Osaisikos joku auttaa/jakaa kokemuksia?

Eli, tilanne on tämä: Olen 26-vuotias nainen jolla on todella surkea työhistoria. On tullut tehtyä monenlaista, mutta vain pari vuotta oikeastaan oikeita töitä, väliin on mahtunut monta työharjoittelua ja ammattitutkinnon hankkiminen ammattikoulun jälkeen. Olen ollut työttömänä ja olen jälleen joka alkaa jo suoraan sanottuna tympimään, pitäisi varmaan vaihtaa paikkakuntaa. Olen miettinyt pitkään mitä haluaisin opiskella ja ykkösvaihtoehdoksi on noussut kansainvälinen politiikka, muutama muukin vaihtoehto olisi. Mitä olen pääsykokeisiin tutustunut, eivät ne mielestäni näyttäneet mahdottomille mutta varmasti opiskelupaikka voi olla kovan pääsemisen takana. Itseäni hieman epäilyttää juurikin tuo kouluun pääseminen, sekä työllistyminen sen jälkeen. Onko mahdollista saada hyviä töitä esim. koulun harjoittelujen kautta tai jos itse hakee harjoittelupaikkaa jotta saisi kokemusta ennen jo valmistumista? Jos tuolle uralle päädyn, haluan pärjätä ja onnistua siinä. Toki kaikki on varmaan itsestä kiinni ja jos motivaatiota riittää, miksikäs ei.. Hieman vain mietityttää tosiaan tuo pääseminen ja työllistyminen eli jos jollain olisi jakaa tietoa/kokemuksia asioista niin kaikki on tervetullutta! Myöskin kokemuksia itse opiskelusta kuulisin mielelläni sekä tosiaan tietoa siitä, mihin kukakin on työllistynyt, mihin tehtäviin, millä palkalla ja taustoilla jne..:)

Tunnen itseni melko luuseriksi ja pelottaa, että vaikka valmistuisin yliopistosta maisteriksi, en saa töitä koska aiempi työhistoriani on niin mitätön.. Olen epävarma mutta haluan päästä siitä yli ja alkaa rakentaa parempaa tulevaisuutta. Haluan nyt ottaa uuden suunnan elämälleni ja tulla hyväksi jossakin ja pärjätä elämässä hyvin, mutta toivon ettei aiempi saamattomuuteni torpedoi kaikkia mahdollisuuksia.. Haluan, että minusta tulee jotakin ja haluan tehdä työtä joka kiinnostaa sekä on itselleni tärkeää..:)

Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastailla koulusta ja tilanteesta valmistumisen jälkeen! :)
3272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hoidat opintosi kunnialla,teet työharjoittelun hyvässä paikassa ja ketään ei kiinnosta sinun aiempi historiasi. KV-politiikan sijaan suosittelen esim. hallintotieteitä ja sivuaineeksi noita politiikka tieteitä,niin on työura varmempi.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi:)! Toivottavasti asia on noin, sillä olisi kurjaa sitten jos ei valmistumisen jälkeen saisi töitä kun aina olisi muita joilla on parempi cv.. Täytyypä tutustua noihin hallintotieteisiin enemmän:)
Tosiaan tuo työllistyminen on se mikä mietityttää, ja jos kerran opinnot hoidan niin haluan tottakai päästä sitten hyviin töihinkin enkä kaupan kassalle jälleen:)

Äänestä

Lähtökohtaisesti kannattaa opiskella sitä mikä kiinnostaa ja ainahan voi sisäänpäästyäkin vaihtaa pääainetta. Työllistymismahdollisuudet yhteiskuntatieteilijöillä ovat ihan hyvät, vaikka ei valmistutakaan mihinkään tiettyyn ammattiin. Itse näen sen lähinnä vahvuutena. Yhteiskuntatieteilijä/valtiotieteilijä (oli pääaine mikä tahansa) voi toki jäädä myös työttömäksi, mutta ajattelen että enemmän se on itsestä kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nataline kirjoitti:

Eli, tilanne on tämä: Olen 26-vuotias nainen jolla on todella surkea työhistoria. On tullut tehtyä monenlaista, mutta vain pari vuotta oikeastaan oikeita töitä, väliin on mahtunut monta työharjoittelua ja ammattitutkinnon hankkiminen ammattikoulun jälkeen. Olen ollut työttömänä ja olen jälleen joka alkaa jo suoraan sanottuna tympimään, pitäisi varmaan vaihtaa paikkakuntaa. Olen miettinyt pitkään mitä haluaisin opiskella ja ykkösvaihtoehdoksi on noussut kansainvälinen politiikka, muutama muukin vaihtoehto olisi. Mitä olen pääsykokeisiin tutustunut, eivät ne mielestäni näyttäneet mahdottomille mutta varmasti opiskelupaikka voi olla kovan pääsemisen takana. Itseäni hieman epäilyttää juurikin tuo kouluun pääseminen, sekä työllistyminen sen jälkeen. Onko mahdollista saada hyviä töitä esim. koulun harjoittelujen kautta tai jos itse hakee harjoittelupaikkaa jotta saisi kokemusta ennen jo valmistumista? Jos tuolle uralle päädyn, haluan pärjätä ja onnistua siinä. Toki kaikki on varmaan itsestä kiinni ja jos motivaatiota riittää, miksikäs ei.. Hieman vain mietityttää tosiaan tuo pääseminen ja työllistyminen eli jos jollain olisi jakaa tietoa/kokemuksia asioista niin kaikki on tervetullutta! Myöskin kokemuksia itse opiskelusta kuulisin mielelläni sekä tosiaan tietoa siitä, mihin kukakin on työllistynyt, mihin tehtäviin, millä palkalla ja taustoilla jne..:)

Tunnen itseni melko luuseriksi ja pelottaa, että vaikka valmistuisin yliopistosta maisteriksi, en saa töitä koska aiempi työhistoriani on niin mitätön.. Olen epävarma mutta haluan päästä siitä yli ja alkaa rakentaa parempaa tulevaisuutta. Haluan nyt ottaa uuden suunnan elämälleni ja tulla hyväksi jossakin ja pärjätä elämässä hyvin, mutta toivon ettei aiempi saamattomuuteni torpedoi kaikkia mahdollisuuksia.. Haluan, että minusta tulee jotakin ja haluan tehdä työtä joka kiinnostaa sekä on itselleni tärkeää..:)

Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastailla koulusta ja tilanteesta valmistumisen jälkeen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu