Olen toiminimellä toimiva yhdenmiehen yritys, ja nyt ensimmäistä kertaa tarvitsisin noin 2 kuukaudeksi työntekijän avuksi. Työ mihin tekijää tarvitaan on urakkatyötä, ja se perustuu kappalehinnoitteluun, mitä tunnissa saa aikaiseksi. Yksikköhinnalla pääsee noin 12-17€ tuntipalkalle suhtkoht helposti, mutta minkä verran sen päälle tulee muita työntekijästä koituvia maksuja lisäksi ?. Tosiaan tähän asti olen selvinnyt yksin töistäni, mutta nyt sain sellaisen urakan johon en yksin pysty aikataulun mukaan. Ja mitkä kaikki työntekijästä koituvat kulut saan verovähennyksiin?.
Paljonko työntekijä maksaa kaikkine kuluineen?
8
698
Vastaukset
- dtjyuk
Tuntipalkan päälle lasket vielä lomapalkan jota kertyy kaksi päivää/kk,(tai 9% palkasta) eli kahden kuukauden hommasta lasket vielä neljä palkallista päivää siihen päälle.
Lakisääteiset maksut siis tyel, tapaturma, työttömyysvakuutus, ryhmähenkivakuutus sekä sosiaaliturvamaksu on noin pyöreesti 25% palkasta. Tarkkaan ei voi sanoa koska tapaturmavakuutusmaksu vaihtelee aloittain.
Välillisiä kuluja aiheutuu mm siitä että maksetuista palkoista on tehtävä raportit vakuutusyhtiöön, eläkevakuutusyhtiöön ja verottajalle. Jos kirjanpitäjä tekee ne niin veloittaa ehkä muutaman kympin lisää.
Työterveyshuolto on yleensä pakko järjestää, mutta kun kyseessä on lyhyt määräaikainen keikka niin sitä ei ole tässä vaiheessa tehtävä.
Eli lyhykäisyydessään kun lasket varsinaisen palkan päälle noin 30% niin se kattaa lakisääteiset maksut lomapalkkoineen esim 2000€/kk 9% lomapalkka = 2180€ 25% lakisääteiset = 2725€
Nämä on siis lakisääteiset maksut. Jos kyseinen työntekijä alkaa viettämään sairaspäiviä maanantaisin niin sehän tietenkin aiheuttaa lisäkuluja.
Niin ikään sinä vastaat työntekijäsi tekemistä virheistä eli vastuu ja oikeusturvavakuutukset on syytä olla ajan tasalla.
Itselläni on tästä juuri omakohtainen kokemus. Palkkasin uuden työntekijän huhtikuussa ja tähän mennessä äijä on onnistunut aiheuttamaan yli 10 000€ vahingot. Poika elää nyt jatkoajalla, tyylin on muututtava..... - 4r24ef
Ekaan työntekijään on mahdollista saada monenmoista tukea.
Kyseessä tosiaan pitää olla ensimmäinen työntekijä ja palkattavan työtön tai pitkäaikaistyötön. Pitkäaikaistyötömäksi leimataan jo olikohan 5 vai 6kk työttömyys taustalla. Eli kyseessä ei välttämättä ole edes mikään sosiaalipummi.
Olin joku aika sitten istumassa Helsingin yrittäjien järjestämässä tilaisuudessa. Ensinnä on mahdollisuus saada yhdeltä taholta 60% työntekijälle maksetusta palkasta ja sitten toiselta taholta 300-700e riippuen palkan suuruudesta. Laskin että jos maksaa esim. 1500e liksaa niin ei siinä hirveästi jää enää tukien jälkeen maksettavaa. Tukia on mahdollista saada 2 vuotta.
Tämä tukijärjestelmä koski pääkaupunkiseutulaista yrittäjää.
Muistan summat ja prosentit ehkä väärin, mutta tuossa suuruusluokassa kuitenkin.
Se miten kaikki muut työntekijästä aiheutuvat kulut vaikuttavat, ei hajua. Mutta mielikuvaksi jäi että melkeinpä houkutteleva systeemi.
Mun juttu on hyvin ympäripyöreä, kun en nyt tuon tarkemmin muista. Kannattaa tonkia jostakin tietoa. - ölklöklö
Kylläpä täällä pienillä sivukuluilla työntekijöistä yritetään selvitä. Yleesä käytetään 1,7 kerrointa, jolla palkka kerrotaan, niin saadaan kaikki sivukulut siihen. Sekään ei riitä, jos työntekijä alkaa "sairastella".
- tukryl
Nuo edellä mainitut pakolliset lakisääteiset sivukulut on todellisia, jotka voit tarkistaa minkä tahansa vakuutusyhtiön sivuilta. Huomaa myös että työntekijä maksaa osan vakuutusmaksuista joiden osuus peritään jokaisen palkanmaksun yhteydessä.
Luettelinkin kulut minimissään. Jos luit kirjoitukseni loppuun, huomasit varmaankin työntekijäni aiheuttaneen jo muutamassa kuukaudessa 10 000€ vahingonkorvaukset joista työnantajana olen vastuussa. Minun tapauksessa kerroin on enemmän kuin mainitsemasi 1,7, se on lähempänä 4.
- kusetetturaskaasti
Jos maksat työtekijälle 10 tunti ja laskutat ite 30 tunti voit päästä omilles!
Jos on lyhyt ja helppo duuni ota vuokratyötekijä!
Ite en lähtis palkkaan työtekijää tohon hommaan jollei tasan tarkkaan tiedä taustoja.- yyuj
Niin siis 30€/h alv
- Vaihtoehto...
Mitäs jos joku työtäpelkäämätön tulisi töihin pimeästi, ja saisi puhtaana käteen sen 13€ tunnille keskimäärin, ja hänen työpanoksensa tuottaisi tuntiveloituksena 30-40€ alv 0 ?. Uskaltaako parin kk keikan tehdä näin ?.
- laske tarkemmin
Tuolla tuloksella ei pysty palkkaamaa koskaan ketään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931