voisimme tehdä mieheni kanssa kahden yön matkan.

No maksimissaan kolmen, mutta mieluummin tuo kaksi. Mutta minne mennä? eli joku kaupunkiloma varmaan Euroopassa (risteilylle emme halua). Katselin Amsterdamia, kun kaverini sitä kehui, heinäkuussa olisi matka. Amsterdamissa ei olla käyty ja lentomatka lyhyt. Praha ja Krakova käyty ja Pariisi...
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tällaiseen kysymykseen on aika vaikea vastata, kun ei esim. tiedä, millaisista asioista olette matkalla kiinnostuneita. Olen ihan varma, että jokaisessa isossa Euroopan kaupungissa on tarjolla niin paljon kaikenlaista, että tekin löydätte mielenkiintoista. Ja jokaisessa isossa Euroopan kaupungissa on heinäkuussa varmasti paljon myös muita matkalaisia.

Kun kyse on korkeintaan kolmen yön reissusta, kannattaisi milestäni harkita myös jotain pienempää kohdetta kuin suurkaupunkia; uuteen isoon paikkaan ei tuossa ajassa kuitenkaan saa tehdyksi kuin pienenpienen pintaraapaisun - vaikka toki sekin voi olla mukava kokemus. Pari päivää hurahtaa varmasti myös pienemmässä kaupungissa, siihen pääsee ehkä hiukkasen pintaakin syvemmälle, ja kaikissa vanhoissa kaupungeissa on mielenkiintoista historiaa ja kulttuuria, etenkin jos etukäteen vaikka vähänkin perehtyy kohteeseen. (Ja ihan varmasti myös monensorttisia ja -hintaisia kauppoja ja ravintoloita on kaikkialla.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johonni kirjoitti:

No maksimissaan kolmen, mutta mieluummin tuo kaksi. Mutta minne mennä? eli joku kaupunkiloma varmaan Euroopassa (risteilylle emme halua). Katselin Amsterdamia, kun kaverini sitä kehui, heinäkuussa olisi matka. Amsterdamissa ei olla käyty ja lentomatka lyhyt. Praha ja Krakova käyty ja Pariisi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu