Liikenneministeri Merja Kyllönen kannattaa ruuhkamaksuja pääkaupunkiseudulle.
Hallituksesta näytetään vihreää valoa sekä pääkaupunkiseudun ruuhkamaksuille että yksityiselle väylärahoitukselle.
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) kertoo STT:lle, että hän kannattaa ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Kyllösen mukaan ruuhkamaksuilla voisi vähentää päästöjä ja parantaa liikenneturvallisuutta.
"Jos emme pysty pääkaupunkiseudulla rakentamaan sellaista mallia, joka vähentää liikkumista yksityisautoilla, niin missä me voimme sen tehdä?" kysyy Kyllönen.
Kyllösen mukaan Helsingin seudun kaupunkien pitäisi olla itse aktiivisia ruuhkamaksuasiassa. Hän toivoo, että maksuja ei lähdettäisi sanelemaan ylhäältä päin.
Uusi liikenneministeri Kyllönen suhtautuu myönteisesti myös väylähankkeiden rahoittamiseen yksityisin varoin. Hän arvioi STT:lle, että valtion budjettirahat eivät enää riitä rapistuvan väyläverkon ylläpitoon.
Kyllönen pitää mahdollisena, että valtio perustaa oman rakennusyhtiön Valtion Infra Oy:n. Aiemmin on arvioitu, että yhtiön avulla voitaisiin säästää rahaa suurissa väylähankkeissa. Säästöä on perusteltu sillä, että rakennuskustannukset olisivat alhaisempia valtiolla kuin yksityisellä sektorilla.
Ruuhkamaksut ja väylärahoitus tulevat käsittelyyn elokuussa, kun hallitus alkaa valmistella liikennepoliittista selontekoa.
KATAISEN SOSIALISTIHALLITUS RANKAISEE YKSITYISAUTOILIJOITA
LISÄÄ VEROJA
1
<50
Vastaukset
- stadin kundi
Ruuhkamaksuissa on ideaa.
Stadissa on todella hyvin toimiva julkinen liikenne.
En itsekään käytä autoani Helsingin sisäisessä liikenteessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941