Perustin 2000-luvun alussa yrityksen osakeyhtiönä. Sen kanssa ovat ideat nyt vähissä eikä mielenkiintoni sen pyörittämiseen riitä, kaksi työntekijää on siitä palkan saanut, mutta minulle jää n 100€ kuukaudessa. Velkaa ei ole kuin tämä toiminnasta johtuva, eli veroja ja tavarantoimittajien laskuja sekä vuokrat.
Kevään tarjosin yritystä toiselle työntekijälle, ostaisi pois kymppitonnilla osakepääoma, saisi itselleen työpaikan. Ei kiinnostanut. Nyt toukokuun alussa aloitin sitten rahavirtojen uudelleenjärjestelyn, eli puolet tavarasta tilaa toinen yritykseni, joka myy sen tälle alasajettavalle hyvällä voitolla, kolmas yritykseni korotti vuokraa huoneistosta, jossa myymälä on, toisen työntekijän irtisanoin, nyt tyttäreni on siellä "kesäharjoittelijana", jolle maksetaan kuitenkin hyvä palkka. Toisellekin työntekijälle olen ilmoittanut, että ei tämä toiminta kannata, työpaikka voi olla vaarassa.
Verot ym jätän liiketoiminnasta maksamatta. Nyt tuli kesäkuun lopulla ensimmäinen protesti verottajalta. Tavarantoimittajien laskut on vielä maksettu, että saan talven varaston sisään. Sitten lyödään raha-hanat niillekin kiinni ja kaikki varat keplotellaan muille yrityksilleni. Osakepääoma on tarjoitus syödä loppuun ensi vuoden alussa, jolloin yritys haetaan konkurssiin.
Kun sai asiantuntijalta ohjeet, tästä saa aika hyvin rahaa ulos, paljon paremmin kuin myymällä yrityksen. Mutta tarkkana pitää olla, ettei tarvitse oikeuteen petoksista tms mennä.
Tahallinen konkurssi
4
3131
Vastaukset
- Yrittäjä2000
Minkälaiselta asiantuntijalta olet ohjeet saannut? kirjanpitäjä? Tilintarkastaja?
- lkjllkjlk
Taidat saada ennenpitkää valtion puolesta asunnonkin :)
- kokoomuslainen73
kuulostaa hyvältä jatka vaan samaan malliin. olisiko mitenkään mahdollista saada otettua valkaa yritykselle ja sitten sekin raha ajetaan kiinteistön huoltokulujen kautta toisiin firmoihin. muistat vaan perustella oikeudessa ettet tiennyt riittävästi yrittämisestä. minä olen elänyt jo kauan kyseisillä tempuilla. 5v välein konkurssi pitää linnan loitolla ja mersun pihassa
- rättieetu
Ei tehdä semmoista velkaa, silloin syyllistyn petokseen eikä oikeustajuntani sitä hyväksy. Minulla on muutakin bisnestä ja tuttujen tavarantoimittajien, pankin, kunnan ja valtionkin kanssa pitää suuret linjat pitää kunnossa. Pienellä paikkakunnalla ei saa pettää lähiympäristöä, silloin tulee kyllä lähtö linnaan. Sain vielä varaston täyteen joulukrääsää, jota en maksa, eli joulukauppa vielä talteen ja sitten ovet kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564