Omituisiako olemme?

exhipit

Olemme 55 ja 56 aviopari. Normaaleja työssä käyviä maalla asuvia ihmisiä.
Ongelmamme on se ettemme löydä ystäviä joiden kanssa viihtyisimme. Kyllähän meillä on porukkaa käynyt, tuntuu kuitenkin siltä että hengenheimolaisia
ei löydy. Kaikki ikäisemme ovat jo kauan sitten siirtyneet humppalinjalle tai
alkoholisoituneet niin pahasti, ettei seuranpidosta tule mitään.
Itse kuuntelemme edelleen rokkia, heviä ja bluesia, klassistakin joskus. Luemme paljon ja käymme mielellämme taidenäyttelyissä. Emme seuraa salkkareita, emmekä lue juorulehtiä.
Tuntuu että kaikki ikäisemme tutut ja naapurit ovat juuri päinvastaista ihmis-
tyyppiä.
Sellaista aitoa hauskanpitoa ja yhdessäoloa ei synny jos ei ole yhteisiä harrastuksia tai puheenaiheita. Pidämme hyvästä ruoasta ja viinistä, ja olisi
mukavaa seurustella samanlaisten ihmisten kanssa. Olemme kuitenkin
tavallisia duunareita, eli korkeammin koulutetut tuttavamme kokevat meidät
rahvaanomaisiksi.
Onko kukaan muu kokenut vastaavaa, vai onko samanhenkisiä ystäviä löytynyt?
Nuorempana oli helpompaa, tuntui että kaikkien kanssa synkkasi hyvin ja
kaikki olivat samanhenkisiä. Voihan se vika olla meissäkin, kun emme ole
antaneet itsemme muuttua valtavirran mukana.

31

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noo vähän sama homma täällä ja eipä juuri ystäviä ole mutten niitä kaipaakkaan, olen yksin ja lasteni seurassa viihtyvä. En siis etsiskele aktiivisesti muuta seuraa. Harrastuksenikin ovat sellaisia, ettei niissä juuri ystäviä tule.

      Salkkareita tai Kauniita ja rohkeita en ole ikinä katsonut, ohjelmao ovat suorastaan ällöttäviä. Musiikkimakuni on laidasta laitaan mutta enemmän hevi ja rokkipitoista tai sitten jotain nättiä poppia. En pidä haitarimusiikista enkä käy lavatansseissa tai kapakassa.

      Olen siis sopeutunut tähän "tyhjänpäiväiseen" elämääni.

    • Ette ole mitenkään omituisia, vaan nykyajalle tyypillisiä omien mieltymysten mukaan eläviä ihmisiä. Ruoka ja viini ovat tämän päivän trendijuttuja, eikä siinä ole mitään omituista. TV on täynnä ruokaan liittyviä ohjelmia. Muita pinnalla olevia valtavirtoja on sisustus ja puutarha. Käsityö on selvästi nouseva terndi ja se oli pitkään kalkkismainen harvojen harrastus.

      Humppa on suomalaisten perinteinen kestosuosikki. Monet tutut pitivät siitä jo nuorena, ja musikkimaku on jokaisen oma asia. Kirjallisuuskin on niin laaja alue, että harvoin suosikit ja luetut tärppäävät yksiin tuttujen kanssa. Koulutuksistani toinen on taiteen alalta, mutta ymmärrän silti hyvin, että taide ei ole kaikkien juttu, eikä tarvitse ollakaan. Mielestäni erilaisuus on nimenomaan rikkautta, ja erilaiset ihmiset tuovat vaihtelua ja virikkeitä minunkin ajatusmaailmaan.

      Vietin eilen monta tuntia kyläilemässä sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa minulla ei ole kovinkaan paljon yhteistä. Se oli oikein virkistävää vaihtelua omalle laatuseuralleni. Toisessa paikassa oli melkoista perehtyneisyyttä sotahistoriaan, mikä ei ole minua koskaan erityisemmin kiinnostanut. Kyllä taas yleisivistys karttui. Melkein lainasin yhden kirjan, mutten sittenkään. Iltapäivälehti oli pöydässä, humppalevyjä hyllyssä ja itsemaalattuja tauluja seinällä. Omanlaisiaan ainutkertaisia yksilöitä hekin.

      Mitäköhän tuo valtavirran mukaan meneminen loppujen lopuksi on? Kuinka paljon tiedämme niistä ihmisistä, joiden seurassa emme vietä aikaa.

    • Minulla on käynyt mäihä. Olen samanhenkinen kuin sinä ja puolisosi, mutta minun kaverini ovatkin n. 10 vuotta itseäni nuorempia ja ystävistä ja kavereista ei ole puutetta. Olemme juuri järkkäämässä eräälle paluumuuttajalle bileitä ja porukkaa tulee parikymmentä. Kaikki samaa jengiä.

      On erittäin valitettavaa, että ette ole löytäneet omaa jengiänne, mutta jospa se löytyisikin vähän kauempaa kuin aivan kulmilta?

    • Mikä se lieneekään, että itse omasta mielestään on aina sama. Se sama kuin nuorenakin. Minä en puolestani tiedä yhtään -ainakaan uskottavasti- humppalinjalle siirtynyttä vanhaa rock-ihmistä. Olen huomannut sensijaan nuorena omaksutun musiikimaun seuraavan läpi elämän kuin seepralla raidat.
      Miten yht´äkkiä voisi alkaa tykkäämään Matista ja Teposta kun ei ole heistä ennenkään tykännyt? Teidän kanssanne samanhenkisiä on paljon. Koska viimeeksi kävitte festareilla? Siellä olisi varmaan helpompi tutustua muihin samanhenkisiin.

      • exhipit

        Eipä ole käyty festareilla, johtunee enimmäkseen yhteensopimattomista
        lomapäivistä. Kukonhiekka Bluesissa käytiin Erja Lyytistä katsomassa.
        Keitelejazzissa olisi ollut Jethro Tull ja paljon muuta, mutta taas iski työvuorot.
        En minäkään tunne ketään joka rockista Mattiin ja Teppoon olisi vaihtanut,
        mutta jonkunlaista lamaantumista olen havainnut. Esim. vanhojen vinyylien
        hävittäminen on mielestäni kertoo henkisestä tylsistymisestä.
        Yhteiskunnallisissa ja poliittisissa asioissa ihmiset heiluvat kuin tuuliviirit,
        harvoin kohtaa henkilöitä jotka edelleen seisoisivat nuoruutensa ihanteiden
        takana

    • Vapauttavaa elää omien mieltymystensä mukaan ilman sosiaalisia paineita.
      Eikö vaan?

      Nuorilla tuntuu kaveripiiri olevan tärkeä eivätkä erilaiset elämänkokemukset ole vielä muokanneet ihmisiä.

      Ilmeisesti ikääntyessämme tulemme itsekkäämmiksi?
      Laatu on määrää tärkeämpää.

      Riippunee myös elinkumppanista.
      Meillä on kotona muutama harva ystäväksi kokemamme henkilö ja tuttavia enemmän.

      Toisaalta, esimerkiksi Espanjassa olemme kahdestaan olleet pisimmillään 3kk hakeutumatta Suomi-Seuraan vaikka niiden pesäpaikka on 5:n minuutin kävelymatkan päässä.

      Tuttavissamme on jokunen norjalainen ja svedu sekä tietenkin lähitienoon palvelualan ihmisiä joiden kanssa on muodostunut välitön, pokkuroinnista vapaa suhde.

      Muutaman suomalaiskontaktin jälkeen olemme pitäneet suumme kiinni kuullessamme suomea.
      Toki joukossa on ollut jokunen "tavallinenkin".

      Ainoa siellä ystäväksemme luokiteltu mamma kuoli muutama vuosi sitten.
      Varsinkin vaimoni viihtyi, ikäerosta huolimatta, hänen seurassaan.
      Kerrankin mammat juuttuivat parvekkeellemme haastamaan.
      8-tuntia!!!
      Minä kävin välillä kaupungilla.
      Tarjoilin mammoille viiniä.
      Katselin telkkua.
      Tarjoilin lounaalta jääneitä sardiineja kylminä.
      Tarjoilin viiniä.
      Jne.
      8 tuntia! Minusta se oli viihtymistä.

      • Eräs345

        Ihmetyttää joskus ylläpidon kriteerit viestien poistamisen suhteen.
        Kirjoitin tähän ketjuun viestin, joka ei sisältänyt kiroilua, panettelua,
        tai mitään muutakaan arveluttavaa. Ainoa rikokseni lienee, että laitoin
        mukaan sähköpostiosoitteeni, mahdollisia yhteydenottoja varten.
        Viesti poistettiin melko välittömästi.
        Tuolla 60 palstalla kaupataan seksipalveluja puhelinnumeron kera,
        eikä viestiä poisteta. Mistähän on kysymys? Kertokaa te jotka olette
        kokeneempia tällä palstalla.

      • sillä siisti
        Eräs345 kirjoitti:

        taitaa siellä olla eri sefu kuin täällä ja näin ollen paikalla eri aikoihin. Oletko kokeillut poistopyyntöä viesteihin jotka haluat sieltä pois?

        Koskaan ei voi tietää kuka jakelee ja kenen sp-osoitteita tai puhelinnumeroita, hyvä että poistetaan mahdollisimman pian.

      • tii-na-...
        sillä siisti kirjoitti:

        oot muuten ihan oikeessa että näillä puh numeroilla ja sähköpostiosoitteilla voi tehdä kiusaakin jollekkin eipä oo tullu tollanen mieleenkään ihan asiallista että pyydetään poistoon aikas paljon oon ollu tuolla kuuskyt palstalla en nyt kumminkaan viime viikkoina enkä oo kumminkaan seksipalveluiden kauppaajaan siellä törmänny.

      • Eräs345
        tii-na-... kirjoitti:

        Kyllä se on siellä vieläkin.

      • tii-na-...
        Eräs345 kirjoitti:

        Kyllä se on siellä vieläkin.

        pikkusen selailin mutta eipä osunu silmiin seksipalveluiden tarpeessa en ole olisin vaan kattonu onko siellä joku toinenkin leikkijä hatsansaan lisäks =)))))

      • Hei oikeesti!
        Eräs345 kirjoitti:

        Kyllä se on siellä vieläkin.

        Otatko sinä kaikki höpötykset ja lirkunlarkut totena. Nyt sun oma mielikuvituksesi on asialla. Ne on kuule isojen poikien ja tyttöjen pikkutuhmaa huulen heittoa, ei sen ihmeempää. Mitä sä oikein kuvittelet ihmisistä?

      • tii-na-...
        Hei oikeesti! kirjoitti:

        minäkö no en koskaan ota tosissani ja eiks toi mun kirjoituskin sen jo kerro kaikistahan voi kuvitella mitä vaan mutta niistä jotka tuntee niin ei tartte kuvitella kun tietää =)))))

      • Hei oikeesti!
        tii-na-... kirjoitti:

        minäkö no en koskaan ota tosissani ja eiks toi mun kirjoituskin sen jo kerro kaikistahan voi kuvitella mitä vaan mutta niistä jotka tuntee niin ei tartte kuvitella kun tietää =)))))

        Ei sulle, kun eräs345:lle, ettei kaikki oo aina sitä miltä näyttää. Täällä netissä tosikko menee helposti halpaan.

        Ennenvanhaan 1970-luvulla nuorilla miehillä oli hupina kirjoittaa kaverien nimissä ilmoituksia kirjeenvaihto- tai johonkin "ruuvi etsii mutteria" -palstalle. Nykyään samaa jäynää harrastetaan netissä. Naapurin teinipoikaa kiusattiin antamalla hänen puhelinnumeronsa johonkin gay-henkiseen yhteyteen. En yhtään ihmettelis, jos opiskelijapojat tarjoisvat kaverin puhelinnumeroa mummopalstoille, ja sitten kyselisivät hihitellen koululla, että onko puumat ahdistelleet.

      • eräs345

        Tämä ei ole se pointti, vaan se että minun asiallinen viestini sensuroitiin, mutta
        tätä ei.

      • 5+11
        eräs345 kirjoitti:

        Tämä ei ole se pointti, vaan se että minun asiallinen viestini sensuroitiin, mutta
        tätä ei.

        tuntuu jotenkin oudolta että valitat täällä jos jotain ei poisteta jollain toisella palstalla?

        puhelinnumerot ja sp-osoitteet ovat s24 sääntöjen mukaan kielletty.

      • eräs345
        5+11 kirjoitti:

        tuntuu jotenkin oudolta että valitat täällä jos jotain ei poisteta jollain toisella palstalla?

        puhelinnumerot ja sp-osoitteet ovat s24 sääntöjen mukaan kielletty.

        Viestini poistettiin tältä palstalta, ja sitä kummeksuin alun perin. Eiköhän
        pistetä piste nyt tälle höpinälle.

      • Hei oikeesti!
        eräs345 kirjoitti:

        Tämä ei ole se pointti, vaan se että minun asiallinen viestini sensuroitiin, mutta
        tätä ei.

        OK. Täällä luuraa kyllä ihka oikeita tosikoitakin, jotka löytävät ihan mistä vaan, vaikka leikin laskusta, seksipalveluja tai jotain epäilyttävää. Kun nimimerkkisi ei ole tuttu, niin kommenttisi yhdennäköinen pätkä jonkun toisen aikaisempaan kirjoitukseen johti virheelliseen intuitioon.

        Näky siellä 60 ssa oleen joku numero tarjolla. Viestiä ei ole ilmeisesti huomattu poistaa. Eihän seriffikään jokaista viestiä lue, ja jos kukaan ei ilmoita asiatonta viestiä, niin sinnehän se jää. Julkisesti levitetyistä puhelinnumeroista ja sähköpostiosotteista ei voi koskaan tietää, ovatko ne asialinjalla. Rekisteröidyt nimimerkit voivat kirjoitella keskenään gallerian kautta.

    • Apulaistarkastaja

      Saako mummo olla renttu, tänään klo. 11.49

      • Apulaisenapulainen

        Heh, näin se mainos leviää palstalta palstalle ilman massapostausta :)))

      • tii-na-...
        Apulaisenapulainen kirjoitti:

        Heh, näin se mainos leviää palstalta palstalle ilman massapostausta :)))

        jos mummo kysyy saako se olla renttu tänään kello ykstoistanelkytyhdeksän tekeeks se siitä vielä massapostauksen ;)))))

      • hoputiiti
        tii-na-... kirjoitti:

        jos mummo kysyy saako se olla renttu tänään kello ykstoistanelkytyhdeksän tekeeks se siitä vielä massapostauksen ;)))))

        en taida viitsiä rautalangasta taittaa =DDDDD

      • tii-na-...
        hoputiiti kirjoitti:

        en taida viitsiä rautalangasta taittaa =DDDDD

        oot sää nyt ihan tosissas vai oonko mää tyhmä :o

      • Apulaisenapulainen
        tii-na-... kirjoitti:

        oot sää nyt ihan tosissas vai oonko mää tyhmä :o

        Rautalankamalli:

        60 palstan avaus saako mummo olla renttu ja siellä viesti mikä on kirjoitettu 11.49, sieltä se numero löytyy.

        vastaus kysymyksiiji: joo

      • Apulaisenapulainen kirjoitti:

        Rautalankamalli:

        60 palstan avaus saako mummo olla renttu ja siellä viesti mikä on kirjoitettu 11.49, sieltä se numero löytyy.

        vastaus kysymyksiiji: joo

        tonhan mää tiesin jo eka lukemalla apulaistarkastajan tekstistä muu oli vastausta sun massapostauksees ja vitsillä näin se rautalankanka vääntyy multakin vaikka tosissas ootkin ja mua tyhmänä pidät ;))))))

    • sipsinhipsi

      Juu. Olette omituisia.

      • exhipit

        Tätä oletimmekin. Löytyisiköhän muita omituisia kaveriksi. Onko omituinen
        erikoisen synonyymi? Voidaanko sanoa esim. "Juhlamokka nyt omituistarjouksessa"?

      • sipsinhipsi
        exhipit kirjoitti:

        Tätä oletimmekin. Löytyisiköhän muita omituisia kaveriksi. Onko omituinen
        erikoisen synonyymi? Voidaanko sanoa esim. "Juhlamokka nyt omituistarjouksessa"?

        Jokainen joka kertoo omista tavoistaan tavoittelee erikoisuutta ja haluaa saada vastukseksi juurikin sen, että "olet".

        Mitä nyt vielä pitäisi sanoa? Että ei, te olette niin tavallisia.

      • exhipit
        sipsinhipsi kirjoitti:

        Jokainen joka kertoo omista tavoistaan tavoittelee erikoisuutta ja haluaa saada vastukseksi juurikin sen, että "olet".

        Mitä nyt vielä pitäisi sanoa? Että ei, te olette niin tavallisia.

        Tässä tapauksessa kyse ei ole siitä, että haluaisimme olla erikoisia.
        Päinvastoin, haluamme olla taviksia. Taviksetkin ovat kaikki omalla tavallaan
        persoonia, kyselinkin tässä sitä, että löytyykö muita meidän kaltaisia ihmisiä.
        Tässä iässä monet ihmiset mummoontuvat ja pappaantuvat, ja unohtavat
        oman persoonallisuutensa, ja uppoutuvat tavismaisuuteen.

    • Tuttua on.Me emme enää haekaan ystäviä.Rokkia tanssitaan jossain ulkoilmakonserteissa kaksin ja eletään omaa elämäämme.Mitä toi "rahvaanomaisuus" tarkoittaa?Me eletään kaikkein vapainta aikaa mun nuoruudesta lähtien.Pukeutua saa niinkuin tahtoo ja oman persoonansa tuoda esiin.Mä ainakin pidän kiinni siitä,että on yks hailee mikä on trendi,en noudattele enää mitään vaan elän viimeinkin vapaasti!Vai että vulgääriä?Minä kun en sellasista hienostelevista teeskenteliöistä välitä.Paikalleen jämähtäneitä,höh!

    • Olen kiinnittänyt huomiotani samaan asiaan. Meilläkään ei ole ikäisiämme ystäviä. Ystävämme ovat meitä huomattavasti nuorempia tai vanhempia. Meillä on yli 80v ystäviä ja 35-45v ikäisiä. Itse olemme 53 ja 59v.

      En ole asiaa kuitenkaan miksikään ongelmaksi ajatellut mutta totuus on kuitenkin, että että viihdyn paremmin 83 vuotiaan ja 35vuotiaan seurassa. Samoin myös aika erikoista varmaan, että työnantajani on hyvä ystäväni ja miehenikin ystävä ja me vietämme yhteisiä kesälomapäiviäkin....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe