Sikaniskojen ryyppyjuhlat ajaa tavalliset raittiit ihmiset pois.
Huorintekijöiden ja syntisten riettaudella ei taas liene mitään rajaa, mutta tulessa palavat kaikki tuomion päivänä.
Sellaiset Saparot on pirulla
64
1712
Vastaukset
- 5q and 6z
Sanooko ISO KIRJA jotensakin näin:Älkää tuomitko,ettei teitä tuomittaisi!
- tuomiopäivän sana
Ei ihminen tuomitse, mutta ankara Jumala tuomitsee oikeudenmukaisesti asettaen vanhurskaat oikealle puolelleen kuin oman poikansa.
Mutta viimeisenä päivänä asetetaan ihminen tuomiolle ja silloin syntiset tulevat synnintuntoon ja kavahtavat likaista, irstasta ja syntistä elämäänsä, syyllisyyden tummien pilvien täyttäessä taivaat; mutta silloin on liian myöhäistä.
Jumalan viha ajaa syntiset sammumattomaan ikuiseen Helvetin tuleen jota pimeys ja kuoleman käärme hallitsee. - Korvat tukkoon
Kyllä oli taas kärsimistä tässä naapurissa, kun bassot kumisi ja juoppoväki kiljui ympäri kylää kaksi vuorokautta. Seurahuone laittoi naapuritaloihin lappuja, jossa kertoivat festari-aikataulusta, pyytelivät anteeksi häiriötä ja lupasivat lopettaa ajoissa.
Vaan pitivätkö sanansa? Eivät todellakaan! Yötä myöten soiteltiin. Mitä hienoa siinä on, että laitetaan laput ja liput, mutta ei pitdetä lupauksista kiinni? Meiltä naapuritalon asukkailta ei kukaan kysy haluammeko tämmöistä häiriötä keskellä parasta kesäloma-aikaa. Kysyikö joku minulta, annanko esim. nyt pari päivää jäljellä olevaa kesälomaa, jota olen odottanut ja jota haluaisin rauhassa viettää, vapaaehtoisesti Seurahuoneen pilattavaksi?
Seurahuoneen asiakkaat häiritsevät muutenkin lähiasukkaiden elämää monella tavalla, joten oisko kohtuullista odottaa että pitävät edes niistä aikatauluista kiinni mitkä ovat itse laatineet. Volyymi-tasot pitäisi tarkistuttaa hieman tarkemmin.
Lisäksi, oletteko tietoisia, että esim. sydänpotilaat kärsivät bassoista, ja ne voivat aiheuttaa vakavia sydänoireita? No nyt tiedätte!- Saparot jees
Eikö se ole hienoa että Huittisissa edes joskus tapahtuu jotain, kyllähän seurahuoneella on aika taulut ja niistä pidetään kiinni puoli neljä viikonloppuisin tulee valomerkki ja neljältä seurahuone sulkee ovensa, voit vaikka tarkistaa seurahuoneen ovesta aukiolo ajat, se että ihmiset metelöi seurahuoneen pihalla tai lähistöllä vaikka kello 5.00 aamulla ei ole seurahuoneen ongelma, jos oisit halunnu viettää rauhallisen loppukesäloman oisit hyvä ihminen lähtey johonkin muualle, saparofestarien ajankohta on ollu kaikkien kansalaisten tiedossa jo kauan jotenka se ei tullut kenellekkää yllätyksenä, jos Huittisissa asuu n.11000 ihmistä niin parilta ihmiseltä ei ruveta kyseleen että sopiiko saparofestareita järjestää, sori nyt vaan, kaupunki on antanu luvan järjestää..
- 555+111
Syntinen riettaus, parasta mitä voi tehdä housut jalassa ja ilman housuja. Helvetin tuleen olen jo tottunut näillä helteillä joten nou hätä.
- Aikas säälittävää
Mää tiärän pari muuta asiaa, mikkä on parempia ilman housuja ku noi saparofestarit.
Mut jos ne sulle riittää, ni hyvä si. Onneks ei riitä meiän emännälle, - halitulijallaa
Aikas säälittävää kirjoitti:
Mää tiärän pari muuta asiaa, mikkä on parempia ilman housuja ku noi saparofestarit.
Mut jos ne sulle riittää, ni hyvä si. Onneks ei riitä meiän emännälle,Joo..sitä se sanoi naapurin isäntäkin....
- takkaa
halitulijallaa kirjoitti:
Joo..sitä se sanoi naapurin isäntäkin....
jaa se oli isäntä, mää ihmettelinkin kun oli karvanen p ersus
- halleelujaa
Vai kaksi vuorokautta. Ajoin itse lauantaina ulkopaikkakuntalaisena seurahuoneen ohitse parikin kertaa enkä mitään häiriöitä havainnut. Täällä kirjoittajat eivät taida tietää häiriöista paskan vertaa.
- Pääpirulainen
ulkopaikkakuntalaisilla ei ole äänioikeutta suuntaan tahi toiseen
- Tyhmäontyhmä
Ihan totta!? Että AJOIT oikein ohi?! No sittenhän tiedät tarkalleen millaista on asua Seurahuoneen naapurissa. Kiitos asiantuntijalausunnosta!
Ajoin muuten tässä yksi päivä ohi siitä missä sinä asut ja totesin että kyllä on pahanhajuinen paikka, varmaan kauheeta asua?
....vai oisko joku takapenkkiläinen pieraissut juuri silloin...
- tinnittää vieläkin
Juu, ei kannata arvostella, ellei todella asu Seukkua melkein vastapäätä.....
Mä asun lähellä, joten tiedän mistä puhutaan. Bassopelit jytkytti korviin niin että meinasi tärykalvot revetä!!!!!!!!- eijaksakuunnella
hei oikeesti, kaks päivää teidän vuodesta! ei voi olla noin vakavaa, tai kiittäkää nyt ainakin edes sitä ankaraa jumalaanne ettei oo ton isompia murheita!! xD
te asutte kuitenki kaupungin keskustassa, ei voi olettaa että kaikki muut elää ja käyttäytyy samallai ku te kukkahattutädit... muutahan vaikka metsään niin kukaan ei jumputtele bassoa. niin ja tiedän mistä puhun, itse olen asunut lauttatalossa, ja metsässä.. :)
älkää jaksako tälläsistä asioista aikuiset ihmiset...
- vahvari
Nyt narraat, ei varmaan jytissyt niin lujaa ;)
- heikkori
Kyllä oli tosi jytky-tunnelmat....
- Huittisista alunperi
Join 2 päivää, söin rasvaisia makkaroita ja pokasin paikallisen yh-äidin jolle jätin aamulla lähteissäni satasen säälistä, eilen sitten vaimon luo kotiin.
Mitä luulet aloittaja, palanko helvetin tulessa, jos palankin oli se sen arvoista :DDD- täysi-ikäinen
Voi apua kun lapsellinen kommentti, ootko 15 v?
- löääöl
Satanen oli vielä pöydällä iltapäivällä kun samaisella poikkesin pikaisella. Mä jätin kyl vaan viiskymppiä.
Ps on siellä helvetin tulilla onneksi muitakin. - määki
löääöl kirjoitti:
Satanen oli vielä pöydällä iltapäivällä kun samaisella poikkesin pikaisella. Mä jätin kyl vaan viiskymppiä.
Ps on siellä helvetin tulilla onneksi muitakin.No perskeles, mää taisin poiketa samassa paikassa. Mulle maksettiin hyvästä työstä 150 euroo.
- nakkeli se
määki kirjoitti:
No perskeles, mää taisin poiketa samassa paikassa. Mulle maksettiin hyvästä työstä 150 euroo.
Juu, mää maksoin, tulin sopivasti vessasta kun könysit eukon päälle ja luikautin ruskeeseen kun oli karvapersus siinä tyrkyllä. Se raha oli lääkäriä ja apteekkia varten, sait nääs pienen venäjältä tuodun yllätyksen kans...
- zainzainzain
täysi-ikäinen kirjoitti:
Voi apua kun lapsellinen kommentti, ootko 15 v?
Oon kyllä mieleltäni ! Elämän parasta aikaa oli silloin vuonna -89 !
- 74
täysi-ikäinen kirjoitti:
Voi apua kun lapsellinen kommentti, ootko 15 v?
Oon kyllä mieleltäni ! Elämän parasta aikaa oli silloin vuonna -89 !
- meemeeeee
I accidentally whole weekend... Is this bad?
- zartsa 4
ei voi olla totta....yksi tapahtuma huittisissa, vetää porukkaa .....
eiköhän me sen "kestetä".....suvaitsevuutta....
hyväksytään me teidän tosi...uskovaisten höpinätkin...
yksi viikonloppu ei maailmaa kaada......ja onko pakko asua aivan seken nurkilla.....löytyy huittisista paljon rauhallisimpia alueita asua....jos "melu" häiritsee.
en tiedä niin synnissä kiemurtelevani...kun nautin musiikista ... hyvistä esiintyjistä ja mainiosta ruuasta.
tietysti jokaisella on oma näkemyksensä asiaan- Panomies
kiemurtelisit kyllä synnissä jos tapaisit mut ;)
- naapurin tyttö
Oletkos siitä riemuissasi että palavat?
Jos olet uskossa, eikö sinun tulisi rienauksesi sijaan siunata näitä huorintekijöitä? Vai kuka sinun Jumalasi on?- kutone
Ekkai sä naapurin tyttö vaan ole toi yllä mainittu yh äiti jos oot ni voisin määki poiketa.
- naapurin tyttö
Paas poiketa, mää laitan verhot kiinni niin ei toi mun Jumala nää. Pus pus.
- se oikea n t
sairasta lainata toisen nimimerkkiä idiootti-vastauksiin...
- pappa
Se oikea naapurin tyttö taitaa olla ainoa
selväpäinen näillä palstoilla !- Haaremin tyttö
Ei näillä palstoilla ole ainuttakaan selväpäistä
- naapruin tyttö
Kiitos!
Siltä välillä tuntuu, täällä ei osata keskustella asiallisesti. Epäilen että nämä palstat on pikkupoikien hallussa, ei voi uskoa, että aikuiset kirjoittaa noin sairaita ja rivoja juttuja?
- Kylttyyri
Miks'ei kulttuuriministeri tullut Saparo
festareille ?
Musiikki oli sentään ymmärrettävämpää kuin
Savonlinnassa.Ainakin kuulosti paremmalta. - juhu
olipahan surkeeta touhua. porukkaa ku pipoo ja viinanmyyjiä aivan liian vähän. Koska ne oppii? Viime vuonna loppu ruoka kesken, ja nyt ei saanu edes häppää. amatöörien puuhastelua.
- naapurin tyttö
kyll' oli komeita miehiä paljon
himot heräsi - sininen ranneke
Hyvä oli meininki festareilla, ei ollut örveltäjiä eikä muutakaan häslinkiä. Tottakai tollasella väkimäärällä jonot tiskeillä oli pitkiä mutta niissäkään ei tullut kähinää, porukat oli iloisella mielellä liikkeellä :) ensi vuodeksi taas hyvät esiintyjät kehiin.
- Ilkka_Tamminenä
Itse kävin tuoli vähän juotua ja hasukkaa oli en valita!
- kutone
Huonot pileet ei edes yhtään kunnon tappelua ollut,
- nekuto
Et uskaltanut !
- Tarhaus on rikos
Vain Huittisten kaltaisella possupaikkakunnalla voidaan rock-festivaaleille antaa tällainen nimi. Ilmeisesti sikafarmarit ovat Huittisissa vielä suurempia kuninkaita kuin on tähän saakka luultu.
Nyt kuitenkin Vampulassa suunnitellaan eläinrääkkäysperinteen laajentamista turkistarhauksen suuntaan. Ehkä Saparofestivaalitkin tunnetaan vuosikymmenen lopulla Verihäkkifestareina.- vvvvvvvvvvvvvvvvvvvv
Mitä vaatteita käytät, ajatko ehkä autolla tai esim polkupyörällä, asutko lämmitetyssä talossa tai talossa ylipäätänsä, syötkö lääkkeitä, käytätkö syödessäsi lautasia, mitenkä peset ne. Juotko hanasta vettä, päästätkö ehkä minkkitarhojen minkkeja luontoon, että ne syö mm saaristomerellä uhanalaisia lintuja ym eläimiä. Käytätkö sähkövaloja jne jne. Jos mietit elämääsi, niin voit syyttää omaa äitiäsi, että on synnyttänyt todellisen luonnon tuhoajan tälle maapallolle
- öljytty keho
vvvvvvvvvvvvvvvvvvvv kirjoitti:
Mitä vaatteita käytät, ajatko ehkä autolla tai esim polkupyörällä, asutko lämmitetyssä talossa tai talossa ylipäätänsä, syötkö lääkkeitä, käytätkö syödessäsi lautasia, mitenkä peset ne. Juotko hanasta vettä, päästätkö ehkä minkkitarhojen minkkeja luontoon, että ne syö mm saaristomerellä uhanalaisia lintuja ym eläimiä. Käytätkö sähkövaloja jne jne. Jos mietit elämääsi, niin voit syyttää omaa äitiäsi, että on synnyttänyt todellisen luonnon tuhoajan tälle maapallolle
Antiikin Kreikassa ei olympialaisissa käytetty ollenkaan vaatteita, vaan oltiin älasti
- kärsämäki
Eikö Saparoista ole nyt mitään valitettavaa? Ainakin Seurahuone haluaa puolittaa yleisön keski-iän viimevuotisista ohjelman valinnalla. Aika yksipuolinen genre, mielikuvituksetonta. Odotin Pussy Riotia lauteille.
- donkidon
Taktinen veto, jos ei riitä rahat 75-120 euron Ruisrock-lippuun niin näkee lähes samat artistit halvemmalla Huittisissa.
- jeesusonkaikki
Saatanan sikamarkkinat! TOivottavasti näen kirkossa saparoiden aikana vähintään yhtä paljon ihmisiä kun tässä huorintekijöiden himokemuissa.
- a-tappi1
Huorintekijöitäkin tarvitaan, ei täällä muuten niin hauskaa olisi. Tule mukaan ja tuo Jessekin. Aion rietastella sikana mutta en selvänä. RÖH!
- hermomenee
ärsyttää noiden uskovien ihmisten suvaitsemattomuus, ja käsitys että oma elämäntapa on ainoa hyvä. huhhuh, ehkä ärsyttävin ihmisryhmä ikinä on himouskovaiset tekopyhät.. ei näissä niiden kommenteissa ainaka oo mitään jumalan sanan mukaista.
- niinpäniin
Millainen pussi täytyy päässä olla että saparoita pitää rietastelu juhlina
- saparoo
Saparot oli kai tarkoitettu osittain lähimakkarafestivaaliksi mutta oliko Alueviestin mainosliitteessä jotakin mainintaa iltaruokinnasta? Pitänee ottaa omat eväät illalla mukaan.
- rpatp
eikös siinä ole pari grilliä ja kebabpizzeria lähistöllä jos itse "festivaalialueelta" ei saa pientä (ylihinnoiteltua) purtavaa
- naapuri4
Zeus
Torin vieressä asuvana jaksan kerran kesässä sietää
nämä Saparot.
Aamuöiset ukonilmat täytys kyllä kieltää ! Heh !- ei saparoa
Samaa mieltä,jos Huittisiin saamme vieraspaikkakuntalaista valuuttaa,niin vaikka
parikin saparoa voisi pitää.Kyllä öinen ukkonen herättelee enemmän.Ja jos
noita p;n torjujia harmittaa,niin pistäkööt Kirkkopuistoon oman torjuntaryhmänsä
pystyyn koko viikonlopuksi,niin kaikki saavat anteeksi. - kääkkkk
ei saparoa kirjoitti:
Samaa mieltä,jos Huittisiin saamme vieraspaikkakuntalaista valuuttaa,niin vaikka
parikin saparoa voisi pitää.Kyllä öinen ukkonen herättelee enemmän.Ja jos
noita p;n torjujia harmittaa,niin pistäkööt Kirkkopuistoon oman torjuntaryhmänsä
pystyyn koko viikonlopuksi,niin kaikki saavat anteeksi.juu vähän väliä torilta kuuluu joku kailottavan jotain jeesuslauluja. mutta eihän se saa ketään ärsyttää, kun puhutaan kumminki jeesuksesta... hemmetti kun menee lujaa hermo tällasiin keskusteluihin!!
- Speedy from here
Kandee välttää Keinosta tuomion päivänä. On meinaa Keinosen nimipäivä ja hän laskeutuu rankaisemaan KAIKKIA !
- saparo3
Saparofestari on parhaita ideoita pitkään aikaan huittisissa...hyvä meno ollut joka kerta, ja sopiihan se tänne ku enemmän on sikoja ku ihmisiä...
- Peukku sille
Ja se toimii yllättävän hyvin siihen nähden että Turussa on samaan aikaan Ruisrock.
- sarpi
Peukku sille kirjoitti:
Ja se toimii yllättävän hyvin siihen nähden että Turussa on samaan aikaan Ruisrock.
Juu ajoin huittisten läpi kyllä oli surkeet festarit yks pieni teltta seurksen edessä.
- valoja päälle
sarpi kirjoitti:
Juu ajoin huittisten läpi kyllä oli surkeet festarit yks pieni teltta seurksen edessä.
Eikös ne Saparot ole vasta tulevana viikonloppuna? :-) Tänä viikonloppuna oli muistaakseni jonkinlainen biljarditurnaus siinä ulkona.
- taulapää olet
sarpi kirjoitti:
Juu ajoin huittisten läpi kyllä oli surkeet festarit yks pieni teltta seurksen edessä.
Hah hah haa, vai oli surkeat festarit. Eihän ne ole vielä edes ollu.
- bätmääään
Määki asuin muutaman vuoden Seken vierustassa, käymättä Saparoilla kertaakaan sisällä, koska mulla on aikaisia aamuvuoroja myös viikonloppuisin. Kertaakaan ei nukkumista häirinnyt. Kiva se on että kaupungissa jotain tapahtuu. Ja se on vaan kerran vuodessa, kyllä mummojen sen verran pitäs kestää :). Teillä on 51 Saparotonta viikonloppua vuodessa.
Itse en pääse tänäKÄÄN vuonna, mutta pitäkäähän te muut hauskaa minunki puolesta!- ulla7
Juu mutta kyllä se häirisee kauheesti semmonen jumputus ei mittään järkee ole nykyajan musiikissa. Sais lailla kieltää kaikki tommoset festarit syntiä tehdään ja petetään.
- a-tappi1
ulla7 kirjoitti:
Juu mutta kyllä se häirisee kauheesti semmonen jumputus ei mittään järkee ole nykyajan musiikissa. Sais lailla kieltää kaikki tommoset festarit syntiä tehdään ja petetään.
Hei Ulla, kauheet himot on mulla. Kun teemme teltan takana syntiä, alat selkääni himokkaasti kynsiä, nyt ymmärrät miksi festareita ei kukaan kiellä kun kulliani alat niellä. Sellaiset saparot ovat pirulla, oli hauskaa sinulla ja minulla ;)
- ohhoijaa3
a-tappi1 kirjoitti:
Hei Ulla, kauheet himot on mulla. Kun teemme teltan takana syntiä, alat selkääni himokkaasti kynsiä, nyt ymmärrät miksi festareita ei kukaan kiellä kun kulliani alat niellä. Sellaiset saparot ovat pirulla, oli hauskaa sinulla ja minulla ;)
Menkääs ny mukulat pihalle kun siellä on niin hieno ilma.
- Jesseinmyass
Hei kaikki huorintekijät, juopot ja hauskanpitäjät, joko vuoden 2014 esiintyjät on julkistettu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931