläntakana puhumista, sekä kaikkea levittelyä kesti jokusen vuotta.
ehkä vieläkin, mutta en ole kuullut vähään aikaan...
Nyt en voi rentoutua, ajattelen koko ajan ulkonäköäni, läskeyttäi, minua masentaa, en saa yöllä nukutuksi kun ajatukset pyörii päässä ja sitten alkaa itkettämään, stressaan, ahdistun herkästi, silloin painaa rinnassa, joskus pistää. Henki kulkee raskaammin. Välillä kun on paljon ihmisiä ympärillä, niin tapahtuu.
minusta on muuttunut ihan eri ihminen. tavallaan olen vielä hyvä. en halua satuttaa toisia, ja olen nöyrä, sääliväinen. Mutta koko persoonallisuuteni on paksun sumun peitossa enkä saa elämästä melkoisenkaan paljon irti.
tätä on jatkunut runsaat 3 vuotta...huomasin vuoden jälkeen, että saatan olla masentunut.
Puhuin viimevuonna terkkarille, mutta hän vähätteli (kai?) ja minä menin puolustuskannalle (pelkäsin heikkoutta?) ja vakuutin kaiken olevan hyvin. Eli avun hakeminen on kamalaa. Menen heti sille kannalle että kaikki onkin hyvin ja pälä pälä...olen hyvä esittämään...esitän joka päivä jotain...
olen viillellyt ja hakannut itseäni, tällä hetkellä en, mutta kuolema pyörii päässäni tavalla tai toisella. joka yö minua piinaa mielukavt siitä että kuolen vaikka toisaalta sitä periaatteessa toivon. Sitten nään kuink ruma olen.
Vihaan itseäni.
Stressaan koulun alkua, en halua sinne helvettiin. Olen koko ajan ärtyisä tai välinpitämätön, kaikki tuntuu haukkuvan tai moittivan minua, huoh.
ja nyt vin epäilen, pääsenkö tästä sumusta kskaan pois, onko se mahdollista? niin paljon asioita mitä jätin mainitsematta, jotka pitäisi skarpata jotta saisi elämästä kiinni, mutten jaksa...miten kukaan jaksaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pää sekasin ja oottaan junaa.
mene lääkärille juttelemaan ja VAADI että haluat apua ja kukaan ei ota todesta! se osaa kyllä neuvoa sulle mistä tai mitä kautta saat apua!
Äläkä välitä siitä terkkarista, se varmaan ajatteli että sulla on perusnuorten ahdistuksia, mene siis jollekin muulle juttelemaan ja sano että tämä ei voi enää jatkua näin, apua on tultava!! Tsemppiä sulle, kaikki kyllä järjestyy!!
mul on jatkunut 6 vuotta tota, ja vielä kotona veli haukkuu mua koko ajan, en ole sentää viillelyt, mutta on ollut helvetin rankkaa, en ole mitenkään läski silti mulle vittuillaan kokoajan, tuntuu siltä etten kunnioita ketään, ehkä sen takia kun ketään ei kunnioita mua. Koulussa olen alkanut sanomaan suorat sanat tyypeille, mutta se tuntuu vaan lisäävän kiusaamista. Joskus liikuin koko ajan ulkona ja oli paljon kavereita, nyt olen lukittunut huoneeseeni masentuneena. sitten vielä paras kaveri alkoi haukkumaan, jonka kanssa olen ollut paras kaveri 8 vuotta,
ja äidin ja minun välit on paskat, ja isään minulla ei ole yhtään välejä
elämänilo on mennyt kokonaan ;(, en uskalla mennä hakemaan apua mitä voin tehdä ?
voi teitä nuoria! pakko hakea apua. kuten edelliselle sanoi, soita kriisipuhelimeen ja sen löydät netistä,
sun asiat ei oo tosiaa ok. voisko olla, että "peilasit" terkkarille eli kova likka?. puhun ny omasta kokemuksesta, ku olin su ikänen. sun pitää osata ja pystyä puhua totuus. voisitko vaika eka soittaa kriisipuhelimee ja kertoa mitä tunnet?
terkkarille? mitä tarkottaa? ;dd
öö kriisipuhelimeen puhuminen ei välttämättä ole hyvä dea, sillä olen kovin sis.päin suuntautunut ja ei pokka riitä siihenkään että jonkun kanssa juttelisi puhelimitse.