taa keikahtaa tosi pahoin euroopassakin !
jos olemme ulkomaan varassa meille käy tosi huonosti, jos eu hajoaa, tai tulee suuria konflikteja, maataouden on syytä olla omavarainen samoin energia tuottaa mahdollisimman täydellisesti itse.
On syytä varautua omavaraisuuteen, erikoisesti ruokatalous
3
<50
Vastaukset
- helevetin hölömöö
Energia, joo kunhan 5. ydivoimalayksikkö saadaan käyntiin vuonna 2150.
MItäs Suomi lisäenergialla tekee kun kaikki viedään kiinaan ja intiaan. - eghghgh
Joo- tää EU-politiikka on hä'vittänyt kaikki pienviljelmät Suomesta niinkuin muualtakin. Ruokaa myydään pörsseissä ja hinnoitellaan pörsseissä. Ennen oli Sumessakin viljavuoria ja voivuoria. Nyt ollaan muutamien suurtuottajien varassa. Päin persettä on menty siinäkin suhteessa. Tälle paskalle tulee loppu.
- v vbbbbbg
On se vaan perseestä koko EU. Talous- ja poliittisen eliitin puuhastelua koko touhu. Jätkät vedättää, että saavat patsastella parrasvaloissa huippupalkalla.
On tässä maassa pärjätty paljon paremmin ennen EU:ia.
Viimeistään seuraavissa eduskuntavaaleissa Suomen tärkein vaaliteema on eroaminen EU:sta, jos ei tyyli muutu. Persut ovat tämän takuumiehiehiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904