Olisi kiva kuulla kommetteja eri puolilta kaupunkia miten tietoyhteydet pelaavat eri ratkaisuissa. Meillä DNA:n nettitikku on pelannut ihan hyvin, mutta toisaalta emme asu syrjässä, mutta emme keskustassakaan.
Soneran laajakaista on ollut pitkään. Katkoksia on silloin tällöin. Ja kun on, niin päiviin katkokset eivät ole toistaiseksi venyneet.
Kuinka nettitikut tai laajkaistat toimivat?
Perustarve
1
80
Vastaukset
- saunissaunis
Soneran Laajakaistalla oli keskustassa kovia vaikeuksia olla toimintakykyinen edes täyttä viikkoa, Ssp kaista (dna) oli taas toimintavarmepi kuin sonera, mutta kalliinpi, ja yksi outo homma sitä riivasi sen vajaan vuoden jonka oli käytössä, nimittäin joka ainoa perjantai klo.16 jälkeen se meni todella hitaaksi parin tunnin ajaksi. Nyt ollut saunalahden laajakaista reilun vuoden, ja kertaakaan ei ole ollut ongelmia, tämä on halvempi ja nopeampi kuin nuo kaksi edellistä, ja sain vielä nettitikun kaupanpäälle, joka sekin on pelannut ihan kelvollisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941