Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mäki-Ketelä solvaa Muutosta punavihreiden foorumilla!

Oman pesän likaaja?

"Muutoksen tulevaisuus lienee kaiken kaikkiaan epävarma. Todellisia tekijöitä ja puuhamiehiä/-naisia oli alun perinkin ihan liian vähän. Vastaavasti (turhan) puhujia ja neuvojia sitten vastaavasti enemmän.

Kunnallisvaaleihin lähtemisestä on ollut jonkin verran puhetta, mutta en tiedä, onko sinnekään sitten todellisia lähtijöitä vai jääkö puheeksi. Oman arvioni mukaan nyt ollaan jonkinlaisella vedenjakajalla, noustako vielä kerran barrikadeille vai kadotako kokonaan poliittiselta kartalta. Lähikuukaudet näyttänevät.

Itse olen ilmoittanut, että mitään periaatteellista estettä kuntavaaliehdokkaaksi lähtemisellä ei ole. Tosin vaihdoin juuri asuinkuntaa, joten siinä mielessä lähtötilanteeni ei ole paras mahdollinen, mutta katsotaan nyt. Porukkahan on nykyisin suhteellisen öyhö-, natsi- ja rasistivapaa, joten harkitsen asiaa.

Pahin öyhöporukkahan saatiin (kiitos päällikkömäisten offensiivien) viskattua jo viime kesänä Helon vaivoiksi Vapauspuolueeseen. Jäljethän ovat nyt nähtävissä esim. Suoli24:n toisilleen v*ttuiluketjuissa. Ai niin, erään PV:n edustajan mielestä se "temppu, millä SKS:n porukka pelattiin ulos Muutoksesta, oli todella jäätävä". No niinhän se oli, vaikka paljon siinä piti töitä tehdä ja källitellä källitettäviä. Katastrofisimmat tyypit torppasin jo ennen kuin edes hakivat jäsenyyttä. En vastannut mitään heidän yhteydenottoihinsa tai sitten sanoin tylysti kiitos, mutta ei kiitos.

Siellä oli muuten mielenkiintoisia vaalisloganeita pojilla suunnitteilla, mm. "Valkoinen Suomi". Vieläköhän joku ihmettelee, miksi nostin kytkintä tuosta porukasta?

Eikös Leino ilmoittanut jo Hommassa, että nostaa kytkintä Muutoksen hallituksesta? Jos näin on, niin käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että hän nostaa kytkintä koko puljusta."

http://todellisuus.org/index.php?topic=1279.msg30152#msg30152

18

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päällikkö källittää

      Eihän se tuossa Muutosta solvaa, vaan kertoo, että SKS:stä loikkaamista yrittäneet natsipellet heitettiin helvettiin eli Helon kiusaksi. Hyvä källittäjä tuo Päällikkö.

      P.S. Opettelisit lukemaan pelle.

      P.S. Menisit töihin.

      • fkjdfklsdf

        Mäki-Ketelällä ei ollut munaa viedä perustamaansa puoluetta loppuun vaan erosi ja alkoi viskomaan paskaa niiden päälle, jotka edes yrittävät viedä Muutosta eteenpäin.

        Todella päällikkömäistä meininkiä tosiaan!

        On muuten hupaisaa, että "The Päällikkö" nykyään väittää, ettei maahanmuutto ollut ykkösprioriteetti kun hän lähti puoluetta perustamaan. Hommaa lukemalla saa täysin toisen käsityksen. Siellä Mäki-Ketelä mm. toteaa tyyliin että jos muutospuolue ei saa paikkoja ek-vaaleissa, niin sitten hänen pitää muuttaa maahan, jossa tilanne on vielä kontrollissa jne.

        Mäksyhän voisi ryhtyä pitämään paskanpuhumisen peruskursseja. Sillä sen hän näyttää osaavan erittäin hyvin!

      • Tässä yksi ehdotus:
        fkjdfklsdf kirjoitti:

        Mäki-Ketelä palaa ruotuun heti kun touhukkaalle Adressimiehelle vain keksitään uusia tehtäviä Liikkeen toiminnassa. Mäki-Ketelä on pantava masinoimaan perussuomlaisten junttaamista halla-aholaisten haltuun. Hankkeella on konkreettisia onnistumisen mahdollisuuksia. Soinistien asema heikentyy koko ajan. Halla-aho on jo PS-puolueen harmaa eminenssi, jonka oma luottomies "Perus-Eerola" ohjaa varapujeenjohtajan paikalta monia puoluekoneiston asioita.

      • työeläkeläinen73v
        fkjdfklsdf kirjoitti:

        Mäki-Ketelällä ei ollut munaa viedä perustamaansa puoluetta loppuun vaan erosi ja alkoi viskomaan paskaa niiden päälle, jotka edes yrittävät viedä Muutosta eteenpäin.

        Todella päällikkömäistä meininkiä tosiaan!

        On muuten hupaisaa, että "The Päällikkö" nykyään väittää, ettei maahanmuutto ollut ykkösprioriteetti kun hän lähti puoluetta perustamaan. Hommaa lukemalla saa täysin toisen käsityksen. Siellä Mäki-Ketelä mm. toteaa tyyliin että jos muutospuolue ei saa paikkoja ek-vaaleissa, niin sitten hänen pitää muuttaa maahan, jossa tilanne on vielä kontrollissa jne.

        Mäksyhän voisi ryhtyä pitämään paskanpuhumisen peruskursseja. Sillä sen hän näyttää osaavan erittäin hyvin!

        Mitä hittoa silläväliä YK:sta ja sen mielipiteestä?? Eihän sellaista valtiota olekkaan jossa ei olisi YK:n mielestä valitettavaa..??
        Samanlainen harhainen utopia kuin "maailma ilman rajoja", miksi sitten Oikeassa Maailmassa esim ovissa ja autoissa on lukot?
        Jos kerran lähtökohtaisesti ihminen hyvä? En ymmärrä ??

    • Maanis-debressiivine

      Älkää nyt viitsikö mollata sairasta miestä.

    • Olavi Molosuu

      Hahaa, Päällikkö tarjoaa niin hyvää viihdettä että! Koskahan typerät kämyt huomaavat, että niitä on kusetettu ja kunnolla?

      Vaihtoehdot:
      a) tällä vuosikymmenellä?
      b) tällä vuosisadalla?
      c) ei koskaan?

      Veikkaan vahvasti c.

      • Tässä yksi ehdotus:

        Nuo joita kutsut "typeriksi kämyiksi" ovat nyt jo isolla joukolla eduskunnassa ja Perussuomalaisten hallituksessa varapuheenjohtajaa myöten. Kansallismielisen Liikkeen läpimurto on tapahtunut tosiasia. Mutta sehän on vasta alkua. Seuraava askel on vyöryttää PS-puolue ja syrjäyttää Soini, joka ei enää ole tilanteen tasalla. Tähän voivat muutoslaisetkin kernaasti osallistua. Tervetuloa takaisin, sano.

    • styhsh

      Mäki-Ketelä on sairas. Sairastui melko tarkkaan vuosi sitten.
      Antakaa hänen olla rauhassa.
      Tauti näyttää pahenevan kaiken aikaa todellisuus.orgissa ja Facebookissa.
      Hommastahan Miniluv antoi äijälle 50:n päivän bannin. Ja aseenkantajansa J. Jalonen sai saman verran ihan solidaarisuudesta.

    • huhhahhei vain

      Muutos, Ipu, Ktp, Stp, Vapauspuolue ja Köyhien asialla on kukin koottu jätteistä. Näiden kannatus lienee yhteensä alle 1 %. Siinä sitä on valtiomiestä asialla parantamaan yhteiskuntaa. Pirun hyvin kuitenkin osaavat riidellä pikkuasioista.
      Eikö peiliä ole käytössä?

      • Tässä yksi ehdotus:

        Jos Mäki-Ketelä lyöttäytyy uudestaan yhteen Halla-ahon kanssa, nämä kaksi voimamiestä saattavat kaataa Soinin ja vallata Perussuomalaiset. Kannattaisi yrittää jo seuraavassa persujen puoluekokouksessa. Mäki-Ketelä kyllä luopuu nykyisistä maahanmuuttokriittisten vastaisista mielipiteistään alta aikayksikön, kun hänelle vain annetaan taas tilaisuus päästää touhuamaan, hääräilemään ja hommailemaan (ja trollailemaan).

    • näkemys JMKsta

      Mäki-Ketelä on kaksi kertaa epäonnistunut:

      1) Pyrki hajottamaan perussuomalaiset saamalla JH-a:n eurovaaliehdokkaaksi. Epäonnistui, koska Halla-aho ei lähtenyt JM-K:n vedätykseen.

      2) Pyrki hajottamaan perussuomalaiset perustamalla kilpailevan maahanmuuttokriittisen puolueen. Epäonnistui. Ainoa saavutus oli Pirkanmaalla Heikki Luodolta viedyt äänet, joiden avulla Luoto olisi Martti Mölsän sijaan eduskunnassa. Mölsä on parempi ja kokeneempi ja maahanmuuttokriittinen kansanedustaja, joten Mäki-Ketelän toiminta oli hyvä asia tässä mielessä.

      Kummassakin teossa JM-K on nähdäkseni pyrkinyt torpedoimaan maahanmuuttokriittistä liikettä, joten JM-K on koko ajan ollut todellisuudessa maahanmuuttomyönteinen.

      • Oman pesän likaaja?

        Ja "The Päällikön" harjoittama hommalaisten pilkkaaminen sen kuin vain jatkuu:

        "Hommaforumilla oli kuitenkin vielä sen alkuvaiheilla ihan asiallisiakin kirjoittajia, joiden ajatuksissa oli paljon pohtimisen arvoista. Sittemminhän se on paljastunut ihan avoimeksi rasistiseksi paskakaivoksi. Tästä syystä sieltä on lähtenyt suuri osa fiksuista ja jäljelle on jäänyt, mitä on jäänyt."

        http://todellisuus.org/index.php?topic=1090.msg38348#msg38348

      • Kikko Kellilä
        Oman pesän likaaja? kirjoitti:

        Oli muuten asiallisesti, osuvasti ja napakasti sanottu. Mäki-Ketelällä on sana hallussaan.

      • Kikko Kellilö
        Oman pesän likaaja? kirjoitti:

        Ja "The Päällikön" harjoittama hommalaisten pilkkaaminen sen kuin vain jatkuu:

        "Hommaforumilla oli kuitenkin vielä sen alkuvaiheilla ihan asiallisiakin kirjoittajia, joiden ajatuksissa oli paljon pohtimisen arvoista. Sittemminhän se on paljastunut ihan avoimeksi rasistiseksi paskakaivoksi. Tästä syystä sieltä on lähtenyt suuri osa fiksuista ja jäljelle on jäänyt, mitä on jäänyt."

        http://todellisuus.org/index.php?topic=1090.msg38348#msg38348

        Mitäs solvaamista se on kun kertoo totuuden homman idiootti rasisteista? Jos et vielä satu tietämään niin muutos ei ole homma. onneksi,.

    • Adolf Hinke

      Onko M-K todellakin menninkäistalkkarin vankina Ruskean talon sysipimeässä kellarissa?

      Raborttia?

      Reborthaasia?

      • Trollaati trollaa...

        "Onko M-K todellakin menninkäistalkkarin vankina Ruskean talon sysipimeässä kellarissa?"

        Sikäli kuin tunnemme "Päällikkö" Mäki-Ketelää, ei liene mahdotonta että sinä itse olet hän!

      • Lisko-Ismo
        Trollaati trollaa... kirjoitti:

        "Onko M-K todellakin menninkäistalkkarin vankina Ruskean talon sysipimeässä kellarissa?"

        Sikäli kuin tunnemme "Päällikkö" Mäki-Ketelää, ei liene mahdotonta että sinä itse olet hän!

        Siis olenko minäkin vankina Ruskeassa talossa? Vähän niin kuin Niko salkkareissa. Jännää!

      • toimittajalta (T:ku)
        Lisko-Ismo kirjoitti:

        Siis olenko minäkin vankina Ruskeassa talossa? Vähän niin kuin Niko salkkareissa. Jännää!

        Puoluejohtaja Keronen saa ainakin koko ajan hyvää' näkyvyyttä Turun sanomien "Aamuset"- lehdessä. Kyse on eräänlaisesta kaksinkamppailupalstasta, jossa heitellään läppää toimituksen antamasta aiheesta.

        On sen verran usein Kerosen naama siinä ollut mielipiteineen, että vaikuttanee jo vaalitulokseenkin.. Myös Vapauspuolueessa on alkanut tapahtumaan: kaksi fiksua naista pantu johtoon. Malttaisipa Mäenpää nyt pitää kielen keskellä suuta ja mennä vaan hiljaa kunnallisvaaleihin ottamaan ne 800 ääntä. ;Maahanmuuttokriittisyydellä on aina Turun kokoisessa kaupungissa tarvetta.

        Maisteri Lisbet Puttonen on maisterinainen ja Turn naapurikaupungista, Kaarinasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe