En tiedä onko tämä oikea paikka tälle kysymykselle?.Olen miesopiskelija ja minulla on ollut jo pidempään ongelmia ihmissuhteiden kanssa ja ne vaivaavat jatkuvasti mieltäni. Opiskelumotivaatiokin on tämän takia kärsinyt. Olen käynyt kahdella YTHS:n psyokologilla juttelemassa ongelmastani, mutta heistä ei apua ollut, Toinen sanoi toisen tapaamiskerran aluksi, että sinulla on kaikki hyvin, eikä mitään ongelmaa ole. Se loppui sitten siihen. Toisen kanssa oli tapaamisia kolme kertaa, mutta ei siitäkään ollut oikein mitään apua. Tapaamiset olivat kaiken lisäksi kuukauden välein, joten psykologi oli jo unohtanut kaiken, mistä oli juteltu, eikä hän muutenkaan oikein osannut neuvoa. Tapaamisia pitäisi olla useammin, mutta YTHS:llä on mielenterveyspalveluissa resurssipula.
Tunnen itseni lievästi masentuneeksi, alistuneeksi ja minulla on toivoton olo. Kaipaisin apua ja sitä, että joku kuuntelisi. Olen yksinäinen, minulla on heikko itsetunto yms. Opiskelen Tampereella ja rupesin miettimään, että mitäköhän maksaa, jos menee yksityiselle psyokologille? Netistä olen katsonut, että sellaisia on, mutta maksavatkohan ne maltaita? Ei YTHS:ltä saa apua. Onko kellään aavistustakaan, mitä maksaa yksityisellä käynti?
Apua kaipaisin
2
60
Vastaukset
- kaiki lomalla
Eikö soo erikoislääkärin yleinen palkkio, 50-70€. Kelalta saa vähän takas kun osaa hakee.
Sun pitää sinnitellä ehkä heinäkuun ylitte. Jos sitten sais aikoja paremmin. - Cilluri
Moro!
Kaikki erikoislääkärit eivät suinkaan ole koko kesää lomalla ja KELAkorvauksen saa jokainen suomalainen joka k.o. kortin näyttää sitä kysyttäessä.
Itse olen maksanut pk-seudulla yksityisellä psykiatrilla käynnistä noin 70...80 eur/kerta, riippuen käynnin pituudesta (KELA korvauksen jälkeen). Saat tarkan hinnan varmasti selville kun kysyt sitä samalla kun varaat aikaa.
Monien yksityisten lääkäriasemien sivuilta voit käydä tshekkaamassa mitä psykiatreja talossa työskentelee ja samalla siellä voi olla tietoa siitä, mihin mielenterveyden alueisiin k.o lääkäri on erikoistunut ja mistä hän on ammatillisesti erityisen kiinnostunut. Siitä se lähtee ja saat varmasti paljon apua!
Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760