Eheytyä suorittamisesta

"Sellaiselle ihmiselle, jolle elämä on suorittamista ja pärjäämistä, on suuri hetki se, että hän vihdoin uskoo olevansa kaikkivaltiaan Jumalan suurilla käsivarsilla, jossa saa levätä ja tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on."
(lainaus: kotimaa24, blogi 6.7.2011, Elias Tanni)


Minulle tuo hetki oli tavallisessa sunnuntaijumalanpalveluksessa.
Synnintunnustus on tuntunut aina minusta vieraalta ja niin se tuntui nytkin mutta SYNNINPÄÄSTÖSANAT aloittivat eheytymisprosessini.


Olen ollut aina suorittaja. Se, joka on selvinpäin ja hoitaa asiat, jos toiset ottaa. Se, joka vastaa kaikesta viime kädessä. Se, joka koko ajan yrittää tehdä enemmän kuin parhaansa ja enemmän kuin jaksaa.
MUTTA
Samalla olen ollut se, joka on kantanut riittämättömyyden raskasta taakkaa. Se, joka ei ole saanut anteeksi muilta eikä itse antanut itselleen anteeksi ainuttakaan lapsuutensa ja nuoruutensa virhettä tai epäonnistumista. Se, jolle nuo lapsuuden ja nuoruuden virheet ja epäonnistumiset ovat valtavana lastina kasanneet kovalla korolla kasvaen suorittamisen vaatimuksia. Huikeilla suorituksilla. ne lapsuuden ja nuoruuden virheet ja epäonnistumiset voisin ehkä saada maksettua joskus.
Onko suorittaminen sitten syntiä? On ja ei. Siinä mielessä se on syntiä, että synti on sitä, mikä erottaa sinut Jumalasta.


"Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä"

Olen ajatellut katsellessani vanhoillislestadiolaisuuden kritiikkiä - monelta osin aiheellista kritiikkiä - että teillä on suunnaton rikkaus nämä usein käytetyt sanat: "Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä".