IL: Hallitusneuvotteluiden ruoista jättilasku veronmaksajille
Kuva: Zhao Changchun - Zumapress AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Kuvassa hallitus, jonka muodostaminen oli niin vaikeaa, että pelkkä neuvottelijoiden ruokalasku on yli 200 000 euroa.
Pitkiksi venyneet hallitusneuvottelut tuntuvat veronmaksajien kukkarossa 209 318 euron ruokalaskuna, kirjoittaa Iltalehti. Hallitusta kasattaessa nälkäisille neuvottelijoille tarjoiltiin Säätytalolla aamiainen, buffetlounas ja iltapalabuffet. Tarjolla oli pitkin päivää myös kahvia, teetä ja hedelmiä. Yhden päivän ruokatarjoilujen hinta kipusi jopa yli 15 000 euroon.
Ensimmäisellä neuvottelukierroksella ruokatarjoilusta laskutettiin 200–240 henkilön mukaan riippumatta siitä, kuinka moni söi Säätytalolla. Toisella kierroksella laskutuksen pohjana oli 184 henkilölle järjestetty tarjoilu. Summaan on laskettu mukaan tiskaus- ja tarjoilukulut.
Kalleimmaksi päiväksi tuli 22.5, jolloin ruokalasku oli peräti 15 268 euroa.
Yhden peruuntuneen neuvottelupäivän hinnaksi tuli 6000 euroa. Summa muodostui raaka-aineista sekä tarjoilu- ja tiskauskuluista.
Ruokalaskujen lisäksi eduskunta maksaa Säätytalolla työskennelleiden valtioneuvoston kanslian työntekijöiden ylityökulut, joiden kokonaissumma ei ole vielä tiedossa. Kuluja kertyi myös tietoliikenneyhteyksistä ja kopioinnista, mutta niidenkään lasku ei ole vielä tullut.
Valtiojohdolta ei kuitenkaan peritä vuokraa Säätytalon käytöstä.
Iltalehti
Suosittele luettavaksi Tulosta Lähetä linkki kaverille
VERONMAKSAJIEN PIIKKIIN
OSSO BUCCO
2
<50
Vastaukset
- kysyjä.
niin ja kun perSSut kävivät paikan päällä niin he eivät tietenkään mitenkään osalistuneet moisiin ruokaorgioihin. jokainen heistä toi oman nyytinsä mukaan, jossa oli äidin laittamat voileivät ynnä maitoa metsurin tyyliin kossupullossa. jos siitä jäi jotakin yli niin se vietiin polkupyörällä hurstin putiikkiin jaettavaksi.
- verot ja takuut
Kyllä kansa maksaa herrojen metkut ja EU-huijareiden kuprut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958