Siitä tulee pian kolme vuotta, kun erosin naisesta. Se oli pitkä lähes vuosikymmenen pituinen suhde ja nainen oli minulle melkolailla täydellinen. Valitettavasti vain itse en vielä osannut tyytyä tilanteeseen ja vaikka suhde kaikkineen oli varsin onnellinen niin viimeiset vuodet olivat aika vaikeita ja ero ei lopulta suuri yllätys ollut kummallekaan. Erosimme kuitenkin hyvissä väleissä ja sopuisasti.
Puolisen vuotta eron jälkeen aloitin suhteen yhden naisen kanssa ja vaikka se alkuun tuntuikin hyvältä niin lopulta sen tajusi itsekin, että kyseessä oli pelkkä laastarisuhde. En halua sillä vähätellä tuota suhdetta, sillä se oli monin tavoin molemmille osapuolille antoisa, toi iloa elämään ja kaikkea, mutta ei sillä lopulta ollut mitään tulevaisuutta. Ja noin vuoden jälkeen se päättyi.
Tuon laastarisuhteen jälkeen olen ollut hyvin varovainen naissuhteideni osalta enkä ole yhtäkään suhdetta vienyt ystävyyttä pidemmälle. Kai vähän pelkään, että vieläkin se menisi laastarin puolelle ja erot ovat aina tuskallisia.
Pelossa hassua on ollut se, että en sinänsä kuitenkaan ole haikaillut tuon eksäni perään vaikkakin myönnän, että ajoittain hän tulee mieleeni. Mietin, että toivottavasti hän on elämässään onnellinen.
Kuitenkin, näin hänet tuossa vähän aikaa sitten pitkästä aikaa ja hän kulki yksikseen. Jostain syystä mieleni meni siitä kovin apeaksi ja surulliseksi, ei niinkään siksi että olisin yhtäkkiä alkanut häntä hirveästi kaipaamaan, vaan siksi, että mieleni täytti ajatus siitä, että mahtaako hän nyt olla onnellinen. Jos hän on yksin niin onko hän onneton. Ja silloin ensimmäisen kerran sitten eron jälkeen mieleen tuli ajatus, että voisiko suhteemme sittenkin toimia, jos aloittaisimme alusta, sillä mitään en hänen suhteensa toivo niin paljon kuin, että hän olisi onnellinen. Jos ilman minua hän on jäänyt yksin ja yksinäiseksi ja on onneton niin..ehkä kanssani..
En tiedä voiko kukaan samastua tunteisiini, mutta kyllähän tuo vahvasti siltä tuntuu, että vielä lähes kolmen vuoden jälkeenkään en ole täysin tuosta suhteesta ja sen erosta toipunut. Ehkä osansa on ollut silläkin, että yksikään nainen eksäni jälkeen ei ole vetänyt hänelle vertoja.
Kuinka kauan oikein tuo eksä vielä mielessäni ja unissani kummittelee, koskahan pystyisin ravistamaan hänen haamunsa harteiltani ja voisin yrittää taas ihan oikeaa tervettä ihmissuhdetta naisen kanssa.
Puolisen vuotta eron jälkeen aloitin suhteen yhden naisen kanssa ja vaikka se alkuun tuntuikin hyvältä niin lopulta sen tajusi itsekin, että kyseessä oli pelkkä laastarisuhde. En halua sillä vähätellä tuota suhdetta, sillä se oli monin tavoin molemmille osapuolille antoisa, toi iloa elämään ja kaikkea, mutta ei sillä lopulta ollut mitään tulevaisuutta. Ja noin vuoden jälkeen se päättyi.
Tuon laastarisuhteen jälkeen olen ollut hyvin varovainen naissuhteideni osalta enkä ole yhtäkään suhdetta vienyt ystävyyttä pidemmälle. Kai vähän pelkään, että vieläkin se menisi laastarin puolelle ja erot ovat aina tuskallisia.
Pelossa hassua on ollut se, että en sinänsä kuitenkaan ole haikaillut tuon eksäni perään vaikkakin myönnän, että ajoittain hän tulee mieleeni. Mietin, että toivottavasti hän on elämässään onnellinen.
Kuitenkin, näin hänet tuossa vähän aikaa sitten pitkästä aikaa ja hän kulki yksikseen. Jostain syystä mieleni meni siitä kovin apeaksi ja surulliseksi, ei niinkään siksi että olisin yhtäkkiä alkanut häntä hirveästi kaipaamaan, vaan siksi, että mieleni täytti ajatus siitä, että mahtaako hän nyt olla onnellinen. Jos hän on yksin niin onko hän onneton. Ja silloin ensimmäisen kerran sitten eron jälkeen mieleen tuli ajatus, että voisiko suhteemme sittenkin toimia, jos aloittaisimme alusta, sillä mitään en hänen suhteensa toivo niin paljon kuin, että hän olisi onnellinen. Jos ilman minua hän on jäänyt yksin ja yksinäiseksi ja on onneton niin..ehkä kanssani..
En tiedä voiko kukaan samastua tunteisiini, mutta kyllähän tuo vahvasti siltä tuntuu, että vielä lähes kolmen vuoden jälkeenkään en ole täysin tuosta suhteesta ja sen erosta toipunut. Ehkä osansa on ollut silläkin, että yksikään nainen eksäni jälkeen ei ole vetänyt hänelle vertoja.
Kuinka kauan oikein tuo eksä vielä mielessäni ja unissani kummittelee, koskahan pystyisin ravistamaan hänen haamunsa harteiltani ja voisin yrittää taas ihan oikeaa tervettä ihmissuhdetta naisen kanssa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aina voi toimia, siinä pitää vaan käydä tilanne hyvin läpi, tiedostaa se mihin itse on kasvanut ja mihin toinen. Ette ole samoja ihmisiä kuin vuosia sitten. Katsoa missä ollaan ja mihin mennään. Keskustella, keskustella ja vielä kerran keskustella. Käytännössä joudutte osittain tutustumaan toisiinne uudestaan. Samat toimintatavat eivät välttämättä enää pelaa kuin aiemmin.