Miten saan muutettua elatusapua.

Meillä tälläinen tilanne että mies lähti 4 kuukautta sitten ja jätti minut yksin 2 lapsen kanssa. Hän sai junailtua että hänen elatusapu on 54 euroa kuukaudessa lapsi. Olin väsynyt enkä jaksanut alkaa tappelemaan entinen mies tienaa kumminkin 3500 euroa kuukaudessa ja minä elän minimi äitiyspäivärahalla senttiäkään en hänelta saa lasten kenkiin ym jos pyydän. Kuulin että minimi elatus on yli 120 euroo lapsi isä ei suostu sosiaalitoimistossa muuttamaan elatuksen suuruutta ja sosiaalityönteki sano että asialle ei voi mitään että isää ei voi pakottaa muuttaa elatussopimusta kun sopimus on kerran tehty näin niin sellainen se tulee aina olemaan ellei isä itse suostu sopimusta muuttamaan. Minust tuntuu että minua on huijattu kelasta saisin enemmän. Eikö tosiaan ole mitään tehtävissä?
17703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tarkennan vielä että meillä yhteishuoltajuus ja lapset on isällä jokatoinen viikonloppu.

Äänestä

maksaa toinen puoli mitä tahansa niin se loppuosa pitäisi silti sinulle tulla. eli mitä jää vajaakis tuosta minimistä.
näin ainakin meillä täällä ja sossussa tämä hoidettiin.

Äänestä

Toimeentulotukeeni lasketaan että saan elatusta minimin 120 jotain kuukaudessa per lapsi. Koska se on minimi elatus jota minun pitäisi saada mutta saan elatusta 54 euroa lapsi jotenka 66 euroa lapsi jään vajaaksi..

Äänestä

Siis onko teillä lastenvalvojan tai käräjäoikeuden vahvistama päätös elatusmaksu 54,00 euroa per lapsi? Kuulostaa uskomattomalta, sillä tosiaankin Kelan maksama elatustukikin on reilusti isompi.

Lastenvalvoja on siinä mielessä oikeassa, ettei lastenvalvoja voi todellakaan pakottaa elatusvelvollista tekemään uutta sopimusta, mutta tämä ei tarkoita etteikö asialle olisi mitään tehtävissä. Ihan ensiksi suosittelen ottamaan yhteyttä kunnan oikeusaputoimistoon (saat tulojesi mukaisesti edullisen tai jopa ilmaisen oikeusavustajan) ja viemään elatusmaksuasian käräjäoikeuteen. Siellä oikeus katsoo kohtuullisen elatusmaksun, mutta tuskin mikään käräjäoikeus määräisi tuota 54,-/lapsi varsinkaan noilla sanomillasi tuloilla. Kunhan saat käräjäoikeuden päätöksen toivottavasti oikeudenmukaisemmilla summilla, niin voit hakea Kelan elatustukea, jos elatusvelvollinen ei hoida omaa osuuttaa suosiolla. Kaikissa näissä asioissa lakimiehen apu on korvaamaton (ja vaikka maksaisikin, niin tulee moninkertaisena takaisin) - muista, että teet palveluksen lapsillesi hoitamalla elatusmaksut edes Kelan määrittämälle minimitasolle. Ei lähivanhemman kuulu kantaa kaikkea vastuuta ja taloudellista taakkaa yksin.

Äänestä

Mitään minimimaksua ei ole mutta voit hakea Kelalta sen erotuksen, siis 143 e -- 54 e. Tai sitten hakea oikeusteitse muutosta.

Äänestä

Hei tiedustelin tietenkin asiaa kelalta ja kelassa sanoivat että kela maksaa sen loppu osan vain siinätapauksessa että isä olisi työtön ym. Mutta koska isällä on näin suuret tulot ei kela sitä loppuosaa maksa, ja että minun täytyy se sosiaalitoimistossa sopia. Mutta meillä oli isän tuttu lastenvalvojana ja hän on isänkanssa tälläsen sopimuksen minun kanssani tehnyt. Olin tyhmä kun minulla ei ollut voimia silloin alkaa selvittämään näitä asioita koska ero tuli yllätyksenä minulle luulin että meillä oli kaikki hyvin,joten olin juuri silloin todella murtunut ja väsynyt en jaksanut alkaa selvittämään asiaa.Pitää varmaan varata aika sieltä oikeusaputoimistosta koska isä ei mulle senttiäkään enempää anna kuulema:( Tuntuu vaan että rahat ei riitä millään, onneksi siskoni auttoi ja osti lapsilleni sandaalit ym lahjaksi koska meillä ei yksinkertaissesti rahaa ole joka sentin saa miettiä mihin laittaa ja tuntuu että rahat loppuu silti kesken. :(

Äänestä

Ota yhteys heti maanantaina oikeusaputoimistoon, sillä niissä on usein todella pitkät jonot eli välttämättä et aikaa heti saa. Laita kuitenkin nyt mahdollisimman pian pyörät pyörimään ja juttu vireille! Voimia, tiedän kokemuksesta että myllytys käräjäoikeudessa voi olla aika rankkaa, mutta mitä ilmeisimmin sinulla ei ole muita vaihtoehtoja käytettävissä, jos kerran sovinnolla ei uutta sopimusta saada aikaan. Ex-miehesi tulojen perusteella lapsesi tulevat kyllä saamaan kunnolliset elatusmaksut isältään ja taloudellinen tilanteenne paranee, älä huoli. Akuuttiin rahapulaan kannattaa ottaa yhteyttä "sossun luukulle" vaikka se voisikin tuntua nöyryyttävältä sekä selvittää oikeutesi asumistukeen, nämä nyt ensimmäisenä tulivat mieleen.

(Juu, ja Kela on ihan oikeassa; eihän se Kelalle = loppupeleissä meille kaikille veronmaksajille voi olla oikeudenmukaista, että hyvätuloinen lasten isä jättäisi Kelan maksettavaksi omien lastensa elatuksen!)

Äänestä

Ja kannattaa varmaankin ilmoittaa isälle, että aiot viedä elatusmaksut oikeuteen. Hän saattaa silloin itsekin tajuta, että pääsee helpommalla ja halvemmalla kun maksaa ne suosiolla itse.

Äänestä
  • Ja ota yhteyttä myös sen lastenvalvojan esimieheen/koko sosiaalitoimiston johtajaan ja kerro tilanteesi ja että haluat että lastenvalvojan puolueettomuus asiassa tutkitaan samoin kuin se, että onko lastenvalvoja toiminut lasten edun puolesta vaiko suosinut tuttua isää.

    Äänestä

  • satunnainensurffari kirjoitti:

    Ja ota yhteyttä myös sen lastenvalvojan esimieheen/koko sosiaalitoimiston johtajaan ja kerro tilanteesi ja että haluat että lastenvalvojan puolueettomuus asiassa tutkitaan samoin kuin se, että onko lastenvalvoja toiminut lasten edun puolesta vaiko suosinut tuttua isää.

    Juuri näin!! Todella kyseenalaista toimintaa lastenvalvojalta, että on tällaisen sopimuksen teon hyväksynyt. Ja nuilla tuloilla isän pitäisi maksaa paljon paljon enemmän!!!kuin kelan minimikään.

    Äänestä

  • Tai sitten ei tajua, lasteni isään ei tehonnut mikään uhkaus. Ei uskonut, että oikeasti vien elatusmaksun käräjille asti. Sielläkin yritti viimeiseen asti vedota omiin asunto- ja kulutuslainoihin miksi ei maksaisi yhtään senttiä elatusta lapsistaan. Käräjätuomarikin näytti lähes hermostuvan moiseen sinnittelyyn kun tilinauha näytti exän tulojen suuruuden. Joten, oikeuden päätöksellä ex maksa mitä kuuluukin - tuplana kelan summaan nähden per lapsi. Eli oikeuteen vain!

    Äänestä

OIkeusaputoimistosta saa maksuttoman oikeusavustajan koska silloin lapsi/ lapset katsotaan asian vireille laittajiksi. Kyse on kuitenkin heidän elatuksestaan.
Toi kuvio kuulostaa aika uskomattomalta, mutta kai mikä tahansa on tänä päivänä mahdollista.

Kun oikeudenmukainen elatuspäätös on saatu aikaiseksi, ja jos sitä ei syystä tai toisesta saada isältä ulosmitatuksi (siis jos isä ei suostu maksamaan) maksaa kela erotuksen ja perii sen sitten isältä.

Äänestä

Minä sain yksinhuoltajuuden anomuksesta eli meillä ei ole yhteishuoltajuutta. Tämä johti siihen,että saan lastenvalvojan päätöksellä täyden ,yksinhuoltajakorotuksella olevan elatusavun kunnalta ( 136 e) . Kunta perii isältä ulosoton avulla saman takaisin ellei isä suosiolla maksa summaa. Minimisumma on lakisääteinen eli nuo 54 e on luultavasti puolitettu teillä yhteishuoltajuuden vuoksi.
Lapseni tapaa silti isäänsä ,mutta olen välttynyt päätöksenteoissa rumbalta,jota tarvitaan kaikissa lapsen asioissa( ja isän allekirjoitus),kun on yhteishuoltajuus- .Hyvin on mennyt...:) näinkin.

Äänestä
  • Lisään vielä edelliseen viestiini, että kyseessä on minimimaksu indeksikorotuksineen vuodelta 1997 ,joka on laissa määrätty.

    Äänestä

  • Elatusmaksulla ja huoltajuusmuodolla (yhteis/yksinhuolto) ei ole mitään tekemistä keskenään. Ei yhteishuollon takia mitään puoliteta, vaan KELA (ei kunta) maksaa 142 euroa sille jonka luona lapsi asuu, jos elatusvelvollinen ei jostain syystä maksa (ei halua/pysty tai on nollasopimus).

    Äänestä

  • MamiBlå kirjoitti:

    Lisään vielä edelliseen viestiini, että kyseessä on minimimaksu indeksikorotuksineen vuodelta 1997 ,joka on laissa määrätty.

    Elatusavun minimi on 0 euroa. Jos teillä näin on sovittu, sinun kuuluu saada koko 142 euroa Kelalta. Indeksikorotushan ei tuossa tilanteessa vaikuta, kun korotus nollasta eurosta on nolla euroa.

    Äänestä

kela maksaa myöskin, jos elatusvelvollinen laiminlyö elatuksen. Ja tietysti perii sit elatusvelvolliselta saatavansa Ja kyllä siitä pitää saada jotain virallista dokumettia jos isä ei suostu uutta sopimusta allekirjoittamaan.. eli sinne lastenvalvojalle vaan aikaa ja sit sen perusteella hakemaan tukea kelasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huijauksen uhri kirjoitti:

Meillä tälläinen tilanne että mies lähti 4 kuukautta sitten ja jätti minut yksin 2 lapsen kanssa. Hän sai junailtua että hänen elatusapu on 54 euroa kuukaudessa lapsi. Olin väsynyt enkä jaksanut alkaa tappelemaan entinen mies tienaa kumminkin 3500 euroa kuukaudessa ja minä elän minimi äitiyspäivärahalla senttiäkään en hänelta saa lasten kenkiin ym jos pyydän. Kuulin että minimi elatus on yli 120 euroo lapsi isä ei suostu sosiaalitoimistossa muuttamaan elatuksen suuruutta ja sosiaalityönteki sano että asialle ei voi mitään että isää ei voi pakottaa muuttaa elatussopimusta kun sopimus on kerran tehty näin niin sellainen se tulee aina olemaan ellei isä itse suostu sopimusta muuttamaan. Minust tuntuu että minua on huijattu kelasta saisin enemmän. Eikö tosiaan ole mitään tehtävissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu