Aloitin kirjoittamaan blogia
3
169
Vastaukset
- dadada
Pystyn samaistumaan moneen kohtaan blogissasi. Varsinkin tuo "hiljaiseksi tylsimykseksi" ajautuminen on valitettavan tuttua eri työ- ja opiskelupaikoissa - en vain tunnu saavan itsestäni kaikkea irti tavallisissa arkipäivän sosiaalisissa tilanteissa. Itse asiassa olen luonut melkeinpä kaikki kaverisuhteeni kännissä, jolloin olen olemukseltani lähempänä sitä sosiaalista seuramiestä, joka haluaisin olla. Melko surullista =D.
Pistän blogisi seurantaan. - llllllllllllllll
Blogia taas päivitelty pitkästä aikaa.
- rdfh6858
Olisi mielenkiintoista kuulla tuosta mainitsemastasi ihmissuhdekurssista. Maksoiko kurssi jotain? Missä ja milloin sellainen järjestettiin? Nykyään saa ladattua netistä ilmaiseksi paaaaljon tuohon liittyvää tavaraa. Olen lukenut jonkin verran "alan" kirjoja ja katsonu hetken joitain "kurssien" videoita. Monesti kyse on paskanjauhannasta, mutta osa asioista tuntuu toimivan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958