Pirkasta Kalevaan: "Vanha koira ei muuta tapojaan"

teuvopeltoniemi

Vanha koira ei muuta tapojaan”, kuuluu sanonta. Huomaan sen sopivan myös vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtoon. Olen seurannut vanhoillislestadiolaisia keskustelupalstoja kolmisen kuukautta sen jälkeen kun julkaisin Iltalehdessä kirjoituksen itse kokemastani Pirkka-lehteä koskeneesta boikottiuhkailusta 1980-luvulla. http://blogit.iltalehti.fi/teuvo-peltoniemi/2011/05/19/insesti-jo-vuosikymmenia-sitten-lestadiolaisten-yhteinen-salaisuus-2/

Sadoissa Suomi 24:n, Iltalehden, ja muun sosiaalisen median kirjoituksissa liikkeen uudistushaluiset jäsenet ovat kuvanneet muuutostarpeita perustellen niitä osittain insestitapausten avulla.

Löysin samalla itselleni yllätyksenä rikkaan esimerkin sosiaalisen median kasvavasta merkityksestä. Olen ennustanut kollegoilleni, että sosiaalisen median perusteella arvioituna meneillään on se, mitä uskonlahkoissa ja yleensäkin ihanneyhteisöissä aika ajoin ja hitaalla aikataululla tapahtuu: muutos.

Kalevan päätoimittajan tavoin yllätyin nyt siitä, että ennen muutosta tapahtuu vielä näin vahva, miltei epätoivoinen vastaisku. Liikkeen johto peruu senkin, mitä he olivat lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa tunnustuneet. Se ryhtyy vähättelemään ja mitätöimään asiaa retorisilla tempuilla ja viittaamalla “tutkimuksiin” ja median pahantahtoisuuteen.

Kuten Kalevan päätoimittaja Markku Mantola kirjoitti: “Suviseurojen yhteydessä ilmeni, että ääni SRK:n johdon kellossa onkin vaihtunut sitten kevään. Kun vielä keväällä tunnustettiin hyväksikäytöt ja sen käsittelyssä tehdyt virheet, nyt suunnattiin hyökkäyksen kärki tiedotusvälineitä kohtaan.” http://www.kaleva.fi/uutiset/kalevan-kanta/srk-ampui-rivit-suoriksi/904755

Liikkeen johto näyttää taas ottavan käyttöön niitä keinoja, joita omassa Pirkka-lehden tapauksessakin 1980-luvulla käytettiin: uhkailuja, K-kauppojen boikottiuhkaa ja asian täydellistä kiistämistä. Tämä Kaleva-boikotti vahvistaa alkuperäistä analyysiäni siitä, että insestiongelmat olivat todella jo 1980-luvulla Rauhanyhdistyksen johdon tiedossa, liittyvät enemmän tietoiseen salailuun kuin tietämättömyyteen.

Viime viikkojen tapahtumista huolimatta rohkenen silti pysyä ennustuksessani: parin vuoden sisällä ja osaksi nimenomaan sosiaalisen median avulla vanhoillislestadiolaisliike muuttuu kohti nykyaikaa. Se tulee siivoamaan ja uudistamaan rakenteensa demokraattisemmaksi ja koko kannattajakuntansa näkemyksiä ja etiikkaa paremmin vastaavaksi.

18

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Melperi1

      SRK on tottunut siihen, että se jyrää kaiken alleen. Erityisesti Oulun seudulla, jossa mm. Kaleva oli vuosikaudet SRK:n talutusnuorassa.

      Nyt ei enää eletä sitä aikaa, kun SRK määräsi lehtien kirjoittelusta tai painosti häikäilemättömästi joitakin tahoja.
      SRK:n pamput luulevat, että vieläkin tämä tyyli onnistuu, mutta

      "Aika entinen ei koskaan enää palaa..."

      Junnu Vainion sanoin.

    • einstein83

      Täällä jauhetaan täyttä roskaa.

      Srk ei painosta ketään, mutta jos yrittää kysyä valheellisen kirjoituksen perään niin Mantila kokee sen painostuksena?

      On se melkoisen herkkänahkainen...

      • Perustele juttus

        Mikä siinä Kalevan jutussa ei pitänyt paikkaansa. Vastaa suoraan, äläkä ala loruileen muista asioista.

    • asialinja

      80-luvulla tekemäsi heitto oli täysin moraaliton, joka perustui huhuihin. Vielä alhaisemmaksi sen teki se, että esiinnyit ikäänkuin ammattilaisena. Jos keräämässäsi aineistossa tämä tuli ilmi, niin olisit viitannut siihen. Tähän sovitetuna ärtymyksen ymmärtää. Juuri tämänkaltaiset asiattomat kirjoitukset kääntävät keskustelun tehokkaasti pois itse asiasta.
      Kuka srk:n johdosta silloin otti yhteyttä? Srk:n johtokunta ei ko. tapausta ole käsitellyt(olen ottanut selvää).

      • teuvopeltoniemi

        Kiitos selkeistä kysymyksistä. Tosin minulle jää epäselväksi, mikä on se "itse asia", josta aikalaistodistukseni vie keskustelun.

        Aggressiivisimmin esiintynyt saarnamies ei nimeään kertonut ja asiallisempien yhteydenottajien nimiä ei taas yksityishenkilöinä ole mitään syytä julkistaa. Pirkka-lehti ja K-liike taas ovat periaatteessa ainoat tahot, jotka tietävät, kuka nimenomainen henkilö niihin oli ollut yhteydessä, ellei uskonliikkeen johdossa ole dokumentoitu ja arkistoitu omaa toimintaa siltä osin.

        Huhuista Pirkan haastattelussa ei tietenkään ollut kysymys, vaan arviointini perustuivat analyysiin kotimaisista ja kansainvälisistä kirjallisista ja suullisista lähteistä, joiden todenperäisyyttä minulla ei ole vieläkään mitään syytä epäillä, varsinkaan kaiken muun nyt esilletulleen valossa.

        Muistettakoon, että Pirkka-jutun aikana aineistonkeruu oli vasta menossa, itse tutkimus ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Koko Pirkka-tapahtumasarja on tarkasti dokumentoitu alkuperäisessä Iltalehden blogissani. Sieltä se kannattaa lukea.

      • Armon_kerjäläinen
        teuvopeltoniemi kirjoitti:

        Oma lukunsa on, että SRK:n johtokuntaan kuuluvat henkilöt ovat itse painostaneet useita lehtiä 1970- ja 80-luvulla. Tästä on aikalaistodisteita olemassa.

        http://freepathways.wordpress.com/2010/05/25/lehdistonvapaus/

        Painostaminen ja uhkailu kuului menettelytapoihin, ja nähtävästi yhä tänään? Ainakin joillakin. SRK.n johtokkunta ei näytä olevan taässä yksimielinen, päätellen Viljo Juntusen hyvää harkintaa osoittaneesta radiolausunnosta.

      • asiat asioina
        teuvopeltoniemi kirjoitti:

        Kiitos selkeistä kysymyksistä. Tosin minulle jää epäselväksi, mikä on se "itse asia", josta aikalaistodistukseni vie keskustelun.

        Aggressiivisimmin esiintynyt saarnamies ei nimeään kertonut ja asiallisempien yhteydenottajien nimiä ei taas yksityishenkilöinä ole mitään syytä julkistaa. Pirkka-lehti ja K-liike taas ovat periaatteessa ainoat tahot, jotka tietävät, kuka nimenomainen henkilö niihin oli ollut yhteydessä, ellei uskonliikkeen johdossa ole dokumentoitu ja arkistoitu omaa toimintaa siltä osin.

        Huhuista Pirkan haastattelussa ei tietenkään ollut kysymys, vaan arviointini perustuivat analyysiin kotimaisista ja kansainvälisistä kirjallisista ja suullisista lähteistä, joiden todenperäisyyttä minulla ei ole vieläkään mitään syytä epäillä, varsinkaan kaiken muun nyt esilletulleen valossa.

        Muistettakoon, että Pirkka-jutun aikana aineistonkeruu oli vasta menossa, itse tutkimus ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Koko Pirkka-tapahtumasarja on tarkasti dokumentoitu alkuperäisessä Iltalehden blogissani. Sieltä se kannattaa lukea.

        lainaus:
        "80-luvulla tekemäsi heitto oli täysin moraaliton, joka perustui huhuihin."

        Hyvä Teuvo Peltoniemi!

        Kun pisteliäänsävyinen sinuttelua käyttävä kysymys esitetään teille nimettömänä heittona, satunnaisen nimimerkin takaa, se ei ansaitse mielestäni minkäänlaista vastausta. Uhraudutte turhaan. Minusta olisi kohtuullista tietää kuka sinuttelee, kuka esittää pisteliäitä kysymyksiä. Tehän kirjoitatte nimellänne.

      • Utelias?
        teuvopeltoniemi kirjoitti:

        Kiitos selkeistä kysymyksistä. Tosin minulle jää epäselväksi, mikä on se "itse asia", josta aikalaistodistukseni vie keskustelun.

        Aggressiivisimmin esiintynyt saarnamies ei nimeään kertonut ja asiallisempien yhteydenottajien nimiä ei taas yksityishenkilöinä ole mitään syytä julkistaa. Pirkka-lehti ja K-liike taas ovat periaatteessa ainoat tahot, jotka tietävät, kuka nimenomainen henkilö niihin oli ollut yhteydessä, ellei uskonliikkeen johdossa ole dokumentoitu ja arkistoitu omaa toimintaa siltä osin.

        Huhuista Pirkan haastattelussa ei tietenkään ollut kysymys, vaan arviointini perustuivat analyysiin kotimaisista ja kansainvälisistä kirjallisista ja suullisista lähteistä, joiden todenperäisyyttä minulla ei ole vieläkään mitään syytä epäillä, varsinkaan kaiken muun nyt esilletulleen valossa.

        Muistettakoon, että Pirkka-jutun aikana aineistonkeruu oli vasta menossa, itse tutkimus ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Koko Pirkka-tapahtumasarja on tarkasti dokumentoitu alkuperäisessä Iltalehden blogissani. Sieltä se kannattaa lukea.

        "Huhuista Pirkan haastattelussa ei tietenkään ollut kysymys, vaan arviointini perustuivat analyysiin kotimaisista ja kansainvälisistä kirjallisista ja suullisista lähteistä"

        Onko yllä oleva lainaus juoruille hieman painokelpoisempi määritelmä?

        Kirjoituksessasi oli viittaus pohjoisessa olevaan yleiseen käsitykseen. Mitään lähdeviitteitä siinä ei ollut.

    • Pahastunut

      Kiitän Teuvo Peltoniemeä asiallisesta analyysista!

      Ilman muuta on selkästi nyt takaisinveto menossa liikkeessä ja vielä kerran yritetään vanhoilla pakottammis- ja painostuskeinoilla selviytyä.

      On järkyttävää se kielenkäyttö millä SRK:n linjan kannattajat ovat käyneet keskustelupalstoilla uudistusmielisten kimppuun. Esimerkiksi Johannes Alaranta on joutunut törkeuskirjoitusten kohteeksi. (Voimia ja synmpatiaa hänelle!)

      Nämä rohkeat nuoren polven ihmiset (missä ovat uudistusmieliset naiset?) ovat tehneet näkyväksi ja määritelleet niitä ongelmakohtia joita nyky-lestadiolaisuudessa on ja joista on keskustelua käytävä. He ovat tehneet suuren palveluksen koko sukupolvelle. He eivät ansaitse halventavia törkykirjoituksia.

    • Oikeutta uhreille!

      Itse iloitsin 7.4.2011 siitä, että SRK ojensi kätensä uhreilleen. Mutta takaraivossani piili epäusko SRK:n "parannusta" kohtaan. Tämä "näytellyn parannuksen" riski näyttää nyttemmin realisoituneen kaikessa karmeudessaan. SRK on kääntänyt takkinsa täysin ja keskittyy taas oman "kunniansa ja maineensa" puolustamiseen uhrien auttamisen sijasta.

      On mafiatyylistä ja täysin ala-arvoista toimintaa käydä sanomalehden päätoimittajan kimppuun ja uhkailla häntä lehden boikotoinnilla. Kun kaiken lisäksi SRK:n alamaiset ovat lähteneet mukaan tähän Voittosen peliin, tulee mieleen, että mitähän tästä seuraa? Kuinka kauas SRK voi johdattaa yhteisönsä nyky-yhteiskunnasta ja kuinka eristäytynyt liikkeestä (taas) tulee? Se, että poltetaan sillat tarkoituksella mediaan, ei näytä kovinkaan edistykselliseltä politiikalta.

      Ja henkilökohtaisesti minua surettaa eniten ne kaikki viattomat uhrit, jotka jäävät tämän SRK:n politikoinnin jalkoihin, kun SRK siirtää keskustelun kärjen kokonaan pois itse asiasta median vihaamiseen.

      • OIkeutta Kaikille

        Onko sinulla fakta tietoa, että boikotointi on lähtenyt Srk:lta? Jos on, niin pistä tiedot pöytään.
        Muutoin tämä sinun kirjoituksesi on sitä politikointia, joka jättää viattomat uhrit politikointisi jalkoihin.

      • kimmo quu
        OIkeutta Kaikille kirjoitti:

        Ilmeisesti ei ole, kuten hoitokokousten aloittamiseenkin tuli paine kansan syvistä riveistä. Näitä sitten johto myötäili surullisin seurauksin. Selkärankaa!!!!

        Kuka soitti "uhkauspuhelun" Kalevan päätoimittajalle?

        Väitätkö, ettei se ollut Olavi Voittonen?

      • Sivusta seuraaja
        OIkeutta Kaikille kirjoitti:

        Onko sinulla fakta tietoa, että boikotointi on lähtenyt Srk:lta? Jos on, niin pistä tiedot pöytään.
        Muutoin tämä sinun kirjoituksesi on sitä politikointia, joka jättää viattomat uhrit politikointisi jalkoihin.

        Luehan tarkemmin kirjoitus, jota syyllistät. Siinä ei mainita mitään sellaista, mihin yrität vainoharhaisuuksissasi vedota.

      • Huvittava heebo!
        kimmo quu kirjoitti:

        Ilmeisesti ei ole, kuten hoitokokousten aloittamiseenkin tuli paine kansan syvistä riveistä. Näitä sitten johto myötäili surullisin seurauksin. Selkärankaa!!!!

        "Kansan syvät rivit" keksivät hoitokokous- ja henkiopin? Saako tässä kohdassa nauraa?

    • entinen vl

      Teuvo Peltoniemi!

      Olet ollut vähän sinisilmäinen, kun olet ottanut anonyymin netikirjoittelun liian todesta. Nämä lestadiolaispalstat, joita on neljä (tämä, Hakomaja, Mopin palsta ja Vl-foorumi) ovat olleet viime kuukausien ajan melkein kuolleita verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen. Tai Vl-foorumista en pysty kylläkään sanomaan, kun en ole koskaan käynyt siellä juuri ollenkaan; se on fundamentalisti- vanhoillislestadiolaisten palsta.
      Mopin palsta on liberaalilestojen ja Hakomaja entisten lestadiolaisten palsta. Ne ovat asiallisia. Tämä on ns. roskapalsta.

      Tämä palsta oli takavuosina erittäin vilkas ja mielenkiintoinen, ja täällä oli paljon kirjoittajia ja lukijoita. Nykyään täällä ei ole enää käytännössä kuin kaksi aktiivikirjoittajaa, jotka tuottavat melkein kaikki viestit. Varsinkin toisen tuotteliaisuuden määrä on uskomaton, ja se kattaa tämän palstan lisäksi paljon muuta netissä. Hän kirjoittaa lukemattomilla nimimerkeillä ja on olevinaan milloin minkäkin kannan edustaja. Hän on tunnettu tyyppi näillä vl-palstoilla ollut jo vuosia, ja monet tuntevat hänet reaalielämässä. Tähänkin ketjuun hän lienee kirjoittanut useimmat viestit. En osaa sanoa varmasti, kun en ole lukenut noita viestejä. Ainakin päältä katsoen näyttävät siltä.

      Se, mitä halusin sanoa, on että päinvastoin kuin luulet, uudistusmieliset vl:t ovat kaikonneet netistä tämän viime kuukausien kohun myötä. On heitä jonkin verran, mutta kuollutta on verrattuna siihen vilkkauteen, mitä oli ennen.
      Mopin palsta on uudistusmielisten "pesäpaikka", ja jos selaat sieltä aikaisempien vuosien keskusteluja, näet että todella vilkasta on ollut.

      • entinen vl

        Lisään vielä, että näillä vl-palstoilla on pohjustettu vuosia vl-liikkeessä nyt ilmeisestikin käyntiin lähtevää murrosta, joten näillä on ollut siihen suuri vaikutus. Nyt, kun liikkeessä on alkanut jo kuohua, nämä ovat menneet kumman hiljaisiksi.
        Painopiste on siirtynyt täältä maan alta enemmän jo vl-ihmisten live-elämään.

      • nykyinen vl
        entinen vl kirjoitti:

        Lisään vielä, että näillä vl-palstoilla on pohjustettu vuosia vl-liikkeessä nyt ilmeisestikin käyntiin lähtevää murrosta, joten näillä on ollut siihen suuri vaikutus. Nyt, kun liikkeessä on alkanut jo kuohua, nämä ovat menneet kumman hiljaisiksi.
        Painopiste on siirtynyt täältä maan alta enemmän jo vl-ihmisten live-elämään.

        Peltoniemelle ja muillekin: nimimerkin "entinen vl" analyysi vl-keskustelusta on erinomaisen osuvaa. Kiitos!

        Ehkä lisäyksenä ja tarkennukserna se, että vl-keskustelu on siirtynyt todellakin anonyymistä "kasvokkain" tapahtuvaksi - Facebookissa ja pienemmissä verkkoyhteisöissä. Toinen kohta voisi olla se, että onko tämän yhden hyperaktiivin kirjoittajan rooli aivan noin suuri, yleistä kuvaa vääristävällä tavalla merkittävä joka tapauksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe